I. Osa.

Teoreettinen filosofia: tieto ja todellisuus

Luku 1.

Filosofiasta yleisesti johdantona aiheeseen

Kreikkalainen sana ”filosofia” tarkoittaa viisauden rakastamista. Kyse ei siis ole pelkästään tiedosta, vaan jostakin syvemmästä asiasta, arvokkaammasta ja kauniimmasta asiasta, viisaudesta. Eikä kyse ole viisauden tavoittelemisesta mitään epämääräistä tavoitetta varten, vaan kyse on viisauden rakastamisesta, viisauden haluamisesta kaiken hyvän, kauniin ja oikean saavuttamiseksi. Kuitenkin on kyse enemmän tieteestä kuin uskonnosta, enemmän järjestä kuin tunteesta. Elämässä muuten voi tilanne olla päinvastoin, mutta filosofian harrastus on toimintaa, jossa järki on etusijalla.

”Herran pelko on viisauden alku” sanotaan Raamatussa. Jos Jumala on olemassa, ei asia millään muulla tavalla voi ollakaan. Viisautta saa, jos elää (armosta saa elää, sanoisi protestantti) Jumalan tahdon mukaista elämää, muuten ei siinä samalla tavalla onnistu. Jumala on loppumaton viisauden lähde, jos voi häneltä saada ilmoitusta. Viisaus ei tarkoita pelkästään inhimillistä viisautta.

Filosofia historiallisesti on kuitenkin ollut nimenomaan inhimillisen viisauden koekenttä. Filosofiassa on esitetty kaikki ne loogiset vaihtoehdot ajatella, mitkä ihmisen päähän ovat pälkähtäneet. Ja kaikilla on ollut kannattajia. On otettu filosofin oikeudeksi epäillä kaikkea, asettaa kaikki kysymyksenalaiseksi, ajatella peruskysymyksetkin uudestaan ja eri tavalla kuin aikaisemmin.

Filosofian historia on näin tuottanut loppumattoman aineiston erilaisia näkemyksiä. Osasta näistä on historia jo antanut tuomionsa, mutta monet niistä elävät vahvoina, vaikka ovatkin keskenään ristiriitaisia. Nykyajan ihminen elää tilanteessa, jossa hänellä ei ole enää yhtenäistä maailmankatsomusta, eikä hän aina pysty tyytymään siihen, mitä saa vanhemmiltaan.

Tämä kirja ei ole filosofian oppikirja, filosofian perusteiden esitys, vaan se sisältää kirjoittajan omat näkemykset filosofian peruskysymyksistä. Tällaisena se varmaankin enemmän auttaa lukijaa muodostamaan oman maailmankatsomuksensa kuin mitä mikään filosofian perusteiden esitys voisi tehdä.

Päinvastoin kuin nykyään akateemisessa filosofiassa ja tieteissä on tapana, tässä esityksessä on pyritty käsittelemään nimenomaan tärkeitä ja keskeisiä kysymyksiä ja jättämään sivuasiat sivuasioiksi. Siinä on se vaikeus, että joutuu puhumaan asioista, jotka ovat monimutkaisia ja kiistanalaisia, ja joista on vaikea mitään varmaa sanoa. Eristetyissä sivuasioissahan on tunnetusti se eksakteja tiedemiehiä kiehtova puoli, että niistä voidaan saada täsmällistä ja tieteellisesti pätevää tietoa helpommin.

Jotkut kysymykset ovat mielenkiintoisia ja ihmiselle tärkeitä, mutta niistä ei helposti saa täsmällistä tietoa: toiset kysymykset taas ovat hieman mielenkiinnottomia, mutta niistä kyllä saa täsmällistä tietoa. Filosofian pitäisi oman olemuksensa ja perinteittensä mukaisesti käsitellä juuri näitä tärkeitä ja vaikeasti selvitettäviä kysymyksiä. Ne ovat niitä kysymyksiä, joita joskus halveksivasti sanotaan ”ikuisuuskysymyksiksi” ja joita poliitikot ja useimmat filosofitkin yleensä mieluummin välttelevät. Kuitenkin juuri ne kysymykset meitä kaikkia kaikkein eniten kiinnostavat, ja tarvitsemme vastauksen useisiin niistä, koska ne ovat myös aivan tavallisen, normaalin ihmiselämän peruskysymyksiä. Voidaksemme elää oikein ja päättää mitä milloinkin teemme, joudumme noudattamaan jotakin filosofiaa, jotakin maailmankatsomusta. Meillä käytännössä on aina jonkinlainen maailmankatsomus ja olemme valinneet kantamme näissä kysymyksissä, olimmepa sitten tietoisia tästä omasta maailmankatsomuksestamme tai emme.

Jokainen vähänkin ajatteleva ihminen ymmärtää tämän, ja joutuu joskus miettimään maailmankatsomustaan ja filosofiaa. Näinollen filosofia on myös äärimmäisen tärkeää, jokaisen ihmisen pitäisi välillä miettiä näitä samoja asioita, joita tässä kirjassa käsitellään.

1. Kriittisestä asenteesta filosofiassa

Kun lukee filosofiaa yliopistossa, paras asia, minkä siellä oppii, on kriittinen asenne, kriittinen menetelmä. Se merkitsee sitä, että kaikissa maailmankatsomuksellisissa ja filosofisissa kysymyksissä miettii väitteiden todenperäisyyttä, johtopäätösten oikeellisuutta ja perustelujen pitävyyttä. Tällainen asenne tekee filosofin. Sen dogmaattinen, kaavamainen käyttäminen saattaa silti johtaa siihen, ettei usko mihinkään, kun kerran kaikille väitteille on vastaväitteitä ja vähän on maailmassa sellaista, mikä aivan varmasti tiedetään. Yleinen epäusko oikeidenkin asioiden kohdalla ei ole menetelmän tarkoitus, vaan tarkoitus on sen avulla päätyä totuuteen. Me uskomme helposti sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, sen takia kriittinen asenne on tärkeä.

Tässä kirjassa ei ole mietiskelty tarkasti asioita kaikinpuolisesti eikä ole käytetty tätä kriittistä menetelmää joka kohdalla eikä ole huolellisesti perusteltu kaikkia väitteitä. Tämä johtuu siitä, ettei tämä ole akateeminen tutkielma, vaan filosofista kirjallisuutta ja filosofian kansantajuistamista. Tästä syystä lukijan on itse muistettava miettiä väitteiden totuutta ja perustelujen ja päättelyjen johdonmukaisuutta.

Kriittiseen ajatteluun liittyy myös sellainen suhtautuminen omiin näkemyksiinsä, että on valmis luopumaan niistä, jos joku osoittaa ne vääriksi ja esittää paremman tavan ajatella. Vaikka tässä kirjassa välillä esitetään väitteitä varsin vakaumuksellisesti, tällä kriittisellä tavalla niihin on kuitenkin tulevaisuudessa tarkoitus suhtautua.

Ennenkaikkea on ajateltava itse. Sitä tässä kirjassa todellakin tehdään ja suositellaan, ei saa pysähtyä siihen, mitä on saanut oppilaitoksissa ja kirjallisuudesta.

2. Mitä ihmiset filosofialta odottavat?

Miksi ihminen harrastaa filosofiaa?

Filosofian harrastus syntyy tarpeesta ratkaista maailmankatsomukselliset kysymykset. On tietysti kovin yksilöllistä, kenellä tällainen tarve on. Yleensä ihmiset päätyvät johonkin maailmankatsomukseen aikuistuttuaan, eivätkä sitten enää niin paljon näitä asioita mieti, ellei sitten jokin uusi elämäntilanne siihen pakota. Ydinsodan ja saastumisen uhka sekä kehitysmaiden nälkä ja väestönkasvu pakottavat tällä hetkellä koko ihmiskunnan miettimään uudestaan poliittista filosofiaa. Samoin reaalisosialismin romahtaminen pakottaa meidät uudestaan miettimään ihanneyhteiskuntaa ja marxismia, sellaisetkin meistä, jotka vielä johonkin reaalisosialismin malliin sinnikkäästi uskoivat.

Pyrkimys kokonaisnäkemykseen elämästä ja maailmasta on yksi keskeinen tarve filosofian harrastamisessa. Jossakin määrin sitä on kaikilla ihmisillä. Kaikki tarvitsevat tietoa maailmasta ja elämästä sekä myös elämänohjeita. Todella henkilökohtainen ja kriittinen paneutuminen näihin kysymyksiin edellyttää kuitenkin huomattavassa määrin teoreettista älyä. Filosofian harrastus on älyllisesti lahjakkaiden ihmisten harrastus. Muista ihmisistä se saattaa jopa tuntua kuivalta ja raskaalta. Siksi kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta kovin syvälliseen pohdiskeluun, ja he ovat filosofiassa seurailijan asemassa, he valitsevat jonkin opin, jonka edustajiin he uskovat. Jokainen voi silti tuoda keskusteluun oman panoksensa, joka voi olla tärkeä. Missä se tuodaan esille? Missä vain ihmisiä keskustelee, oikeat ideat aina leviävät ja joku tuo esille ne julkisuudessakin.

Harrastaessaan filosofiaa ihmiset myös odottavat ratkaisua ja helpotusta henkilökohtaisiin ongelmiinsa, masennuksiin ja ahdistuksiin, perheristiriitoihin, ihmissuhdevaikeuksiin, ja toivovat tarkoitusta ja mielekkyyttä elämälleen. Samoin toivotaan tietysti myös ratkaisua yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ja ennen kaikkea halutaan tietää, miten pitäisi elää, mikä on oikein ja mikä väärin.

Kun uskonto lasketaan filosofian osa-alueeksi, näihin asioihin voikin saada lopullisen ja syvällisimmän avun juuri filosofiasta, mutta toisaalta filosofia voi toimia yrityksenä paeta henkilökohtaisia ongelmiaan, jotka olisivatkin paremmin ratkaistavissa psykoterapian tai jonkin muun ihmissuhdehoidon avulla. Jotkut ihmiselle tärkeät asiat ovat helpommin saatavissa ihmissuhteista ja psykoterapiasta kuin filosofiasta.

Se, mitä filosofian harrastuksesta voi saada, on kuitenkin aina arvokasta. Voi saada selkeän maailmankuvan ja maailmankatsomuksen, saa opastusta tieteelliseen ja kriittiseen ajatteluun: onnistuessaan pääsee totuuteen itselleen tärkeissä ongelmissa, ja voi saada tarkoituksen ja mielekkyyttä elämäänsä. Muiden tarpeiden suhteen on käännyttävä suoranaisemmin uskontojen puoleen tai psykoterapian ja psykologian puoleen, sekä on parannettava ihmissuhteitaan tai maailmaa. Ehkä filosofitkin nykyään vähän vähättelevät näitä muita ihmisille tärkeitä ongelmia, eivätkä paneudu niihin niin paljon kuin pitäisi. (Kommentti 1)

3. Pari sanaa estetiikasta ym johdantoa vielä

Yritys kauneuteen, esteettisyyteen, on hyvin tärkeä ja keskeinen asia filosofian esittämisessä. Filosofisissa teoksissa on usein liian paljon kaikenlaista kuivaa, rumaa ja tunkkaista filosofointia ja viisastelua.

Elävöittävät mielikuvat ja kielikuvat eivät myöskään välttämättä ole sivuasioita, ne voivat joskus olla jopa tärkein osa asiaa. Sillä taiteessa on syvempi totuus: tieteellinen esitys on ikäänkuin kartta maastosta, mutta kaunis maisemamaalaus on myös esitys samasta todellisuudesta (K 2). Esimerkkien merkityksen on meille erityistesti analyyttisen filosofian keskushahmo Ludwig Wittgenstein osoittanut.

Filosofiassa esteettisyys on ennenkaikkea ajatuksen selkeyttä ja johdonmukaisuutta, mutta myös esityksen tyylikkyyttä ja viehättävyyttä aivan kuten kaunokirjallisuudessakin.

Filosofia voidaan esittää lyhyesti, kauniisti ja kansanomaisesti ja silti tieteellisessä mielessä täsmällisesti. Sellainen filosofi, joka epäilee tätä, ei oikeastaan vielä ymmärrä filosofiaa. Yksityiskohtia voidaan loputtomasti syventää ja täsmentää, valottaa eri puolilta, mutta se ei ole tarpeen eikä suotavaa ainakaan silloin kun on kysymyksessä filosofian kansantajuinen kokonaisesitys. Kaikki asiat voidaan esittää pitkästi ja täsmällisesti, mutta myös lyhyesti ja täsmällisesti. Esimerkiksi bolshevikkien iskulause: ”Rauhaa ja leipää!” oli täsmällinen ja lyhyt esitys heidän ohjelmastaan ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Tosin se oli myös propagandaiskulause ja todellisuudessa heidän ohjelmansa oli: ”Valta bolshevikeille!” koska he uskoivat (luulivat) omaavansa tiedon siitä, mitä piti tehdä.

Monitahoisuus ja syvällisyys tästä kyllä kärsii, sillä pitkä esitys on tietysti aina tarkempi ja yksityiskohtaisempi, kun asia voidaan esittää laajemmin; mutta se, kuinka paljon monitahoisuutta voidaan vaatia, on juuri suhteessa esityksen pituuteen. Lyhyeltä esitykseltä voidaan vaatia vain tietty määrä täsmällisyyttä ja perusteluja. Kansantajuiselta esitykseltä vaaditaan ennenkaikkea lyhyyttä ja selkeyttä.

Estetiikka lyhyesti:

Elämä on pyhä. Me rakastamme elämää.

Taide on pyhä. Me palvelemme sitä.

Tulenkantajat 1928

******************

Lähdeviittauksia ei tässä kirjassa paljon ole (eivätkä ne kaikki ole akateemisen täsmällisiä, koska tämä kirja on filosofista kirjallisuutta eikä akateeminen tutkielma). Tämä ei merkitse sitä, etteikö ajatuksia olisi paljolti saatu muilta ja keskustelussa muiden kanssa, mutta on monessa kohdin vaikeata nimetä mitään kirjaa tai henkilöä, joka olisi asian ensin esittänyt, siinä määrin ajatukset kuitenkin ovat tekijän omia tai kuulopuheena saatuja tai yleistä nykyaikaista filosofista yleissivistystä. Klassikoiden - Sokrates, Aristoteles, Platon, Hegel jne - teoksia ja lähdeviitteitä ei ole mainittu. Pääasiallinen syy on kuitenkin se, ettei tämä todellakaan ole muiden filosofien mielipiteiden esitys vaan kirjoittajan omien käsitysten ja keksintöjen esitys.

Maailmankatsomuksen suhteen myös pääasiallisesti riittää, että ihminen on Jeesuksen opetuslapsi, uskovaisten kannalta tällaiset mietiskelyt kuin tässä kirjassa, ovat kiinnostavia enemmänkin sellaisille, joita myös filosofia kiinnostaa. Ja Jumalalle kunnia tässäkin: jos nämä ajatukset lähenevät totuutta, niin johdatuksella ne on saatu, kun taas virheet johtuvat pienen syntisen ihmislapsen inhimillisistä heikkouksista.

Jeesuksen opetuslasten kohdalla on kyse vain maailman tieteellisestä ja filosofisesta ymmärtämisestä ja eri tulkinnoista Jeesuksen ja Jumalan profeettojen ja apostolien opista ja vielä oman paikkansa ja tehtävänsä ymmärtämisestä. Puolueiden tai muun yhteiskunnallisen toiminnan järjestämisessä tulisi myös jokaisen ajattelevan ihmisen olla mukana näinä ihmiskunnan kohtalonhetkinä.

Pyrittäessä lyhyyteen ja täsmällisyyteen on tässä jouduttu jättämään pois selvitys siitä filosofisesta keskustelusta, mitä kustakin kysymyksestä aikaisemmin on käyty. Sellaista oppikirjamaisuutta on yritetty välttää, ja jossakin mielessä se olisikin aivan turhaa, se olisi enemmänkin jonkun kommentaattorin tapa kertoa toisten filosofiasta, kun taas tässä esitetään tekijän omaa filosofiaa. Tarkemmin sanottuna tässä esitetään sellaisia osia kirjoittajan käsityksistä, jotka muutkin voivat ymmärtää ja vastaanottaa, ajatuksia, jotka eivät ole ”helmiä sioille”: Jumalan viisaushan on tunnetusti hulluutta ihmisten silmissä. Ei silti niin, että tämä viisaus olisi minun hallussani muuta kuin pieneltä osin. Tunnustan kuitenkin sellaisenkin viisauden lajin olemassaolon päinvastoin kuin monet nykyajan ajattelijat ja tiedemiehet. Jos yritän vaikuttaa mielipiteisiin, niin haluaisin tehdä sitä juuri tiedemiehille: tässä on esimerkki oppineesta, joka on täysin tieteellinen, mutta silti uskoo, ja päinvastoin kuin uskoo K. V. Laurikainen, joka kristinuskoa tiedemiespiireissä on kovasti puolustanut, minusta kristinuskosta ei seuraa tietoteoreettinen idealismi (Katso luku tietoteoria) vaan pikemminkin realismi.1

Keskustelun poisjättäminen ei tarkoita sitä, etteikö jokaisen kysymyksen ympärillä käyty keskustelu olisi äärimmäisen mielenkiintoinen asia, ja monta kertaa se valaisisi kyllä käsiteltävää asiaa, mutta toisaalta laajentaisi tekstiä liikaa. (Kommentit-osasto myös sisältää jonkinverran selvitystä aikaisemmasta filosofisesta keskustelusta). Mikään ei estä palaamasta näihin kaikkiin kysymyksiin myöhemmin uudestaan.

Seuraavan luvun lisäksi myös ja ennen kaikkea koko kirjan rakenne ilmaisee käsitykseni siitä, mitä filosofia on, ja asiaa on pohdittu muuallakin kuin siinä luvussa. (Katso mm luku Tieteet).

Politiikasta ei välttämättä tarvitse käsitellä juuri niitä asioita, joita tässä nyt on käsitelty, mutta jollakin keskeisellä tavalla politiikka ehdottomasti kuuluu filosofiaan osana. Etiikka on käsitelty hyvin lyhyesti ja pintapuolisesti. Silti ainoastaan taiteen filosofia, estetiikka, puuttuu tästä filosofian kokonaisesityksestä. Siitä tulisi olla yksi kokonainen luku. Tämä johtuu siitä, että yleensäkin taiteen filosofialle voisi olla hyväksi, että sitä lähestytään taiteen kautta, ilman sellaista tieteellistä ja käsitteellistä otetta kuin järkevyyteen pyrkivässä ajattelussa pakostakin on. Taiteessa pitäisi ottaa tunnekysymykset tunnekysymyksinä ja mystiikka mystiikkana. Sama pätee myös jossain määrin poliittiseen toimintaan ja uskontoon. Filosofia voi pilata, yksiviivaistaa ja vääristää, suunnata huomion vääriin asioihin taiteessa - ja rakkaudessa. Kaikesta voi ja pitää filosofoida, mutta pitää muistaa tämä vaara.

Politiikassa pitää toimia oikeudenmukaisuuden hyväksi eikä pelkästään filosofoida siitä. Etiikassa pitää pääasiassa yrittää elää hyvää elämää eikä pelkästään filosofoida siitä. Estetiikassa pitää tuottaa kaunista taidetta tai nauttia siitä eikä vain filosofoida siitä. Uskonnossa pitää uskoa näkymättömään, salattuun Jumalaan ja tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen niinkuin hänen Isänsä käskee, eikä vain filosofoida siitä.

Minkälaista tällainen taiteellinen taiteen filosofia voisi olla? Kaitpa se on juuri sitä, mitä kulttuurilehdet tekevät arvioidessaan taidetta. Väläyksen siitä, mitä tämän filosofian mukainen taiteen filosofia voisi olla, voi saada siitä, miten tässä on käsitelty etiikkaa, politiikkaa ja uskontoa, kutakin niistä niiden omista lähtökohdista lähtien, eikä heti siirtymällä metatasolle (ulkopuoliseksi tarkkailijaksi) niinkuin filosofeilla on pahana tapana. Elämässä pitää välillä elää täysillä tuijottamatta omaa napaansa ja välillä analysoida elämäänsä, kumpaakaan ei saisi tehdä yksipuolisesti, ja sama pätee filosofian harjoittamiseen.

Varsinainen filosofia pakostakin painottuu sille filosofian alueelle, mitä perinteisesti on sanottu teoreettiseksi filosofiaksi. Päinvastoin kuin etiikassa ja estetiikassa, sillä alueella saa pelkästään filosofoida, pyrkiä totuuden ymmärtämiseen, jäsentämiseen ja kommunikoimiseen. Teoreettisessa filosofiassa tärkeimmät filosofian peruskysymykset ovat. Niiden ratkaisusta seuraa aina paljon etiikkaan, politiikkaan, estetiikkaan ja uskontoon.

4. Mitä filosofia on?

Filosofian luonne ja olemus on ensimmäinen suurista filosofisista kysymyksistä. Kuten kaikkien suurten kysymysten kohdalla, tässäkin näyttää olevan niin, että varmuutta ei ole, eikä yksimielisyyteen päästä: eri suuntaukset ajattelevat filosofian eri tavalla.

Nykyinen - ainakin nykyinen 20 v sitten - käsitys ammattifilosofien piirissä länsimaissa on, että filosofia on tiede, joka tutkii tiedon, moraalin ja yhteiskunnan yleisiä ongelmia.

Tämä on rajoittunut käsitys filosofiasta, ja sille on omat yhteiskunnalliset syynsä. Filosofia ei nimittäin ole pelkästään tiedettä. Myös uskonnot, politiikka, taide, kasvatus ja monet muut tieteen ulkopuoliset asiat kuuluvat jollakin tavoin filosofiaan. Toisaalta tietenkään mitkään asiat eivät ole tieteen ulkopuolella siinä mielessä, että kaikkia asioita voidaan tutkia ja kaikille asioille on selitys, jos tietää kaiken. Mutta tiede ihmisen tietämyksen kokonaisuutena ja tiedon saavuttamisen parhaimpana tapana on kuitenkin rajallinen ja suppeampi käsite kuin filosofia.

Tieteen menetelmä silti on filosofiankin päämenetelmä. Tiede johtaisi kaikkeen tietoon, jos aikaa olisi ikuisesti (ja kun aikaa jollakin kaukaisella galaksilla on ollut jo ikuisesti jo ikuisuus sitten, kaikki tieto on jo ehkä jollakin toisella kulttuurilla). Meille tiede on vain tieteen tulokset 1990- ja 2000-luvulla maapallolla, ja filosofian pitää siitä huolimatta yrittää tietää, päätellä, uskoa, arvata, totuus niistäkin asioista, joista vielä ei ole tieteellistä tietoa. Tämä on tieteen ja filosofian ero, eikä se, että filosofia olisi yksi erityinen tiede tieteiden joukossa, yksi menetelmätieteistä, yksi erityistiede, jolla olisi oma erityinen tutkimuskohteensa.

Filosofiaa ja tiedettä ei enää sitten tarvita maailmankuvan selvittämisessä kun kaikki totuus tiedetään. Sitten vain käytetään tietoa, eletään ja toimitaan. Tällaista tilannetta ei ihmisille tule muutakuin jossakin tulevassa maailmassa.

Nykyään siis ajatellaan, että filosofia on yksi erityistiede muiden tieteiden joukossa ja sillä on oma rajallinen tutkimuskohteensa: käsitteiden käyttö, maailmankatsomusten vertailu ja muut ”yleiset ongelmat”. Kuitenkin olisi tärkeämpää korostaa sitä seikkaa, että filosofia on yleistiede, kaikkien tieteiden kokonaisuus: kaikki tieteet ja niiden tulokset edelleenkin kuuluvat osana filosofiaan. Tähän liittyy se asia, jota filosofian historiassa aina korostetaan, että kaikki tiede, jolle ei ole ollut omaa erityistiedettä, on perinteisesti kuulunut filosofiaan. Esimerkiksi fysiikka kuului filosofiaan 1700-luvulle asti, ja psykologia kuului filosofiaan 1800-luvun puoliväliin asti.

Se, mitä tässä nyt yritetään korostaa, on juuri se, että jossakin oleellisessa mielessä psykologia ja fysiikka edelleenkin kuuluvat filosofiaan, vaikka ovatkin eriytyneet erillistieteiksi.

Kaikki maailmankatsomukset ovat myös enemmän kuin tiede ja myös enemmän kuin tieteen tulokset kunakin aikakautena. Nekin kuuluvat osana filosofiaan.

Asian voisi havainnollistaa seuraavasti:

Tieteet

Maailmankuvat

Maailmankatsomukset

Uskonnot

Politiikka

Filosofia = Etiikka, moraali,

elämäntaito

Taide

Kasvatus

ym

Tietenkään esimerkiksi taiteen kohdalla kaikki taiteen kysymykset eivät kuulu filosofiaan. Esimerkiksi taidemaalarilla värien käytön tekninen osaaminen ei kuulu filosofiaan. Mutta osa taiteen asioista on nimenomaan yhtä aikaa taiteen ja filosofian ongelmia.

Näin päädymme uudenlaiseen filosofian määrittelyyn, joka kuitenkin on sama kuin perinteinen kreikkalainen, klassinen käsitys filosofiasta ja siinäkin mielessä - historiallisesti - oikea:

Filosofia on inhimillisen tiedon ja viisauden kokonai-

suus, mukaanluettuna jumalallinen viisaus, sikäli kuin

se on ihmisen saavutettavissa.

Tämä määritelmä on varsin toisenlainen kuin akateemisissa piireissä käytetty filosofian määritelmä, otettakoon nyt tähän vielä esimerkiksi tietosanakirjan määritelmä: ”Filosofia on tieteenala, joka tutkii todellisuutta, tietoa ja inhimillistä elämää koskevia yleisiä käsityksiä ja niiden perusteita.” (2)

Filosofia tämän tietosanakirjan määritelmän hengessä on vain yksi menetelmätieteistä, käsiteanalyysiä ym vastaavaa, verrattavissa matematiikkaan, logiikkaan, ATK-oppiin, kielitieteeseen ja tilastotieteeseen.

Akateeminen filosofi, joka haluaa rajoittaa filosofian alueen suppeaksi erityistieteeksi, useimmiten on henkilö, jolla muutenkin on harvinainen onni - filosofille - olla aikansa vallitsevien käsitysten kannalla. Itse filosofiset totuudet ovat kuitenkin yleensä ilmiselvässä ristiriidassa vallitsevien ennakkoluulojen, vallanpitäjien toivomusten ja tieteellisen yhteisön muotivirtausten kanssa. Syvällisesti oivaltanut filosofi joutuu joko olemaan hiljaa, luottamaan sananvapauteen ja demokratiaan, luovimaan taitavasti, tekemään oman Exoduksensa johonkin Jumalan turvapaikkaan tai kärsimään Sokrateen ja Jeesuksen kohtalon (K 4).

---

1 Katso esim K. V. L: ”Tieteen giljotiini”, Otava 1987