Miksi Reikihoito auttaa? -Reiki on kaikkialla läsnäolevan korkeamman voiman ohjaamaa elämänenergiaa, joka hoidon aikana virtaa käsistäni hoidettavaan. Hoidettavan elämänkäsitys ja vakaumus voi olla mikä hyvänsä. Vaikka Reiki onkin luonteeltaan henkistä siinä ei ole kyse uskonnosta eikä se vaadi uskonnollisuutta tai uskoa ihmeparantumiseen. Reiki toimii, uskotpa siihen tai et. Jokainen elävä keho säteilee lämpöä ja energiaa. Siitä käytetään mm. nimityksiä elämänenergia ja Ki. Eri kulttuureissa nimityksiä on hyvin paljon, kaikki kuitenkin tarkoittavat tätä samaa voimaa. Reikihoitajan kehon energiakanavat on avattu ja puhdistettu, ja hänet on saatettu yhteyteen universaalin voiman lähteen kanssa, jolloin hän toimii tätä voimaa välittävänä kanavana hoitoa tehdessään. Kun teen Reikihoitoa, välitän tätä voimaa kauttani hoidettavaan. Hoidettava tuntee miten hänen mielensä ja kehonsa rentoutuu, monet ovat kertoneet tunteneensa energian virtauksen ja kuumotusta hoidettavassa kohdassa, ilman fyysistä kosketusta. Reiki on minulle konkreettista todellisuutta, käytän sitä myös itseeni ja läheisiini jatkuvasti. Kaikki joille olen Reikihoitoa tehnyt, ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä ja kertoneet tuntevansa olonsa paremmaksi ja voimakkaammaksi sekä fyysisesti että henkisesti vielä kauan aikaa hoidon jälkeenkin. http://www.reikisivut.com/reikihoito/
Posted by journal2/reiki0
at 12:58 AM BST
Updated: Friday, 17 October 2003 1:01 AM BST
Post Comment | Permalink | Share This Post
Updated: Friday, 17 October 2003 1:01 AM BST
Post Comment | Permalink | Share This Post