Luther Wormsin valtiopäivillä
ja Wartburgissa (1521)
Lutherille omistettu monumentti Wormsissa. Keisari Kaarle V
pyysi Lutheria tunnustamaan, että hänen opetuksensa oli
väärää. Luther kieltäytyi perumasta opetustaan: "Minun
omatuntoni on sidottu Jumalan Sanaan. Jos minua ei voida
vakuuttaa Raamatun perusteella, että olen erehtynyt, niin minä
en voi enkä halua peruuttaa. Tässä seison, enkä muuta voi.
Jumala minua auttakoon."
Vuonna 1518 Luther tuli kardinaali Cajetanin luokse, jonka
paavi oli lähettänyt edustajakseen. Cajetan ei suostunut
keskustelemaan Lutherin kanssa hänen 95 teesistään. Sen
sijaan Cajetan vaati, että Luther tunnustaisi hänen
kirjoitustensa olevan väärässä. Luther sanoi, ettei pystyisi
suostumaan tähän vaatimukseen muuta kuin siinä tapauksessa,
että kardinaali Cajetan voisi osoittaa Raamatusta hänen olevan
väärässä. Vuotta myöhemmin eräässä väittelyssä tri
Eckin (eräs saksalainen kirkon oppineista) kanssa Luther sanoi,
ettei kuuliaisuus paaville ollut välttämätöntä pelastukseen.
Näiden lausuntojen perusteella paavi lähetti virallisen
kirjelmän, jota kutsutaan paavin bullaksi (bulla tarkoittaa
sinettiä), joka sisälsi ilmoituksen siitä, että Luther ei
enää ollut jäsenenä roomalaiskatolisessa kirkossa ja että
kaikki hänen kirjoituksensa tuli polttaa, jos hän ei antaisi
periksi (retract).
[ ks. myös artikkeli: Lutherin ja paavikirkon tiet erkaantuvat
]
Keisari Kaarle käsi vuonna 1521 Lutherin tulemaan
tapaamiseen saksalaisten ruhtinaiden kanssa, Wormsin
valtiopäiville. Keisari toivoi, että nämä valtiopäivät
voisivat päättää uskonnolliset erimielisyydet saksalaisten
ruhtinaiden välillä, jotta he voisivat auttaa häntä
pysäyttämään turkkilaisten maahantunkeutumisen. Keisari
sanoi Lutherille, että hän ei halua kuulla mitään
väittelyä Raamatun opetuksista, vaan ainoastaan tunnustuksen
Lutherilta, että hänen opetuksensa oli väärää.
Mietittyään päivän rukouksessa vastaustaan, Luther sanoi:
"Jos ette voi osoittaa Raamatusta, että minä olen tehnyt
vääriä päätelmiä, minä en voi enkä halua peruuttaa
sanojani. Minun omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan. Tässä
seison, enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Amen." Lutherin
kieltäydyttyä peruuttamasta opetustaan keisari julisti hänet
"lainsuojattomaksi," jonka kuka tahansa voisi tappaa
20 päivän jälkeen. Vaaliruhtinas Frederik kuitenkin pelasti
Lutherin kidnappauttamalla hänet ja viemällä hänet
syrjäisempään (secluded) Wartburgin linnaan. Noin vuoden
verran Luther oli piilossa Wartburgin linnassa. Tuona aikana
hän käänsi Uuden testamentin saksaksi, jotta hänen
maanmiehensä voisivat lukea Jumalan Sanaa itsekin.
|