Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info

AJANKUVAA ARKISTOJEN KÄTKÖISTÄ 1700-luvun tunnetuimpaan runoilijasukuun kuuluneen Henrik Achreniuksen runotuotanto on vihdoin, yli 250 vuotta syntymisensä jälkeen saatu yksiin kansiin. Matti Piispan toimittama laitos sisältää Achreniuksen runot vuosilta 1754-1797. Kirjassa kulkevat rinnan alkuperäiset runot ja Piispan niistä nykykieliseen kirjoitusasuun toimittamat versiot. Ymmärtämisen helpottamiseksi sivun laitaan on ”suomennettu” vanhahtavimpia sanoja. Achrenius julkaisi vuonna 1777 anonyymisti kalevalamittaan sommittelemansa Aisopoksen eläinsatujen valikoiman Kaksi neljättä satua. Toinen painos ilmestyi Matti Piispan toimittamana vuonna 1999. Elinaikanaan Achrenius ehti satukokoelman lisäksi julkaista kuusi yksittäistä runoa. Parikymmentä vuotta runoilijan kuoleman jälkeen Sakari Topelius vanhempi julkaisi Suomen Kansan Wanhoja Runoja ynnä Nykyisempiä Lauluja I-V –teoksessa (1822-31) viisi Achreniuksen tekstiä. 1830-luvulla ilmestyi Oulun Wiiko-Sanomissa kolme runoa. Seuraavan kerran Achreniuksen tuotantoa julkaistiin lähes sadan vuoden kuluttua. Vuonna 1916 ilmestyi virittäjässä kaksi runoa ja vihdoin vuonna 1923 Achreniuksen suomennos Ranskan kansallislaulusta ’Marseljeesista’. ELÄMÄN ILOJEN KUVAAJA Henrik Achrenius syntyi Sievillä vuonna 1730 kappalaisen poikana. Hän opiskeli Oulun triviaalikoulussa ja myöhemmin Turun yliopistossa. Opinnot jäivät kuitenkin isän kuoleman vuoksi kesken. Keskeytyneistä opinnoista huolimatta Achrenius eteni urallaan korkeaan asemaan. Vuonna 1757 hänet valittiin Kalajoen selvityskomissaariksi ja myöhemmin myös nimismieheksi ja pitäjänkirjuriksi. Achreniusten suvussa oli useita merkittäviä runoilijoita. Henrik Achreniuksen setä Abraham Achrenius (1706-1769) oli Nousiaisten kirkkoherra ja herännäinen virsirunoilija. Hänen kynästään ovat lähtöisin Uudet Hengelliset Wirret (1762) sekä Zionin Juhla-Wirret (1769). Abraham Achreniuksen poika, Henrikin serkku Antti Achrenius (1745-1810) tuli tunnetuksi Halullisten Sieluin Lauluillaan (1790). Simo Achrenius, Henrikin veli, julkaisi hänkin virsirunoja. Vuonna 1766 ilmestyivät Uudet Hengelliset Runot Läsnä Olevaisista ja Tulewaisista Tiloista. Taivaallisiin todellisuuksiin suuntautuneiden sukulaistensa joukossa maallisista iloista runoillut Henrik Achrenius oli outo lintu. Achreniuksen runot ovat usein kalevalamittaisia onnittelurunoja nimipäivien, häiden yms. johdosta. Onnitteluosuus toimii niissä kuitenkin pelkkänä kehyksenä huvittavalle tarinalle tai opettavaisille neuvoille. Avioon aikovia miehiä Achrenius opastaa tällä tavalla: ”Wahingoksi vaimo kaunis,/ Köyhällä hywä hewonen./ Ei salli sawinen pelto/ Koreata kuokkiata,/ Piijan pitkeä hametta./ Eipä näkö työtä tee/ Kaunis rowihte”. Vaatimattomuuteen ja kohtuullisuuteen Achrenius neuvoo myös kotipolton kieltoa kommentoivassa runossa. Ryypätä pitää vain ”Ruunun Rouwaus sioisa”. Niissäkään ei pidä mennä ylettömyyksiin vaan ”Ryyppy yxi, Ryyppy kaxi/ Waicko kolme korkeinta/ Juoxewi juri jalosti/ Makeasti matkustaisa”. KOTOA JA MAAILMALTA Achreniuksen runot heijastelevat aikansa yhteiskuntaa ja sen arvoja, henkilökohtaista ainesta niissä on vähän. Lähimmäs runoilijan sielua päästään loppusoinnullisessa runossa ’Katoowaisuus’, jossa pohditaan ihmiselon lyhyyttä luonnosta otetuilla esimerkeillä: ”Katso, kuinka kasoawat,/ kukoistawat,/ yrtit, kaikki kaunihit!/ Mutta owat muuttumahan,/ puuttumahan,/ aina warsin walmihit./ Kusa etu, eläwillä,/ liikkuwilla,/ luonto luja tawataan?/ Muutos niisä, niin kuin muisa/ olennoisa/ hakematta hawaitaan./ Eipä pyydä pysywätä/ kestäwätä,/ Olla alla auringon;/ Yhden katowaisen siaan/ toinen piaan/ tulee, saapi olennon”. Suomalaisen sivistyneistön kansainvälisyyttä osoittavat Achreniuksen suomennokset Aisopoksen runoista sekä käsiteltävänä olevassa teoksessa julkaissut käännökset Marseljeesista ja Ovidiuksen runosta ’Aestus Erat’. Jälkimmäistä on kenties pidetty luterilaiseen maahamme sen verran rivona, ettei sitä ole tätä ennen tohdittu julkaista. Nyt se on kuitenkin päässyt kansien väliin eikä Achreniuksen kalevalannos tunnu menettäneen vuosien saatossa raikkauttaan: ”Nijn nyt Corinna korea/ minun kulta kumpanini/ ajwan alasti makasi/ ilman peitettä peräti./ Jo - vaicka vielä varoa/ taiten tahto itteänsä,/ sain minä mieli hyvällä/ ilman estettä isoa/ koko ihon koperoita/ kaicki lokerot lonia”. Matti Piispan työ vanhan suomalaisen runouden tunnetuksi tekemiseksi ansaitsee kiitoksen. Achreniuksen runot täydentävät kuvaa kotimaan historiasta ja muistuttavat kirjakielen muuttumisesta: äidinkielemme sanasto ja kirjoitusasu ovat saaneet nykyisen muotonsa pitkän kehityksen tuloksena. Niin paljon kieli ei ole kuitenkaan muuttunut, etteikö 1700-luvun kirjoitusta nykyäänkin ymmärtäisi - kunhan näkee hieman vaivaa. Piispan ”käännöstyöstä” on kirjaa lukiessa suuri apu, vaikka joidenkin sanojen ja ilmausten kohdalla tuntuikin, että on selitetty itsestäänselvyyksiä. Kenties olisi ollut parempi tyytyä loppuun liitettävään sanastoon, kuten Kaksi neljättä kymmentä satua –kirjan kohdalla, kuin ajanmukaistaa sivun laidassa samoja sanoja yhä uudelleen. MARKUS JÄÄSKELÄINEN Henrik Achrenius: Runot vuosilta 1754-1797. Toimittanut Matti Piispa. Wsoy, 2003. 197 s.