Kävin kiropraktikolla mutta se ei auttanut (ainakaan ensimmäisellä kerralla koska vaikka nikamat ehkä saatiin kuntoon kramppi jäi, sittemmin olen käynyt useamman kerran kiropraktikolla (niksauttaja) ja se saattaa auttaa mutta kannattaa katsoa kelle menee, olen törmännyt epäpätevään kiropraktikkoon joka vahingoitti selkääni, koulutustodistus saattaa olla merkki pätevästä, suositttelen Helsingissä Reijo Nevaa Annankadulla). Lääkäri suositteli minulle hierojaa, mutta se meni ohi korvien, läääkäri ei varsinaiseesti määrännyt hierojalle. Kärsin selkäkivusta puoli vuotta kunnes lopulta kävin urheiluhierojalla joka löysi ison krampin yläselästäni ja sai sen parin hierontakerran laukeamaan. En ollut aiemmin mennyt hierojalle koska en uskonut sen auttavan, olihan äiti hieronut selkääni eikä se auttanut. Urheiluhieroja on aivan eri maata kuin äidin hieronnat. Tunnen vain yhden urheiluhierojan, Markku Rokalan joka asuu Orimattilassa (puhelinluettelosta niitä tosin löytää, ei keltaisilta sivuilta vaan yritys osasta kohdalta urheilu, epäilen tosin että kaikki eivät ole hyviä vaan liian lempeitä). Arvelen että jos olisin mennyt vain tavalliselle hierojalle kärsisin krampista vielä nytkin, minulla oli tuuri.
Sitten kun selkäkramppi saatiin laukaistua hieronnalla alkoi selän kuntoutus. Kävin uimassa kerran viikossa, se oli liian vähän, sen lisäksi kävin kerran kuukaudessa hierojalla. Kun selkä jumittui kävin myös kiropraktikolla. Suosittelen Reijo Nevalaa Annankadulla helsingistä, löytyy myös keltaisilta sivuilta (hänen lisäkseen samassa paikassa on toinenkin kiropraktikko). Törmäsin kerran yhteen epäpätevään kiropraktikkoon joka vahingoitti selkääni, joten kannattaa katsoa mille kiropraktikolle menee.
Ylivoimaisesti paras hoitokeino yläselän vaivoihin on keppijumppa. Minulla on seitsemän kohdan keppijumppaohjelma, toistan jokaisen liikkeen 20 kertaa ja keppijumppaan kuluu sellaiset viisi minuuttia. Lisäksi venyttelen niskaa: eteen, etuviistoon vasemmalle ja oikealle, sivulle vasemmalle ja oikealle, taakse, lasken joka venytyksen aikana rauhallisesti kahteenkymmeneen, lisäksi kurkotan joka venytyksen aikana toisella kädellä vastakkaiseen suuntaan kuin venytys on ja toista kättä pidän niskan takana lievästi painaen niskaa venytyksen suuntaan. Pelkällä vasemmalta oikealle heilautus keppi niskan takana pääsee jo pitkälle. En kuvaile tässä keppiliikkeitä enempää, suosittelen käymistä fysioterapeutilla jolta saat ohjelman.
On tärkeää säätää keppijumppa ja sen toistojen määrä siten että jaksaa säännöllisesti tehdä sen. Minä noudatin yllä olevaa jumppaa MA-TO kaksi kertaa päivässä (tosin ilman niskan venytyksiä) monta kuukautta. Tein keppijumpan aina ruoan jälkeen. Unohdin myös mainita että keppijumppaani kuului myös pari venytystä loppuun. Ylipäänsä on olemassa yläselän venytyksiä joissa väännellään käsiä, taas suosittelisin fysioterapeuttia tai kirjoja, niitä ei vain keksi itse. Minä vain en ole juurikaan venytellyt selkää laiskuuttani, keppijumppa ja punttis ja uinti ovat minun kuntoutumiskeinoni.
Punttisali tekee myös hyvää selälle. Olen käynyt punttisalilla ja pururadan telineillä. Vaikka rasitus olisi suhteellisen vähäinen nikamat saavat liikettä ja vaikka voima ei lisäänny, selkä voi paremmin. Taas suosittelen fysioterapeutilla käymistä, hän voi tehdä yläselän punttisaliohjelman. Mainittakoon että pystysoutu ja kulmasoutu ovat hyviä liikeitä, myös leuanveto (tai talja), vatsat, selät, punnerrukset.
Samat neuvot pätevät myös alaselkään, mutta fysioterapeutin jumppa- ja punttisaliohjelmat saattavat poiketa. Lisäksi yläselän rasitus ja venyttely tekee myös alaselälle hyvää.