Auringon laskuja ja nousuja

Itsensä vihaamisesta ja anteeksi antamisesta

Itsensä vihaamisesta ja anteeksi antamisesta

Kun ei osaa itkeä, ei voi käsitellä eri asioita samalla tavalla, kun itkiessä. Tosiasioita on vaikeampi myöntää ja vaikka pikku asiat eivät itsetuntoa hetkauta, itsetunto on todella haavoittuvainen isompien asioiden suhteen. Asianhan voi kiertää, voi käyttää alkoholia, voi eristäytyä parhaansa mukaan tai ruveta puuhaamaan itsemurhaa. Voin muuten vannoa, että vaikka alkoholi vie mukanaan, se on ainakin näistä vaihtoehdoista helpoin, ei ainoastaan toteuttaa, vaan osittain lopputuloksenkin takia. 6 vuotta eristäytymistä on ihan eri asia, kuin 6 vuotta viinaa.

Kun pystyy itkemään, voi antaa itselleen armoa, puhumattakaan siitä, että voi itkeä tosiasioille ja samalla hyväksyä ne.

Jos valitsee edellä mainitsemistani kolmesta vaihtoehdosta eristäytymisen, tulee aika, jolloin on vaikea kiertää, sitä että alkaa pelätä ihmisiä. Pelon jälkeen alkaa yhä enemmän uskomaan ihmisten olevan vaarallisia ja välinpitämättömiä. Sen jälkeen alkaa jo hieman vihaamaan ihmisiä. Oma vapautuminen eristäytymisestä on ollut sarja asioita ja tapahtumia, jotka muut ihmiset ovat antaneet minulle anteeksi, vaikka en itse ole, sekä tapahtumia, jotka olen saanut anteeksi, vaikken itse olisi samanlaisia muille antanutkaan ikinä anteeksi.

Olen tottunut elämään elämää, jossa ihmiset eivät anna minulle anteeksi ja minä en pyydä anteeksi, vaan mieluummin kärsin tuomion, joka minulle langetetaan, pitäen turpani kiinni.

En ole vuosiin antanut anteeksi laaja-alaista kiusaamista, jota minulle tehtiin vajaa 10 vuotta sitten. Kun rakastuin, huomasin, etten todellakaan välittänyt, enää niistä asioista. Ne eivät merkinneet toivon ja armon rinnalla mitään. Ne kuuluivat kylmän ihmisen maailmaan.

Minä olen syntynyt kuolemanmaahan, ja elin siellä noin 20 ensimmäistä vuottani. Tähän maailmaan oli vaikea sopeutua alussa, mutta pikkuhiljaa se onnistuu. Nyt tiedän, etten tahdo uudestaan elää tässä maassa, koska tahtoisin olla kansalainen "das Reich der zwei" valtiossa.

Miten pääsee käsiksi impulsiivisuuteen

Miten pääsee käsiksi impulsiivisuuteen?

Impulsiivisuuden pahimpia muotoja on huono stressin sietokyky, ainainen tylsyyden tunne, lyhyt näköisyys omiin tekoihinsa nähden, vaatiminen muilta ihmisiltä muuta, kun he ovat ja huono masennuksen käsittely taito.

Niin kauan, kuin on tyhjä olo on uhmaan vaikea tarttua. Itse huomasin, että minulla on koko ajan uhma päällä, jonka takia teen vaarallisiakin asioita, ja loukkaan toisia ihmisiä. Minun pitää ehdottomasti puhua muista ihmisistä kunnioittavampaan sävyyn. Silloin, kun ei tunne omia tunteitaan, voi olla varma, että on kumminkin ärtynyt, hermostunut ja hämillään. Tällöin tulee puhuttua ihmisistä pahaa selän takana. Muistan, että ystäväni sanoi joskus, että tekipä silloin mieli sanoa sillekin jotain, mutta oli hyvä, etten sanonut. Usein minulla on sellainen olo, että ajattelen juuri toisin, eli etteivät toiset ihmiset ole "niin" tärkeitä, joten en näe sitä hyvänä, että en sano takaisin. Tällöin, kun suuttuu voi hyvällä omallatunnolla sanoa kovaakin takaisin. Lisäksi minulla on tottumus vain vähäiseen työn tekoon, joka näkyy monen pienenkin asian tahallisella tekemättä jättämisenä. Se ei päde niihin asioihin, joihin ryhdyn. Joskus on olo, kuin olisi kaksi ihmistä, minä nyt ja minä huomenna. Kyllä, otan vastuun, täyden vastuun tekojeni seurauksista, mutten itse teoista!

Eräs luokkalaiseni moiti minua törkeästä kiroilemisesta, josta suutuin omasta mielestäni oikeutetusti, mutten sanonut takaisin. Kumminkin juuri kiroilemiseni ja ärsyyntymiseni, kun teen virheen, tietokone ei toimi, tai myöhästyn bussista, on "se" impulsiivisuuden pohja vire, joka pitää muutkin oireet yllä.

How long, how long

How long, how long?

Kauanko kestää, että saavun seuraavalle risteykselle, josta pääsee oikeaan suuntaan? Kuinka kauan minä kestän? Toivoa en enää lähde menneisyydestä etsimään, mutta varmaan kun on persoonallisuus tarpeeksi ehjä, sekin pitää opetella. Olen kauan taistellut elämässäni, kuinka kauan pitää vielä taistella?

Mitä minä olen kokenut rakkaudesta

Mitä minä olen kokenut rakkaudesta

Mitään en ole muilta ihmisiltä kadehtinut eläessäni niin paljon, kuin rakkautta.

Itsemurhassa pahinta on se, että itsensä tappanut kieltää muilta ihmisiltä, jotka hänestä pitivät oman läheisyytensä lopullisesti. Muutenhan voisi ajatella, että jokainen päättää omasta elämästään. Muuten ajattelen, että jos olisin 12 vuotiaana tehnyt suissarin olisin säästynyt paljolta, mutta nyt minulla on liikaa ihmisiä, että voisin sitä tehdä. Tämä aamupuuro on syötävä loppuun saakka, vaikka elämä ei tunnu elämisen arvoiselta.

Elämässä ei ole tarkoitusta. On asioita, joilla ihminen voi sitä paeta, kuten alkoholi, harrastukset ja ideologiat, mutta on vain yksi asia, joka antaa elämälle Merkitystä. Se on rakkaus. Äitini jaksoi omaa elämäänsä osittain vain siksi, että minä olin lapsi. Kun tunsin saavani eräältä tutulta rakkautta, tunsin, että en enää välittänyt, siitä, ettei elämässä ole mitään järkeä.

Minä olen kylmä ja tyhjä ihminen, joka ei osaa itkeä, eikä rakastaa, koska ne kummatkin ovat periaatteessa armon anomista. Kun on elänyt niin eksentristä elämää, kuin minä olen, on aika turha itkeä kaikkea pientä, koska kukaan ei kuule. Minä en osaa olla ihmisistä riippuvainen ja sitä kyllä haluaisin olla. Sen lisäksi minulla on koko ajan uhma päällä, ja teen asioita todistaakseni itselleni, että olen oikeasti kylmä ihminen, enkä feikki. Minun on ehdottomasti puhuttava muista ihmisistä kunnioittavampaan sävyyn, enkä saa ikinä enää nauraa muiden ihmisten rakkaudelle ja kaipuulle. Yksinäisyydessä joutuu nauramaan koko elämälle, muuten on vaikeampi kestää. Olen nauranut omalle elämälleni, muiden elämille ja oppinut halveksumaan koko halpaa paskaa. Samalla myös ja nimenomaan rakkautta.

Tyhjää oloa voi täyttää monella tavalla. Eristäytyvä ihminen herkuttelee sillä ololla ja mukauttaa elämänsä yhtä tyhjäksi, kuin hänen tunteensakin ovat. Hän ei aina edes etsi pois pääsyä tyhjyydestä. Huomasin, että alkoholi vie melko tehokkaasti tyhjyyden, sekä yksinäisyyden tunteet, vielä seuraavaksi päiväksikin. Se tuskin on oiva ratkaisu, mutta tunnen eristäytyviä ihmisiä, jotka ovat päätyneet ainakin osittain siihen ratkaisuun. Rakkaus täytti tätä tyhjää oloa todella hyvin, kaipuu ei. Kaipuu voi olla osa tyhjää oloa.

Ystävät eivät kasva puissa, eikä kenestäkään voi tehdä ystävää, niin kuin muovailu vahasta voi tehdä hahmon. Lisäksi ystäviltä ei voi pyytää enempää ystävyyttä, eikä aikaa, kuin heillä ihan oikeasi on. Rakkautta on vielä vaikeampaa löytää.

Olen tyhjä ja kylmä ihminen, jolla on pieni sydän.