Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!


Sitaatteja Lutherilta
LAIN JA EVANKLEIUMIN OIKEASTA EROTTAMISESTA

 

 

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Ps. 51:3.

Katso, kuinka Daavid huutaa kuuluvasti: Armahda minua, Jumala! Hän yhdistää kaksi muuten luontonsa puolesta erotettua ja aivan erilaista asiaa, nimittäin Jumalan, joka on pyhä ja vanhurskas, ja itsensä, jumalattoman ja syntisen ihmisen. Katso myös, kuinka hän nousee Jumalan vihan korkean vuoren yli, joka erottaa Jumalan ja hänet kauas toisistaan. Hän tekee sen siten, että hän luottaa Jumalan laupeuteen ja jättää itsensä hänen haltuunsa. Tämä luottamus Jumalan armoon korottaa puhtaan evankeliumin opin lain yläpuolelle. Ei nimittäin ole vaikeaa nimittää Jumalaa Jumalaksi ja sanoa hänelle "Armahda Jumala". Siihen sen sijaan vaaditaan taitoa, että voi oikealla tavalla lisätä sanan "minua", ja siten rukoilla oikein. Oppikaamme sen tähden ensin tästä Daavidin esimerkistä tarkasti miettimään sanaa "minua", ja huomatkaamme, että sen on lausunut suuri syntinen. Sellainen Daavid oli oman selityksensä ja tunnustuksensa mukaan: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."

Matkaevästä 
Uudistetun laitoksen toim. Marja Koskenniemi
Porvoo, Juva : SLEY 1996
(sivuilta 192, 193)

 

Opetelkoon siis se, joka oppia taitaa, tätä syvällistä viisautta! Olkoon publikaanin oppilaana, osatakseen oikein erottaa nämä molemmat kohdat, niin ettei viha jää pysymään synnin kohdalla, vaan että hän tarttuu sovitukseen ja anteeksiantamukseen, toisin sanoen, älköön arvostelko asiaa inhimillisen ymmärryksen älköön myöskään lain mukaan, vaan käsittäköön evankeliumin lohdutuksen ja Kristuksen opin sillä uskolla, joka yksin opettaa tätä ihmeellistä yhdistämistä: osataan saattaa sopusointuun nuo kaksi erilaista sanaa, jotka ovat niin loitolla toisistaan kuin taivas ja maa. Mitä muuta, näet, ilmaistaan tuolla: "Minä olen syntinen", kuin se, että Jumala on vihamielinen minua kohtaan, minut kadotukseen tuomiten, ja että minäkään en ole ansainnut mitään muuta kuin iankaikkisen vihan, kirouksen ja kadotuksen?

Kirkkopostilla : Kolmas osa
Suom. A.E. Koskenniemi
Helsinki : SLEY 1944
(sivulta 354)

 

(TOISEN LOPPIAISEN JÄLKEISEN VIIKON PERJANTAIN TEKSTI)

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa. 2. Tim. 2:15.

Jos osaan oikein erottaa toisistaan lain ja evankeliumin, silloin saatan sanoa: Onko Jumala antanut ainoastaan yhdenlaisen sanan, lain? Eikö hän myös ole käskenyt saarnata armon ja syntien anteeksiantamuksen evankeliumia? Kyllä, omatunto sanoo, missä ei uskota lupausta, siinä laki esittää pian vaatimuksiaan: sitä tai tätä on sinulle käsketty, mutta et ole sitä tehnyt, siksi sinun täytyy kärsiä. Tämmöisessä taistelussa ja kuoleman tuskassa on jo aika uskon astua rohkeasti lain silmien eteen ja sanoa sille: Rakas laki, sinäkö vain olet Jumalan sanaa? Eikö evankeliumikin ole Jumalan sanaa? Onko lupaus päättynyt? Onko Jumalan laupeudella loppu? Ovatko nämä kaksi, laki ja evankeliumi, sekaantuneet toisiinsa, niin että niistä on tullut yksi? Me emme tahdo sellaista Jumalaa, joka ei voi muuta antaa kuin lakia. Siksi me tahdomme myös pitää lain erillään evankeliumista.

Kun siis laki syyttää minua siitä, etten ole sitä tai tätä tehnyt, että olen väärä ja syntinen, Jumalan velkakirjaan kirjoitettu, niin täytyy minun tunnustaa se kaikki todeksi. Mutta tätä johtopäätöstä: siis sinä olet tuomittu, ei minun tarvitse myöntää. Minä saan vakavasti uskoen puolustautua ja sanoa: Lain mukaan, joka minulle velkani luettelee, minä kyllä olen köyhä, tuomittu syntinen, mutta minä vetoan laista evankeliumiin. Onhan Jumala antanut paitsi lakia toisenkin sanan, evankeliumin, joka antaa meille hänen armonsa, syntien anteeksisaamisen, iankaikkisen vanhurskauden ja elämän sekä julistaa vapaaksi sinun aiheuttamastasi peljästyksestä ja tuomiosta ja lohduttaa sillä, että kaikki velka on maksettu Jeesuksen Kristuksen, itse Jumalan Pojan kautta. On siis sangen tarpeellista osata panna oikeat rajat näille molemmille sanoille ja tarkoin huolehtia siitä, ettei niitä toisiinsa sekoiteta.

Jumala on näet antanut nämä kaksi sanaa, lain ja evankeliumin, toisen niinkuin toisenkin: lain vaatimaan täydellistä vanhurskautta jokaiselta, evankeliumin armosta lahjoittamaan lain vaatiman vanhurskauden niille, joilla sitä ei ole, toisin sanoen kaikille ihmisille. Joka nyt ei ole täyttänyt lain vaatimuksia ja on synnin ja kuoleman pauloissa, se kääntyköön laista evankeliumiin, uskokoon saarnan Kristuksesta, että Kristus on totisesti Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit, sovittaa taivaallisen Isänsä, ansiotta ja armosta antaa iankaikkisen vanhurskauden, elämän ja autuuden kaikille, jotka sen uskovat. Pidä kiinni ainoastaan tästä saarnasta, rukoile armoa ja syntien anteeksiantamusta ja usko vakaasti, sillä ainoastaan uskoen tämä suuri lahja käsitetään. Tämä on oikea lain ja evankeliumin ero, ja tuiki tärkeätä on sen oikea tietäminen. Siitä saarnaaminen on kyllä helppoa, mutta sen eron käytäntöön soveltaminen on suuri ja vaikea taito. Itsessäni ja muissa, jotka siitä parhaiten osaavat puhua, saatan huomata, kuinka vaikea tämä ero on.

Hengellinen virvoittaja : Jokapäiväisiä Jumalan sanan tutkisteluja, Martti Lutherin kirjoista 
kokoilleet J.L. Pasig ja Geo. Link. 
3. painos 
toim. Heikki Koskenniemi. 
Helsinki : SLEY 1952 
(sivuilta 95, 96)

 

Pääsivulle