Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

     Takaisin                               Heinäjoen mottitaistelu

Yllättäen 18.12.1939 tiedustelutietojen perusteella saatiin tietää, että vihollispataljoona oli etenemässä Kuhmon suunnasta kohti Lieksaa ja oli jo jopa saavuttamassa Nurmijärven kylää. Pikaisesti määrättiin I/ErP 13 ja II/ErP 13 pysäyttämään venäläisten eteneminen. Suomalaisjoukot ryhmittyivät Heinäjoella tien etelä- ja itäpuolelle sekä tulppasivat tien Nurmijärven suunnasta Heinäjoen sillan maastoon. Lisäksi erillinen taisteluosasto ErP9:sta sulki tien venäläisten selustasta. Taistelut käynnistyivät 19.12.1939 siten, että suomalaiset tekivät sivustahyökkäyksiä neuvostojoukkojen keskelle aiheuttaen näille merkittäviä tuhoja . Mottitaistelut olivat raivokkaita seuraavan vuorokauden aikana venäläiset pyrkivät pääsemään pois motista tietä pitkin takaisin Kuhmon suuntaan siinä onnistumatta. Osa venäläisistä pääsi pakenemaan metsään umpihankeen keskellä kovia pakkasia, joten tuskin heistäkään kovin montaa pääsi takaisin omiensa joukkoon. Motti oli saatu laukaistua siis jo seuraavana päivänä eli 20.12.1939. Suomalaiset aiheuttivat venäläisille 300 miehen tappiot ja lisäksi venäläiset menettivät taisteluissa 100 hevosta. Heinäjoen mottitaistelujen myötä selkiytyi tilanne Lieksan suunnalla suomalaisten kannalta hyvin myönteiseen suuntaan.