Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

Rompun tarinoita osa 1

pawline.gif

Olen Romppu-niminen 1-vuotias ex-kolli. Synnyin 20.02.1997 luultavasti Myllypurossa (siellä entiset omistajani ainakin väittivät minun syntyneen). Tuosta samaisesta paikasta emäntä löysi minut lokakuussa.
Aluksi oli emäntä ja emännän äityli ja emännän setä käyneet HESY:ssä (Helsingin EläinSuojeluYhdistys) kattelemassa muita kissanpentuja. Valitettavasti (minun kannaltani ja heidän kannaltaan onneksi) kaikki kisunpennut olivat olleet flunssan kourissa, joten niitä ei voitu vielä luovuttaa.
No, sitten emäntä osti Helsingin Sanomat, ja sieltä sieltä löytyi meistä ilmoitus. Koska olen ihka aito rotukissa, Norjalainen metsäkissa (ainakin osittain), maksoin vähän enemmän kuin emännän äityli oli valmis maksamaan, mutta minut nähdessään hän ei voinut olla ajattelematt sitä miten ihana olin.
Joten sitten sain lähteä uuteen kotiin 500 mk hinnalla!

Ensimmäiset päiväni uudessa kodissa sujuivat kohtalaisen hyvin.
Heti ekana yönä menin emännän isukin viereen nukkumaan. Ruoaksi sain joka päivä maitoon sekoitettua maksapasteijaa. Aijai kuinka oli hyvää!

Sitten kun kasvoin, minua ei lelliteltykään niin paljoa kuin ennen! Joulunakin sain lahjoja vain ja ainoastaan Joulupukilta ja emännältä, koko kuusihenkisestä perheestämme!
Taidanpas kertoa vähän joulusta 1997:


Koko aattoilta odoteltiin sitä valkopartaista Joulupukiksi kutsuttua henkilöä. Minä en ite ollut nähnyt tätä ikinä, mutta minulle oli kerrottu hänestä HIRVEÄSTI. Odotin ja odotin, sillä emäntä kertoi, että kaikki kiltit kissat saavat pukilta herkkuja. Kyllä se sitten loppujen lopuksi tulikin.
Sain tosi hienon pallon, jonka sisällä oli kulkunen ja pussi, ja sen sisällä kissanminttua. Sitä oli kiva jahdata. Sitten sain myös Latz-kissan kuivamuonaa. Se olikin ensimmäinen päivä kun maistoin raksuja!

Joulun ja uudenvuoden jälkeen lähdettiin koko perhe Iitiän kylään, lähelle Lappeenrantaa.
Siellä olikin mukavaa. Sain juosta vapaan kaikkialla, eikä kukaan pitänyt valjaissa! Koska olin vapaa kuin taivaan lintu, päätin tehdä kaikkea hauskaa. Yksi niistä hauskoista asiaoista oli POTKUKELKKAILU.
Niin, minä potkukelkkailin. Jos ette usko, voin näyttää kuvankin:

Koska silloin oli ainakin kaksikymmentä astetta pakkasta, otin mukaan emännän vanhat lapaset.
Iitiässä oli myös emännän serkuujen koira. Ajokoira muka, pöh sanon minä! Sitä oli kyllä mukava kiusata, sillä vaikka minä sain juoksennella vapaana, sen täytyi olla narussa kiinni. Koska olen vakaasti sitä mieltä, että se oli aivan muodoton, päätinkin laittaa tälle sivulle siitä kuvan, jotta tekin näkisitte sen.

Tässä se nyt sitten on. Hirveän näköinen, eikö?

Koska alkaa olla myöhä, taidan lopettaa kirjoittelun, mutta nähdään pian!

T: Romppu