Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!
Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info





Kirjat

Jack Kerouacin syvä matka

Jack Kerouacin Dharmapummit saatiin suomeksi viime vuonna. Kirjalijan syntymän 80-vuotisjuhlan kunniaksi sama kustantaja, turkulainen Sammakko, laski tänä syksynä liikkeelle kaksi muuta suomennosta, Maanalaiset ja Tuuliajolla Big Surissa. Ensi vuodeksi luvataan neljäs romaani, Desolationin enkelit. Teot ovat kunnioitusta herättäviä, jälki komeaa.
   Sammakko julkaisi hiljan Noam Chomskyn ja William Blumin USA-kriittiset teokset. Kerouaceineen, Ginsbergeineen, Corsoineen, Ferlinghetteineen ja tietysti myös Bukowskeineen se harjoittaa periaatteessa samaa, näinä päivinä alati tärkeämpää tointa, amerikkalaisten varjojulkisuuksien kaiuttamista.
   Kerouac-suomennokset tulevat tarpeeseen, sillä tuottelias ja muunteluvalmis kirjoittaja on suotta jäänyt yhden hittinsä vangiksi. Onhan On the Road - avainromaanina luettu - viime vuosisadan tunnetuimpia romaaneja. Se on liftarien pyhä kirja, joka on tavoittanut miljoonia nuoria kuin välskärin lähete liikkumaan.
   Markku Lahtelan suomennos Matkalla ilmestyi Kirjayhtymän kustantamana 1964. Tammi on sittemmin ottanut kirjasta uusia painoksia.
   Kun Kari Hotakainen pari vuotta sitten katsasti kirjan ajankohtaisuuden, päätyi hän pitämään koko tekelettä puisevana ja pitkäpiimäisenä. Tämän täytyi osittain johtua käännöksestä, jota muiden muassa Jarkko Laine on syystä surkutellut.

Noste ja kyllästyminen

Kiitos Kerouacin, tuli beatista kokonaisen nuoren sukupolven tunnussana kommunismipelkojen repimässä kylmän sodan USA:ssa. Hänen, Allen Ginsbergin ja William S. Burroughsin kirjoitukset viitoittivat aiheiston ja otteen viisikymmenlukulaiselle virkkeelle ja vastaisellekin vastakulttuurille.
    Matkalla aiottiin julkaista nimellä The Beat Generation. Maestro itse kyllästyi nopeasti aiheuttamaansa kohuun, koko beatiyteen, itseensä. Hän menehtyi vierovana ja vieroksuttuna alkoholistina 1969.
   Läpilyönnistä oli silti alkuun hyötyä Kerouacille. Matkalla -romaanin jälkeisessä nosteessa hän saattoi julkaista sarjan muita romaaneja ja läjäpäin runoja, joista valtaosa oli kirjoitettu pikavauhtia esikoisteoksen perään.
   Äkkimenestystä seuraavana vuonna 1958 ilmestyivätkin kaksi tärkeää, nyt suomeksi saatua kirjaa Dharmapummit ja Maanalaiset. Kahtena seuraavana vuotena julkaistiin säevihkot mukaan lukien yhteensä 11 Kerouac-nimekettä. Ei ihme, jos jo 1962 oli vuorossa Tuuliajolla Big Surissa : kertomus loppuunpalaneesta, erakoituvasta beat-ruhtinaasta.

Junalla ja jalan

Siinä missä Matkalla keskittyi maantieliikenteeseen, Dharmapummit korostaa junaa ja jalkapatikkaa. Se on hyvin valoisa, lämmin ja huvittava kirja.
   Kerouac kokosi huomattavan paljon sympatiaa naiskriitikoilta. 50-luvun lopussa hänen miesvaltaisen menon maalailunsa, joka nykyään herkästi näyttäytyy seksistiseltä ja naista passivoivalta, luettiin yleisesti naisenkin kannalta vapauttavana, edistyksellisenä.
    Dharmapummit on pysyvästi kiinnostava kirja paitsi siksi, että se kuvaa 'yleisinhimillisiä' etsinnän, paluun ja toveruuden teemoja, myös siksi, että se luotaa terävästi Amerikan eurooppalaisille vaikeasti avautuvia paradokse ja. Matkalla -romaanin sähläilyistä Dharmapummit etenee uusiin höllempiin, lempeämpiin ja silti kriittisempiin suuntiin. Ekologisesti motivoitu ja zen-hengessä itämaisin maustein ryyditetty arvostelu amerikkalaisten kulutusmyönteistä ja kokemuskielteistä elämäntapaa kohtaan on kirjan vahvinta ja hauskinta antia.
   Tekstin lämmön ja hengen säästää eleettömästi, kuulaasti laadittu suomennos. Oma lukunsa on Ryderin tapa vaalia välillä luoteismurretta. Ilmansuunnalle lojaali Markus Jääskeläinen räätälöi repliikit pohjalaiseen puheenparteen. Vaikka tukkilaiskielen saisi luontevammin aikaan pohjoiskarjalaisista aineksista, lukija voi luottaa Jääskeläisen kielentajun pettämättömyyteen.
   Kerouac kuvaa Friscon runoillan, kuten muunkin, hilpeästi, heleästi, kevein piirroin. Tuhansissa rinkoissa ei ole turhan päiten kanniskeltu tätä riemukasta romaania, vaikka juuri länsimaisesta hyödyn periaatteesta se kerkeimmin irtautuukin.

Kalifornian katakombit

Kerouacin urheilijatausta näkyi säännöllisen kirjoitusharjoittelun ja iskukyvyn korostumisessa. Maanalaiset kuuluu kirjoitetun kolmessa päivässä.
   New York Herald Tribune arvioi teoksen helmikuussa 1958. Kirja keräsi kehut tavastaan yhdistää teema ja tyyli: melskettä kuvattiin melskeisesti. Jazz-runoilijaksi itseään kutsuva tekijä oli kriitikon mukaan epäilyksettä hyvin herkkävireinen kielen kuuntelija: "Ehtimiseen kasvavat hänen lauseensa myrskyisiksi puhureiksi ja pyörteiksi, ja toisinaan niissä on jotakin Gerard Marley Hopkinsin tai Dylan Thomasin rikkaasta musiikista."
   Suomennos on tässä suhteessa varsin uskalias: tekstiä on pätkitty ja pakkailtu uuteen kuosiin. Kun Kerouac investoi kirjansa viiteen ensimmäiseen kappaleeseen vaivaiset yhdeksän pistettä, suomentaja jakaa saman tavaran 14 kappaleeseen ja 78 lyhyehköön lauseeseen. Näin mennään halki tarinan: kirjan lopun kappaleen mittainen virke on käännöksessä muokattu kymmenen lyhyen lauseen kokonaisuudeksi.
   Kaikkea katkottavissa olevaa ei luettavuuden asiaa ajava suomentaja Kimmo Lilja suinkaan pieni, vaan työstää tekstiä tapauskohtaisesti, lause lauseelta, jättäen jotkut pidemmätkin katkelmat lähes alkuperäismittoihin. Muutenkin sangen vapaissa, jos kohta oivaltavissa käännösvalinnoissa hukkaantuu herkkyyttä, mutta pelastetaan pintaan tarina. Se osoittautuu yllättävänkin ehyeksi, jonkinlaiseksi karheaksi idylliksi.
    Maanalaiset yhdistää peruskerouacilaisen aineksen - liikkeen, monijäsenisen pseudosokraattisen dialogin, päähenkilön ylistävän henkilökuvauksen ja kertojan tungettelevan itsetutkistelun - rakkaustarinan elegiseen kaavaan. Yhdistelmä toimii arkisen hienosti esimerkiksi silloin, kun kertoja Leo lukee rakastetultaan Mardoulta saamaansa kirjettä eritellen sen sisältöä katkelma katkelmalta, vaikutelma vaikutelmalta.
   Sanfranciscolaista alakulttuuria kuin ohimennen luotaava Maanalaiset saattaa olla Kerouacin herkimpiä kirjoja. Samalla se on avoimin esitys hänellä toistuvasta rotu- ja sukupuoliennakkoluulojen pulmasta, joka kielii syvemmästä vaikeudesta vastustaa vaistomaista vierastusta.

Rantojen mies

Tuuliajolla Big Surissa alkaa ja päättyy varmakätisesti. Siinä välillä turhaudutaan liiankin todentuntuisesti. Kohukirjailija vetäytyy Kalifornian rantakaistalle, Carmelin Big Suriin. Liftaajan kultakausi on ohi, vaikka pystyyn on pantu peukaloiden lisäksi kokonainen liftauskultti. Paikalle osuvasta ihailijastaan kertoja, Jack Duluoz, toteaa seuraavaa:
   "[...] poikaparka uskoo tosissaan että tässä beat-hommassa on jotain jaloa ja ihailtavaa ja hyvää, ja lehdistön mukaanhan olen Beatnikkien Kuningas, vaikka olen kurkkuani myöten täynnä nuorten intoa tutustua minuun ja vuodattaa elämänsä minulle jotta hyppäisin pystyyn ja hokisin kyllä kyllä se on totta, en enää pysty siihen - Big Suriin kesäksi tulemiseni syy oli nimenomaan päästä eroon kaikesta tuollaisesta - kuten esimerkiksi niistä säälittävistä koululaisista jotka tulivat ovelleni Long Islandilla yhtenä iltana yllään takit joissa luki "Dharmapummit", odottaen minun olevan 25-vuotias, kirjan suojapaperissa olleen virheen vuoksi, ja minä kun olin kyllin vanha heidän isäkseen [...]"
   Tästä jo arvaa, että Jääskeläisen käännös noudattaa uskollisesti Kerouacin tapaa jäsentää tekstiään. Jopa suomelle amerikkaa tärkeämmät sivulausepilkut putoavat kyydistä pois.
   Suomentajan ote on huolekas ja taidokas, niin että sen tiedostaa oikeastaan vain tiettyjen mukavasti huojuvien sanojen ("hötkyillä", "käppäillä", "pölvästi") kohdalla.
    Tuuliajolla Big Surissa kuuluu Kerouacin jännittävimpiin yrityksiin kirjoittaa lauseopista ja määrämitoista irtautunutta kieltä ja yhä pitäytyä tarinassa ja sen kertomisessa. Se on likeisintä sukua Kerouacin postuumina 1973 julkaistulle romaanille Visions of Cody. Tämä oli tavallaan kirja, joka On the Roadista piti tulla.
    Big Surin loppuun on otettu onomatopoeettinen runoelma meren äänistä. Sitäkään tuskin voi suomentaa Jääskeläistä paremmin.
   Jakso muistuttaa siitä, kuinka Kerouacin varsin laajassa runotuotannossa ei ole kovin montaa missään totunnaisessa katsannossa hyvää runoa, ei ehkä järin paljon kelvollista epätavallisemmassakaan mielessä. Mutta hänen proosansa on ihastuttavan runollista, energistä, etsivää ja löytävää.

JARKKO S. TUUSVUORI



Jack Kerouac: Dharmapummit, suom. Markus Jääskeläinen. Sammakko 2001.
Jack Kerouac: Maanalaiset, suom. Kimmo Lilja. Sammakko 2002.
Jack Kerouac: Tuuliajolla Big Surissa, suom. Markus Jääskeläinen. Sammakko 2002.

Päivitetty 4.1.2003 17:05:58


Tulostettu osoitteesta www.turunsanomat.fi
Copyright © 2002 Turun Sanomat