SYYSKUU -02
Pistin tässä taannoin pitkästä aikaa Funeriksen Pure Satanic Blasphemyn soimaan. Nimikkobiisi iskee kyllä edelleen niin lujaa että olin taas syödä pääni. Onhan se noiden paras. Nyt oon taas ihan täpinöissäni kuuntelemassa sitä.
Tässä taas jamitellut Before the Dawnia ja kyllä kovasti polttelisi jo saada kuulla sitä uutta levyä. Unbreakable kicks ass niin kuin aina ennenkin ja Undone on kyllä myös aika hiton tiukka. Tahtoo. Olen vaihteeksi lainannut rahaa kaikille ja nyt mulla ei ole itelläni yhtään. Mistähän hemmetistä mä nyt revin sen 170 studioon? Isiiiii. Ja mä haluan keikkavaatteita. Antakaa mulle kymppitonnin lahjakortti Morticiaan! Yksi hyvä puoli rahan lainaamisessa on: niitä ei silloin tuhlaa. Sitten kun on tosi köyhänä ja joku maksaa velkojaan, sitä on ihan onessaan. Plutonium Orangelta oli näköjään tullut uutta matskua, piti heti latailla. Hyvä pändi. Tuo laulaja on vähän kumma, vähän sitä aluksi vierastin, mutta juu. Ihan asiallisen kuuloinen tuon tyyppiseen rokisteluun. Olisi noillakin keikka Lutakossa tässä kohta, mutta ei nyt kuitenkaan taida tulla lähdettyä. Joku roti sentään ton ravaamisen kanssa. Voisi muuten olla korkea aika ostaa Mayhemin Grand Declaration of War. Mä en oikeasti haluaisi nykyään tehdä mitään muuta kuin kuunnella musiikkia ja nukkua. On vissiin joku elämän tylsä vaihe menossa. Pitäisi kai hankkia joku halittava. Ei olisi tämmöinen orpo olo koko ajan. Sekin on vaan vähän helpommin sanottu kuin tehty. Tai kai noita ottajia olisi, mutta kun ei kolahda niin ei. Kaikkee ei voi saada, ei edes puoliakaan. Pitänee vissiin vaan pistää Rammstein soimaan ja mennä näkemään niitä päiväunia Richard Kruspe-Bernsteinista. Ja onneksi on internetin ihmemaa:
Sex - ist eine Schlacht,
Ja sainpahan kerrankin nukuttua niin pitkän kuin nukutti. Hitto miten luksusta. Nyt on ihanan raukea olo. Stereoissa Dimmun Puritanical Euphoric Misanthropia. Hitto että tuo levy rulettaa. Mitkään noiden vanhemmat levyt ei ole lähellekään näin loistavia. Tuo rumpusoundikin vaan potkii perseelle niin helvetisti. Ei mutta. Täytyy tässä pitää kirrettä että saa nuo synajutut kondikseen. Olen taas ollu tässä koneella jo ihan liian kauan. Damn.
Mulla oli jotain asiaa, mutten muista sitä enää. *hymäri*
Helvetin flunssa.
Onkin muutes 18. eikä 16. päivä se Satyricon etc keikka. Alghazanthin sivuilla oli vaan väärä päivämäärä. Rok. Kai sinne sitten täytyis raahautua. Ja olishan siellä Lutakossa 9.11. Apulanta ja Inis. Voisi pitkästä aikaa mennä nostalgisoimaan Heinola-rokkia. Voi olla vaan aika kammottava teinijuhla sekin, eikä oikein ole olo kotoisa. Ellei sitten noihin (ex)naapurinpoikiin ottaisi yhteyksijä ja pyytelisi josko saisi hengata niiden messissä. Ettei tarttisi siellä 13-vuotiaiden seassa pyöriä kun ei ensinnäkään tunne ketään sieltä ja muutenkin vähän vierastaa sitä porukkaa. Mutta tiedä sitten, kehtaako sitä moista pyydellä. Tai miksei kehtaisi. Se onkin sitten toinen juttu, saanko mä aikaiseksi. Inis olisi ihan hauska nähdä pitkästä aikaa ja muistella menneitä hyviä aikoja kun vielä sai musiikillista tyydytystä tavallisesta rokintyngästä. Kihii. Vanhoista hyvistä ajoista puheen ollen, lähetin eilen Harmaiselle viestiä, kyselin mitä kuuluu. Poika lukee latinaa ja historiaa. Jurkele taisi se sitten päästä sinne yliopistoon. Latinaa ja historiaa. Miksi se poika tekee aina kaikkea mitä minä haluaisin tehdä? No juu. Mutta hitto että minä pidän siitä pojasta. Aina pitänyt. Vähän liikaakin.
Voisin taas oikein mielelläni skipata ensi viikon. Koeviikko alkaa torstaina. (Missähän välissä mä sitä maantietoa sitten ajattelin lukea..) Positiivista siinä on neljän päivän viikonloppu. Tosin sekin kai menee päntätessä ja bändihommissa. Sitä seuraavana viikonloppuna onkin sitten taas luvassa reissua Jyväskylään. Siinä vaiheessa täytyykin repiä itsensä oikein kunnolla irti arjesta... Eilinen iltapäivä meni Lahdessa. Talvitakki ja kengät tuli hankittua. Ihan jees, kun äiti sponssasi. Oma rahatilanne on vähän tiukalla, pitäisi maksaa kosketinsoittimen kantolaukku 130 euroa ja ensi kuussa oma osuus studiosta, eli 170 euroa. Täytyy varmaan turvautua vähän isukin apuun. Jyväskylän reissuunkin uppoaa sellaset sievät 60 euroa vähintään. Nimimerkillä kokemuksen syvä rintaääni. Niin ja ostinpas eilen Lahdesta Kotiteollisuuden Vuonna yksi ja kaksi -singlen. En nyt oikein tiedä, oliko kannattava ostos. Kuolleen kukan nimi -levyllä on kuitenkin aika monta parempaa biiseriä kuin tuo. Ja Pirunpelto b-puolikaan ei oikein sytyttänyt. Että oikeastaan positiivisin juttu ko. levyssä on se, että kansilehdessä on Kuolleen kukan nimi-levyn kaikkien biisien sanat. Aika kummallinen rahastukselta vaikuttava kikka tuokin. Joo. Ja ostinhan mä sieltä yhden toisenkin levyn, mutta enpäs kyllä kehtaa kertoa että minkä. Mulla on nyt kuulkaas sellanen luuranko kaapissa, että huhhuh. No voe saatana! Tässä surffatessani tärähti nenän eteen taas sellanen tieto että irtoo pää. Satyricon, Khold ja Alghazanth Lutakossa 16.10. Helvetti pitääkö mun nyt sit taas ravata siellä koko ajan? Paitsi että perkele, tuohan on keskiviikko tuo 16.pvä?!? Se on kyllä vähän siinä ja siinä tuleeko tonne lähdettyä. Blah. Hitto kun on taas kaikkea. Ihme flashbackeja ja selittämättömiä fiiilksiä. Ihmissuhteet on jäissä. Mikä on sinänsä ihan hyvä asia yhtä tahoa lukuun ottamatta. Ja olen taas nähnyt unia joista en haluaisi herätä. Syksy on pirullista aikaa. Sekava oli viluisen vuode, kun kylmissään vääntyili.
Ikävä kaupunkia ja hyvää oloa. Luuranko kaapissani tuo edes häivähdyksen siitä olosta takaisin. Jaksa vielä vähän. ...mitä saa jos uskaltaa
Tulen Valtakunta ei pyöri enää Elossa. Nyt on suru puserossa. Nimimerkillä lohikäärme-friikki. ESS julkaisi tänään sen mun kolumnin. Yllättäen olivat muunnelleet sanamuotoja niin, että se töksähteli ja muutenkin kuulosti ihan perseeltä. Plus että siinä oli vielä ihan järkyttävän ruma kuva meikäläisestä. Mutta 70€ on aina 70€. Tulee vissiin vähän kiirus taas kaikkien juttujen kanssa. Stressi pukkaa päälle jo hyvää vauhtia. Ensi viikon torstaina alkaa koeviikko. Siitä kun selviän, niin sitten ollaan niin huojentuneita että oksat pois. Obscurantin Resurrection to Unknown on aika jurkeleen tiukka biiseri. Ladatkaa samplea sieltä niiden sivuilta. Kivaa jurnutusta. Unohdin muutes äipän synttärit eilen. Eh. Joo nyt on pakko mennä. Tui tui.
Sivuilla on ruvennut käymään väkeä suht mukavasti. Tietysti olisi mukavaa ja reilua, jos joskus viitsisitte inahtaa tuonne vieraskirjaankin, mikäli seurailette tätä meikäläisen eloa. Krhm... Sydämessä tuntui juuri omantunnon pistos kun muistin että unohdin ruokkia Topin lähtiessäni. Koiramukseni. Aww. Toivottavasti joku muu muistaa. Täytyy tässä piakkoin ryntäillä sinne kotio. Siitä tulikin mieleen: mä voisin kertoa tässä vaiheessa anekdootin siitä kun äitini ja nelivuotias pikkusiskoni Roosa juttelivat saunassa mukavia.
Ihana pentu. :D
Okei, tämä ei varmaankaan ollut kenenkään teidän mielestä hyvä juttu, mutta hitto kun itseäni jaksoi huvittaa vielä pitkään. Vitutuksen Multihuipennus. Voi äiti mikä biisi.
Hitto mua palelee vieläkin. Tuun kuitenkin kipeeksi nyt ton takia. Kiva. Just what I needed. Pitäisi tossa viikolla ruveta nauhottelemaan niitä synajuttuja. Kiva kun olen saanut aikaiseksikin taas niin hemmetisti. No. Sovitaan, että ensi viikko on ryhtiviikko. Pakko olla kun muuten ei tule mistään mitään. Hyvänen aika muuten, kuinka helvetin tylsä kaupunki Heinola on. Ei mikään ihme, että olen täältä karkailemassa muualle aina kun voin. Täällä ei tapahdu MITÄÄN. Ensi viikonloppuna voisi lähteä taas huitelemaan. Vähän vaan mietityttää, että minnehän sitä menisi. Ei ole oikein mitään keikkojakaan vissiin missään. Oh well. (Lyökää nyt mua joku, mähän ruikutan koko ajan!) Jooh. Mutta nyt täti menee tekemään itselleen ruokaa. Kiva kun on taas tullut syötyä tänään sen kolmen voileivän verran.
Huomenna siis viimeinen harava-keikka. Ei ole yhtään fiilistä. Vituttaa suorastaan. Pop-lava ei houkuta. Siellä kuitenkin sataa ja soundit on päin helvettiä. Ei siitä kuitenkaan tule kuin paskaa käteen. Jotain positiivistakin sentään. Mulle sataa rahaa. Etelä-Suomen sanomista lähettelivät sähköpostia ja kyselivät, josko minä viitsisin niille kirjoittaa kolumnin keskiviikoksi. Pituus vaivaiset 1500 merkkiä ja vaivanpalkkaa 70€. Ei paha. Tätihän teki työtä käskettyä siltä seisomalta. Jesss. Rahaaaa. Onpahan taas enemmän resursseja kermaperseillä. Olen heti alkuunsa vittuuntunut tuohon kesällä ostamaani Korgin X3-kosketinsoittimeen. Perseestähän se on. Soundit aivan hirveyttä. Pitäisi kai ostaa uudempi. Kuolailin kun Thyranen Hannamarilla oli Korgin Triton Lutakon keikalla. Maistuis hei mullekin. Maksaa vissiin vaan aika kivasti. Skaah. Henkisellä puolella menee taas niin helvetin hyvin. Syksy tuonut tullessaan vitutuksen ja surutuksen. Ikävän ja levottomuuden. Juuri nyt tekisi mieli karata Jyväskylään kävelemään yksin pitkin öisiä katuja, kiivetä jonkun korkean rakennuksen katolle, kirota tähtien kauneutta ja sitä kun taivas tuntuu olevan korkeammalla, ja kuunnella Entwinen Thy Guiding Lightia. Niin. Huomaa että alan olla taas vähän herkillä, kun Entwinea tekee mieli kuunnella koko ajan. Viime keväänä oli sama juttu. Se on aina silloin kun on itsellä yhtä siirappinen olo, kuin niissä sanoituksissa on. Mä en taaskaan ole yhtään tässä maailmassa. Through the skies I will take you,
Tässä yleisvitutuksissani päätin, että meikäläisen elämän pitää olla optimaalinen viimeistään siinä vaiheessa kun täytän 20. Kolmevuotis-suunnitelma. Mä olen visioinut jo kaikenlaista. Mutta siitähän ei puhuta. Sittenpähän näette. Tekisi mieli lähteä pulaamaan. Mutta veikkailenpa, että tulee tipaton syyskuu. Ei paha niinkään. Lahjoittakaa mulle paljon rahaa, että voisin ostella itselleni vähän vaateparsia. Jookosta? Ai ei? No helvetti. Mutsis nakuna. (ps. jos ette tiedä, älkää edes kysykö.) Pitää hankkia varmaan joku rikas setä. Kermaperseys kunniaan.
Muttamutta. Oli tänään meikäläisen viimeiset Harava-treenit. Sunnuntain keikan jälkeen olen sitten ex-laulaja. Nauhoitettiin biisit kasetille uutta laulajaa varten. Onneksi saivat uuden laulajan näin pian. Olisi tullut huono omatunto lähteä bändistä ja jättää toiset pulaan, ellei uutta laulajaa olisi löytynyt. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt soitetaan sitten heviä täyspäiväisesti. Ride-o. Stereoissa Niskalaakin Elegia. Provinssimuistoja. Aaagh. Tahtoo kesän takaisin.
Tästä tulee huono päivä. (Joku on tainnut nousta väärällä jalalla tänään..) Jurkele kun konekin hajoaa käsiin.
Ikävä. Ikävä kaupunkia. Ikävä kevättä. Ikävä poikaa (hyvänen aika kun eihän se ole edes setä.. still not used to it). Ainoat asiat, jotka saavat edes tuntemaan jotain. Jokainen niistä yhtä kaukana. Nyt lopetan tämän goddamned ruikuttamisen ja painun nukkumaan.
Kävin hakemassa synan kämpältä. Pitäisi katsoa ne kosketinkuviot mahdollisimman pian. Poijaat infoili että tuo uusi demo tulee nettisivuille ladattavaksi, mutta levynä sitä ei ruveta levittämään. Hyvä. Eipähän tarvitse huolehtia kansipainatuksista sun muista. Päivät matelee. Voisin skipata koko loppukuukauden. Tunnen paljon ihmisiä, jotka rakastavat syksyä, mutta minulle se on aivan yhdentekevä vuodenaika. Mikään ei tunnu miltään. Ilmasto vain suoraan sanottuna vittuilee kylmyydellään ja luonto kuolee. Alan vain kaivata enemmän kesää. Lämpöä ja mukavuutta. Sick of this already. Toukokuu olisi poikaa.
Winampin shuffle aiheuttaa mulle taas sydäreitä täällä. Lykkäsi jonkun hiturifiilistelyn jälkeen Anaal Nathrakhin The Technogoatin. Ei ole oikein leikin asia se biiseri. Berzerkerin Massacre potkii myös aika tujusti. Nyt on pian painuttava treenikämpille. Jepelle palautettava levyjä plus Glortsun uutukainen demo, raakileversio, laulut ja synat puuttuu.. hitto. Tarvitsisin sitä demoa kyllä itsekin, notta saisi noita synajuttuja jossain vaiheessa väännettyä. Nauhoitukset venyy. Abattoir on kyllä niin loistava biiseri että oksat pois. EnNightenment kakkossuosikki. Ne kolme muuta sitten iskee vähän vähemmän. Siis meikäläiseen. Muut kyllä dikkailee. Soundeista tuli odotettua huonommat, rullasoundeiksikin huonot. Saattaa olla että sitä ei pistetä ollenkaan levitykseen. Kun kuitenkin ollaan sinne studioon menossa ensi kuussa ja sieltä tulee sitten kunnon tavaraa. Mutta niin. Gotta go.
|