KAUSI PÄÄTETTY
Kausi 2000-2001 päättyi Jukoboxin osalta lauantaina 7.4. riemukkaaseen jatkoaikavoittoon nelosdivarikarsintaottelussa Lappajärven NSV:tä vastaan. Yhtä riemukkaissa merkeissä ilta jatkui VAMOKin saunalla. Illalla muun huuman ohessa jaettiin vuoden pelaajapalkinnot. Karsintapelinkin hahmoksi noussut Tero Rantala vei vuoden pelaaja -palkinnon ylivoimaisella erolla äänestyksessä, jossa pelaajat rankkasivat kauden kolme parasta pelaajaa. Vuoden puolustaja -palkinnon sai Tommi Saijonkivi sekä vuoden hyökkääjä -pokaalin Mikko Korpi. Kauden tulokas -pystin vei viisitoista vuotias Jukka Ritola, joka kauden mittaan paransi peliään ja pelasi iästään huolimatta kuin miehet. Nyt vietetään ansaittua taukoa, mutta Suvilahden vuoro on käytössä aina tuokokuun lopulle saakka. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin perjantaisin vuorolla riittää kuitenkin kävijöitä. Vuoro pyhitetään kesään saakka lähinnä pelailulle.
4.4.2001 TILASTOT VUODESTA 1997 ASTI KUNNOSSA
Vihdoinkin saatiin Jukoboxin tilastot kuntoon. Tilastot aurinkoliigan alkuajoista lähtien eli vuodesta 1997 löytyvät nyt Historian tilastot linkin kautta. Kiitokset Laitalaisen Samille pöytäkirjalainauksista sekä Paulille tilastonikkaroinnista. Mahdollisista virheistä Pauli ottaa täyden vastuun.
29.3.2001 TEKNIIKKA JA NOPEUSKISA A'LA JAKE
Keskiviikko reeneissä pidetty tekniikka ja nopeuskisa tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kisassa suoritettiin kolme erilaista rataa, joista ajanlisäksi huomioitiin maaliin ammutut pallot. Maalin ohi tai torjuntaan päättynyt laukaus toi 5 virhesekuntia lisää.
Osiossa 1. tällättiin palloa Alfonssin ohi maaliin, välillä vauhtia hakien keskikentältä. Kakkososiossa kenttää ja tötsiä kierrettiin niin lujaa kuin tennareista lähti. Kolmas ja viimeinen osio oli ns. tekniikka rata, jossa aloitettiin neljällä laukausella kohti maalia ja Tero Rantalaa, tämän jälkeen kierrettin pallon kanssa toiseen päähän ja iskettiin vanhanaikainen. Matka jatkui kohti tötsiä ja seinäsyöttely osuutta joka tuntui olevan lähes kaikille liian monimutkainen. Sitten taas miljoonaa kohti puistonpenkkiä, josta pallo yli ja heti perään tötsien kiertelyä. Viimeisenä pallo piti "donkata" tai vipata tuolille. Sitten taas lujaa kohti keskiviivaa, jos vielä jaksoi. Pisteet kisassa jaettiin siten, että kunkin osion sijoitusten mukaan sai voitosta yhden pisteen, kakkossijasta kaksi pistettä jne. Eli vähiten pisteitä kerännyt vei voiton. Skaba päättyi seuraavasti:
1. Hannu Koivula 7
1. Mika Korpi 7
3. Janne Katajisto 11
3. Jukka Ritola 11
3. Juha Welling 11
6. Jari Ritola 21
7. Ville Loukonen 22
8. Jani Katajamäki 26
9. Ossi Viitala 27
10. Vesa Jakobsson 32
11. Mikko Korpi (Keskeytti, kun säälittävä ilmaveivi vanhanaikainen ei mennyt sisään)
22.3.2001 MIKKO KORPI JA THOMAS RAGNELL ALL STAR 2-KENTTÄÄN
Myös Mikko Korpi ja Thomas Ragnell liittyvät Hannu Koivulan ohella Aurinkoliigan 1-divisioonan All Star miehistöön. Mikko ja Tumppi pelaavat molemmat 2-kentässä. Näin joukkueen kapteeni ja ikänestori uusi viimevuotisen temppunsa.
21.3.2001 KARSINNOISSA VASTAAN NSV
IV-divarin karsinnassa vastaan asettuu NSV Lappajärveltä. Karsinta pelataan paras yhdestä systeemillä. Eli jos varsinainen peliaika päättyy tasan ja jatkoaikakaan ei tuo ratkaisua, nousija ratkotaan rankkareilla. Karsintaottelun ajankohdaksi on alustavasti sovittu lauantai 7.4.
9.3.2001 HANNU KOIVULA 1-DIVARIN ALL STARS PELIIN
Tänäkin vuonna Boxin riveistä löytyy All Star edustusta. Wizardsin / Jukoboxin Hannu Koivula pelaa divarin all star ottelun ykköskentässä yhdessä monen tutun Wizards-pelaajan kanssa.
6.3.2001 KAUSI VIITTÄ VAILLE VALMIS
Menneenä viikonloppuna saatiin sekä SSBL:n V-divari että Aurinkoliigan SM-karsintasarja päätökseen. V-divarisassa lopullinen sijoitus oli toinen, jolla heltiää karsintapaikka IV-divariin. Karsintapelin ajankohta ei ole vielä tiedossa. Aurinkoliigan karsintasarjassa lopullinen sijoitus oli kolmas, joten ensikaudella jatketaan divarissa. Mennyt kausi on ollut kaikenkaikkiaan Jukoboxille hyvä. Karsinnat molemmissa sarjoissa tietää sitä, että kaksi hyökkääjäpoikaa tuo sitten reilusti dopinkia saunailtaan. IV-divarin karsintapeliin Boxi lähtee ilman toista maalivahtia (Juha Meriruoho), jonka polvi odottaa kirurgin veistä. Myös puolustajat Sami Meriruoho (Polvivamma) ja Thomas Ragnell (Murtuma jalkapöydässä) ovat sivussa ratkaisuottelusta.
16.1.2001 TREENIAIKA MUUTTUNUT
Perjantain treenivuoro suvilahdessa alkaa jo ensi perjantaina 19.1 klo 18.30 jatkuen sen normaalin tunnin eli klo 19.30 saakka. Laittakaa viidakkorumpu pärisemään !
15.1.2001 TAPPIOTTOMIEN OTTELUIDEN PUTKI JATKUU
Viikonlopun pelien jälkeen tappiottomien pelien putki kasvoi jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. Viimeksi pisteet on menetetty 28.10 SBTY Ylihärmälle V-divarissa maalein 4-3. Putken jatkuessa allekirjoittaneella ei parta katkea. Parranajokone on siis tästä lähin treenikassissa siihen saakka kun...
17.12.2000 PIKKUJOULU / NHL-TURNAUS
Lauantaina 17.12 vietettiin Boxin pikkujoulua Playstationin NHL 2001- merkeissä. Jarkon toimiessa Kalervo Kummolana (lohkojaot / säännöt), muut jo alkoivat nautiskella virvoitusjuomia. Paljon puhuttanut kaukaloväkivalta otettiin myös esille ja sääntöjä rukattiin niin, että kerrankin pääsi mätkimään kaveria oikeen kunnolla turpaan. Ns. sikakiekkoilu pyrittiin eliminoimaan heti alkuunsa. Pelaamaan lähdettiin seuraavissa lohkoissa:
|
A |
B |
|
Jani (Buffalo) |
Vesa (St.Louis) |
|
Jukka (Carolina) |
Pauli (Dallas) |
|
Tero (Ottawa) |
Sony (San Jose) |
|
Kopa (New Jersey) |
Jarkko (Detroit) |
|
Zoni (Colorado) |
Mikko (Philadelphia) |
Mainittakoon, että osalla pelaajista oli tavoitteena muiden nöyryyttäminen ja helppo turnausvoitto kun taas toisilla oli tavoitteena saada tehtyä yksi maali koko turnauksessa. Jo runkosarjan aikana oli aistittavissa, että ennakkoon kaksi kovinta pelaajaa joutuu nöyryyttävästi jäämään ulos illan finaaleista. Katsomon pauhatessa Jarkko ja Zoni pelasivatkin sijoista 5-6 ?. Illan aikana tahkottiin runkosarjan pelit seuraavasti:
|
A |
B |
|
Jani-Jukka 0-0 |
Vesa-Pauli 0-0 |
|
Kopa-Tero 3-0 |
Sony-Jake 1-1 |
|
Zoni-Jani 0-1 |
Mikko-Vesa 5-1 |
|
Jukka-Tero 2-1 |
Pauli-Jake 0-1 |
|
Jani-Kopa 0-3 |
Vesa-Sony 0-4 |
|
Jukka-Kopa 0-1 |
Pauli-Sony 1-2 |
|
Zoni-Tero 3-2 |
Mikko-Jake 2-2 |
|
Tero-Jani 0-2 |
Jake-Vesa 0-0 |
|
Kopa-Zoni 3-3 |
Sony-Mikko 0-3 |
|
Jukka-Zoni 1-2 |
Pauli-Mikko 0-3 |
|
A |
B |
||||
|
Kopa (New Jersey) |
7 |
10-3 |
Mikko (Philadelphia) |
7 |
13-3 |
|
Jani (Buffalo) |
5 |
3-3 |
Sony (San Jose) |
5 |
7-5 |
|
Zoni (Colorado) |
5 |
8-7 |
Jarkko (Detroit) |
5 |
4-3 |
|
Jukka (Carolina) |
3 |
3-4 |
Vesa (St.Louis) |
2 |
1-9 |
|
Tero (Ottawa) |
0 |
3-10 |
Pauli (Dallas) |
1 |
1-6 |
Näin saatiin Boxin väliset pelit pelattua, ja selityksiä kuultiin laidasta laitaan. Jälkipelit pelattiin tällä kertaa Hullussa Pullossa, josta huhupuheiden mukaan on värvätty kaksi saksanmaalla asuvaa taitopelaajaa mukaan Boxin rinkiin. Ainakin Paulion ja Metallican mukaan kyseessä on vuoden salibandytapaus. Seuraavan kerran skaba pidetään MM-lätkän aikoihin joskus vapun tienoilla, näin Zoni ja Jarkko saa tarpeeksi harjoittelu aikaa ennen revanssia.
5.12.2000 JUKOBOXIN PIKKUJOULURIEHA LAUANTAINA 16.12.2000
Kaikki joukolla riehaamaan 16.12.2000 klo Wizardssin matsin jälkeen. Paikka on vielä hakusessa, mutta eiköhän se jonkun Playstation-merkkisen pelikoneen omistajan kotona ole. Ota mukaan omat eväät, paketti laastareita ja jääpalapusseja. Mahdollisesta pikkujoulusaunasta ilmoitellaan myöhemmin.
4.12.2000 TAPPIOTON PUTKI JO KUUDEN OTTELUN MITTAINEN
Jukoboxin virallisen historian pisin tappiottominen otteluiden putki on seuraavan kerran katkolla vasta tammikuussa. Loppusyksyn hyvät otteet sekä Aurinkoliigassa että V-divarissa on kohentanut Jukoboxin sarjasijoituksia huomattavasti. V-divarissa ollaan jopa toisella sijalla pisteen päässä sarjajohtaja Press Teamistä. A-liigassa sijoitus on alhaisempi, mutta Jukoboxilla on vähemmän pelattuja otteluita kuin taulukon yläpuolisilla joukkueilla. Jobin postiakin saatiin viikonlopun otteluista. Puolustuksen raskaaseen kalustoon kuuluva Sami "Patu" Meriruoho loukkasi polvensa, ja huilannee ainakin seuraaviin sarjapeleihin saakka.
27.11.2000 SAIRASTUVAN OVI KOLISEE
Mikko Korven polvivamma parani onneksi ennätys nopeasti, ja Mikko oli jo lauantaina mukana tositoimissa. Maalivahti osastolla tilanne näyttää tosin huolestuttavalta. Juha Meriruohon ottelut on ainakin tämän vuoden puolella pelattu. Toivotaan polvien olevan kunnossa kevään mittelöihin. Myös Tero Rantalan polvet ovat vihoitelleet, mutta ainakin vielä mies on valmis maalinsuulle. Onneksi tulevan viikonlopun kaksi V-divisioona ottelua päättävät syyskauden, ja räihnäset miehet saavat parannella vaivojaan tammikuulle saakka.
20.11.2000 MIKKO KORPI SAIRASLISTALLE
Lauantain toisessa ottelussa Kokkolassa, Press-Teamiä vastaan saatu kolhu polvitaipeeseen pitää Mikon poissa peleistä huonoimmassa tapauksessa useita viikkoja. Kyseessä on ilmeisesti nivelpussin repeämä. Toivottavasti vamma parantuu nopeasti, sillä Mikon alkukauden tehot ovat olleet joukkueen parhaimmistoa.
21.10.2000 VALMENTAJA EROSI
Lauantaisen aurinkoliigan tappio-ottelun jälkeen (tai sen aikana) valmentaja Jarkko Nissinen kypsyi lopullisesti boxin tehottomuuteen/osaamattomuuteen. Kauden 1998-1999 jälkeen treenejä vetänyt Nissinen nähdään, ehkä kuitenkin joskus boxin treeneissä maila kourassa. Lätkäskaban päivitykset Jarkko hoitaa kauden loppuun asti. Jukobox haluaa kiittää Jarkkoa yhteistyöstä ja poltetusta vapaa-ajasta. "Ei vanha koira enää uusia temppuja opi" Erään keski-ikäisen boxilaisen kommentti koutsin kuvioista.
14.09.2000 THOMAS RAGNELL JOUKKUEEN UUSI KAPTEENI
Keskiviikkona Jukobox pelasi kauden viimeisen harjoitusottelun ennen tulevia tosi koitoksia. Botniahallissa kaatui SBT Lions rauhallisen pelailun päätteeksi 6-2 Mikko Korven heiluttaessa Boxin tahtipuikkoa. Ottelun jälkeen valittiin myös tulevalle kaudelle kapteeni. Äänestyksessä joukkueen uudeksi kapteeniksi valittiin ilman soraääniä kokenut puolustuksen lukko ja All-Stars pelaaja Thomas Ragnell.
11.09.2000 RAJAMÄKI CHALLENGERSIN PAITAAN
Kesän alussa SBW Indiansin riveistä Jukoboxiin siirtynyt Joni Rajamäki vaihtoi nyt III-divisoonan Challengersin pelipaitaan. Hänet Boxissa korvaa joukkueen oma kasvatti ja koko ajan innnolla mopolla treeneissä kulkenut vasta 15-vuotias Jukka Ritola. Boxin sikariporras röyhytteleekin nyt entistä tyytyväisempänä sillä Jukan myötä seuran maine kovana "kasvattajana" ja nuorten "mopopoikien" esiinmarssipaikkana vain vahvistuu. Tuoreiden tilastojen mukaan lähes jokaisessa Aurinkoliigan joukkueessa pelaakin tällä kaudella entisiä Boxilaisia aika joukko.
31.08.2000 SUORANIEMI VAJOSI VIELÄKIN ALEMMAS.... -3.DIVARIIN
J-P Suoraniemen pelit Boxissa jäivät muutamaan harjoitusotteluun, mies totesi ettei aika todennäköisesti riittäisi talvella kaikkiin Jukoboxin peleihin ja päätti siirtyä Aurinkoliigan 3.divariin palloilemaan. J-P:n paikan Boxissa ottaa vanha tuttu Janne Katajisto, joka alkaa pikkuhiljaa toipumaan haavereistaan kohti treeni- ja pelikuntoa.
29.08.2000 KONTTURIN SIIRTO JÄIHINI, MIKKO KORPI BOXIIN
Pekka Kontturin siirto Jukoboxiin kariutuu ja mies pelannee jatkossa SBW Indiansin kanssa. Kauden puolessa välissä alkava armeija ja VPS:n A-juniorit pitävät miehen niin kiireisenä läpi talven, että aikaa tuskin olisi liiennyt enää Boxin treeneihin. Kontturin paikan Boxissa ottaa Locomotivesta siirtyvä Mikko Korpi. Hän onnistui erinomaisesti elokuun harjoitusotteluissa ollen yksi Boxin tehokkaimmista hyökkääjistä. Korpi on vanha Boxin kasvatti, joka pelasi kaksi edellistä kautta Vaasa Locomotiven riveissä. Miehen saavutuksia voi muuten ihastella esimerkiksi viimekauden Aurinkoliigan I-divisoonan jäähypörssin kärkipäästä.
25.08.2000 V-DIVISOONAN LOHKO 2000-2001
JUKOBOX (Vaasa), FP Vaasa, Rontit (Kokkola), Press Team (Vaasa), SBTY (Ylihärmä), Devils (Vaasa), Kovjoki UF, SBW Indians (Vaasa). Sarja pelataan kaksinkertaisena, seitsemänä eri turnauksena.