Mieleltään
musta, kipuvuoren tuska
vääränsynnyttäjä, petojen alullelaittaja
yhdeksän lapsen huoruus
tautien tuoja,turman siittämä
poistu sydämensyöjä
unohdu kielenkantaja
veteen pakene,tuleksi haihdu
Aamuntuoja
Pohjatuuli
ei kanna vihaa
Ei lehdet sitä valjasta
Oksalla istuu kaunis neito
Hiljaa kuuntelee metsän puhujat
Tänne on yksinäisen hywä tulla, suojaan kiireen keskeltä,
Tänne murretun miehen asettua,levätä tiedon vuoksi
Kivellä istuu kaunis neito
Mietteissään, itsestään
Sammaltasanteella, huokaa ääni unohdetun
Metsälintu
elä rieku
Laula väärämielestä
Kutsu miestä partasuuta
Rietasta, kahta kuuta
Haaskalinnun kolme kesää
Aamusta pedon rinnan alla
Yöstä linnun siipein yllä
Luontilaulu
Se
on tehty neidon kylkiluista
Häpyluusta häpeäpaalu
Sydämestä syntipukki
Karhun kantaluista
Ahnaan suden leukaluista
Vihan
tuon,pilkan laulan
Surun tuon,sinun luo
Kunnes kuljen metsäteitä
Tältä puolen kuun kiertämää.
Pilvien pitelijä
Ole
tervehditty,Isäinen,taivaankannen asuttaja
kädessä vaskinen vasara, lepää taljalla kivinen miekka
jakoi taivaan,kirjokannen
pitäjänvanhin,pilvienpitelijä
Neidon teot
Veistä
irti sydän musta
ota elämä näistä luista
pelko pitää kaiken tiedon
valhe päällä neidon nuoren
käänsi sanat vastatusten
kääntyi teot toista vasten.
Kalmanmaa
Nouse
voimani tästä maasta
kivien alta viisauteni
puiden juurista, tule tekijäni
järvestä elämäksi synny.
Mies heikoksi kääntyi
Synkkänä
aamuna
puut hiljaisuudessaan lepää
ei suora ryhti miestä suojannut
ei vakaat miekat miestä auttanut
neidon syli kutsui liikaa
sen vuoksi metsä hänet otti
turhia kysymättä.
Puhuttiin kuiskaten
tekojensa vuoksi.
Suruntuoja
Varhain
kulki suruntuoja
tuoden viestin odottavilta
kääntyi kasvot maata vasten
jalat pohjoiseen osoitti
Täällä
löytyy kuolinvuode
sammaleet surun peittämät
siihen laske pääsi miesi
näin on päättynyt elon tiesi.
Vainajakoti
Ihmiselämän
tulenliekki
vainajakoti lyhdyssä palaa,
Ei tapahtunut ennalta nähty
kun vainajakodin elämä jätti
katsoi mennyttä, tiesi tulevasta,
paikassa millä ei ole nimeä, teot kuollutta syyttää;
siellä on tuleva yhtä kanssa menneen.
Kysyvät elävät silloin: miten hän kuoli?
Ei painanut häntä sielun, ei kuoleman huoli
