Laki Kaikille Sama ry

Lika Inför Lagen rf

Laki Kaikille Sama - yhdistyksen tarkoituksena on valvoa ja vaatia laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys seuraa viranomaisten toimintaa ja päätöksiä sekä puuttuu näihin tarvittaessa lain sallimin keinoin.

Yhdistys järjestää mm. oikeusturvakysymyksiin liittyviä valistustilaisuuksia.

Yhdistys osallistuu toimialaansa koskevaan julkiseen keskusteluun ja pyrkii vaikuttamaan lainsäädäntöön epäkohtia havaitessaan.

Yhdistyksen toiminta on vapaaehtoistyötä ja resurssiensa puitteissa yhdistys tarjoaa jäsenilleen apua ja neuvoja esim. erilaisten kirjelmien laatimisessa kun nämä ovat joutuneet oikeudenloukkauksen kohteeksi. Lisäksi jäsenille annetaan mahdollisuus keskustella kohtalotovereittensa kanssa, kun he katsovat tulleensa lainvastaisesti, epäoikeudenmukaisesti tai epäasiallisesti kohdelluiksi eri viranomaisten taholta.

Yhdistyksen toiminnan painopiste on yleisissä kysymyksissä ja se on täysin riippumaton poliittisista puolueista ja suuntauksista.

Laki Kaikille Sama ry on perustettu Porissa seitsemäs syyskuuta 1995. Aloitteen yhdistyksen perustamiseksi teki yhdistyksen monivuotinen puheenjohtaja Olavi Jaakkola.