Ihmiskunnan maailmankuvan kehitys

Kolmessa, neljässä vaiheessa on ihmiskunnan maailmankuva kehittynyt ja mullistunut. Antiikin maailmankuva, uuden ajan maailmankuva ja moderni maailmankuva.

1. Antiikki ja keskiaika

Antiikissa ajateltiin, että maan päällä oli taivaankansi, jossa aurinko, kuu, tähdet ja planeetat kiersivät ja joka kiersi Pohjantähden ympäri. Tämä kuva vallitsi vielä koko keskiajan. Silloinkin kuvaa voitiin tulkita dogmaattisesti tai vaihtoehtoisin oletuksin.

Dogmaattinen tulkinta oli, että tähdet olivat reikiä taivaankannella ja aurinko, kuu ja planeetat kiersivät maapalloa, koska kerran aurinkokin nousi idästä ja laski länteen. Kuva vastasi hyvin todellisuutta. Jokainen järkevä ihminen saattoi silti kuun vaiheista nähdä, että se oli pallonmuotoinen ja aurinko valaisi sitä, ja päätellä myös näin, että maa ja aurinkokin olivat pallonmuotoisia. Tähtien olemuksesta saattoi olla montaakin mieltä.

Koko ajan voitiin miettiä, oliko tämä näkymä koko universumi vai jokin rajoittunut näkymä siihen, oliko koko universumi ikuinen ja ääretön vai tietyn kokoinen ja alkanut joskus. Filosofit Kreikassa ja papit ja tähtitieteilijät korkeakulttuureissa pitivät avoimina kaikkia vaihtoehtoja.

Jumalan taivaan ajateltiin olevan taivaankannen takana kirkkaana ja tähtien olevan reikiä, joista tämä taivas meille loisti. Kaikilla kansoilla oli jumalat ja niiden temppelit, ateisteja oli vain muutama filosofi Kreikassa.

Egyptin tähtitieteilijöillä saattoi jossakin vaiheessa olla paremmatkin tiedot tähtitieteestä kuin nykyään on. He olivat saaneet tietonsa Mesopotamiasta, kaksoisvirtojen korkeakulttuureista, Aabraham oli niitä tuonut ainakin, ja hänellä oli myös ilmoitustietoa Jumalalta näistä asioista. Egyptin alkuvaiheissa tietoa oli myös vielä edellisiltä ihmiskunnilta, jotka olivat kadonneet ja tuhoutuneet maapallon katastrofeissa.

2. Aurinkokeskeinen maailmankuva

Uudella ajalla ptolemaiolainen antiikkinen näkemys vihdoin murtui aurinkokeskeisen kuvan voitettua pitkällisen taistelun katolisen kirkon veristä vainoa vastaan. Sitten ajateltiin universumin muodostuvan auringosta ja sitä kiertävistä planeetoista. 1500- luvulla Giordano Bruno ymmärsi heti, että silloin tähdetkin ovat samantapaisia aurinkoja ja niiden ympärillä on planeettoja ja voi olla jopa ihmiskuntia. Niinpä hänet poltettiinkin roviolla, kun uskalsi tällaista mennä sanomaan. Mielenkiintoista on, ettei tämän ajatuksen jälkimmäistä puolta vieläkään oteta vakavasti, niin lujasti meihin on ainutlaatuisuutemme ajatus ankkuroitunut, vaikka rakas maapallomme on vain yksi hyttysen piraus tässä suunnattomassa maailmankaikkeudessa.

Tätä muiden ihmiskuntien olemassaoloa eivät uskovaisista ymmärrä nykyäänkään muutakuin mormonit, ja Swedenborg 1700 luvulla, eivätkä ateistit ymmärrä että kyllä siellä galakseissa Jumalakin todennäköisesti on. Korkein olento ja päällikkö.

Koko ajan edelleenkin voitiin miettiä, oliko tämä näkymä koko universumi vai jokin rajoittunut näkymä siihen, oliko koko universumi ikuinen ja ääretön vai tietyn kokoinen ja alkanut joskus. Filosofit pitivät yllä avoimuutta, mutta jopa tiedeyhteisö, yleinen mielipide ja kirkot alkoivat taas dogmatisoida käsityksiä.

Jumalan maailma siirtyi näkyvältä taivaalta enemmänkin henkimaailman asiaksi, ikäänkuin kokonaan toisenlaiseksi ulottuvuudeksi, todellisuudeksi.

3. Galaksiavaruus, metagalaksi

Pitkän aikaa universumin ajateltiin olevan lähinnä näkyvistä ja kauemmistakin tähdistä muodostunut, siis Linnunratamme yksinäisenä saarekkeena pimeässä universumissa, mutta 1920- luvulla tähtitieteilijä Hubblen tutkimuksissa havaittiin joidenkin tähtisumujen olevankin samanlaisia kuin meidän Linnunratamme ja kaukana siitä. Taas maailmankuva laajeni, nyt tällaiseksi suunnattomaksi galaksiavaruudeksi. Kun punasiirtymästä pääteltiin, että galaksit etääntyvät meistä ja sitä nopeammin, mitä kauempana ovat, tehtiin se onneton johtopäätös, että ne sitten olisivat joskus olleet yhdessä pisteessä ja nyt avaruus laajenisi.

Koko ajan voitiin edelleenkin miettiä, oliko tämä näkymä koko universumi vai jokin rajoittunut näkymä siihen, oliko universumi ikuinen ja ääretön vai tietyn kokoinen ja alkanut joskus.

Jumalan taivaat ovat edelleen jääneet henkimaailman puolelle tässä maailmankuvassa. Kuitenkin voidaan myös ajatella, että tuolla taivaalla näkyy tähtiä, joiden planeettakunnassa onkin myös kirkastettuja planeettoja, Jumalan valtakuntia.

Tähtitieteelliset kosmologit, useimmat filosofit ja koko tiedeyhteisö on jämähtänyt tähän laaenevaan maailmankuvaan ja se on muuttunut dogmaattiseksi. Vain valistuneimmat filosofit ja tiedemiehet pitävät kuvaa edelleen avoimena, ja kaikkikin väittävät niin ajattlevansa, vaikka tämä kuva kyllä on vallitseva ja vaihtoehtoisia näkemyksiä pidetään huuhaana.

4. Vaihtoehtoja edelleen

Kuitenkin samat tiedemiehet miettivät aivan avoimesti myös sitä mahdollisuutta, että galaksiavaruutemme olisi vain yksi universumi monien universumien joukossa.

Samoin tietokonehahmotelmat universumistamme galaksiryhminä, -rypäleinä ja –ketjuina antavat hieman toisenlaistakin kuvaa universumistamme. Ja Hubble avaruusteleskoopin kuvat vastustamattomasti näyttävät, että vaikka kuinka pitkälle mennään avaruudessa ja samalla menneisyyteen, samalta galaksiavaruudelta tämä vaan näyttää.

Nyt voidaankin siis ajatella niinkin, että tämä galaksiavaruus suurempana kuin voimme nähdä, onkin jo koko universumi, mitään sille ukopuolista tai lisää ei ehkä enää olekaan. Tämä voi olla ikuinen ja ääretön juuri tällaisena. Galaksien välillä ja sisällä on vain jokin kehitys, jota emme vielä välttämättä tarkemmin tunne, mutta tämä kuva universumista saatta olla ikuinen ja muuttumaton. Galaksitila on aineen tasapainotila ja räjähdykset niissä ja niiden välillä ovat kaaostiloja. Molempia on koko ajan eikä universumilla välttämättä ole mitään kokonaiskehitystä.

Arvoitukseksi jää, missä ja millä tavoin Jumala ja henkimaailma tässä kokonaisuudessa ovat. Henkimaailmaa on ilmeisesti koko ajan tässä samassa tilassa, mutta näemme vain tämän aineellisen maailman. Samoin jotkut aurinkokunnat ja galaksit voivat olla Jumalan kirkastettuja taivaita. Me näemme ne kyllä, mutta emme ollenkaan ymmärrä mitä kaikkea ne oikeastaan voivat olla.