Filosofian historiassa on käynyt niin, että Descartes huomasi, että vaikka kaikkea voidaan epäillä, sitä ei voi epäillä että hän epäilee, ajattelee. Niinpä hän muotoili keksintönsä näin:
Ajattelen, siis olen (Cogito, ergo sum).
Tästä hän rakensi eteenpäin muutakin varmaa tietoa, mutta myöhempi skeptinen filosofia (Hume, Kant, Analyyttinen filosofia) on ampunut maahan kaiken muun varman tiedon. Tämäkin lause varmana kuuluu pikemminkin näin:
Jotakin on, joka ajattelee.
Sfnet.keskustelu.filosofia- ryhmässä olen keskustellut asiasta siltä pohjalta, että myös lause:
Kaikkeus on olemassa,
on yhtä varma totuus. Samoin aineen häviämättömyyden laki ja se, että kaikkeuden avaruus muodostaa väistämättä rajattoman, siinä mielessä äärettömän tilan, tuntuisivat varmoilta totuuksilta, koska muuten ei voi olla.
Nämäkin ammuttiin alas monella tavalla, tai yritettiin ampua, mutta keskustelun pohjalta, siis muiden keskustelijoiden kommenttien ja vastaväitteiden avulla, päädyin seuraavaan yhteenvetoon varmoista totuuksista:
- jotakin on, joka ajattelee,
- tämä jokin, joka ajattelee on jossakin tilassa, ja
- on jokin, joka ajattelee ja sen jonkin kokonaisuus,
- tämän tilan kokonaisuus, ja sen ajattelevan jonkin, ja kaikki se aine ja energia, mitä ajattelu vaatii, ja muu mahdollinen, kaikki se energia ja tavara mitä siihen kokonaisuuteen sisältyy, muodostaa kaikkeuden,
- kaikkeuden tila on väistämättä sellainen, että se on rajaton, ja
- se sisältää kaiken olemassaolevan tavaran, materian, aineen, energian, säteilyn, voimavaikutuksen, aaltoliikkeen jne, ja
- tämän tavaran määrä on vakio, koska ulkopuolta ei ole kaikkeudelle, mitään ei voi tulla sisään eikä mitään ulos.
Aine ja energia voivat vaihtua toisikseen, mutta niiden kokonaismäärä, muodosta riippumatta, on vakio. Edelleen voidaan väittää, että siihen tilaan sisältyy vain se ajatteleva jokin. Mutta se jokin ei voi olla vain itsessään vaan sen täytyy olla jossakin, ja sille jossakin täytyy olla sen jonkin tilan kokonaisuus, kaikkeus, ja sille kaikkeudelle on havaittavissa tiettyjä väistämättömiä ominaisuuksia. Samoin se jokin ei voi ajatella itsessään, vaan on myös jokin joka ajattelee, ajattelu vaatii jotakin pohjaa, ainetta ja energiaa tapahtuakseen. Siis itse asiassa Descartesin väitteeseen analysoituna sisältyy jo ulkomaailman olemassaolo: ne aivot tai jokin entiteetti, joka ajattelee. Ja siihen voidaan lisätä, että sen täytyy tapahtua jossakin.
- Jokin on, joka ajattelee,
- jokin ajattelee jossakin (siis jossakin tilassa),
- jokin aivo tai muu entiteetti on, joka sen ajattelun suorittaa.
Tämä entiteetti on ulkopuolista sille ajattelulle, Descartesin väite sisältää jo ulkomaailman olemassaolon, eikä sitä tarvitse erikseen todistaa.
Mutta jos on vain se yksi entiteetti, joka ajattelee? Sen entiteetin kokonaisuus ja sen jossakin kokonaisuus eli kaikkeus, muodostaa kuitenkin tietynlaisen kokonaisuuden, jolla on väistämättä nuo mainitut ominaisuudet, ja muitakin väistämättömiä ominaisuuksia, kun siirrymme analysoimaan kaikkeuden olemusta.
Ovatko nämä ajatukset valideja ja seuraako niistä ulkomaailman olemassaolon todistus eli ainakin muutakin varmaa tietoa kuin Descartesin cogito?
Olli Santavuori
31.12.2004