Tämä ompi ensimmäisen postaukseni uuteen Angelfiren blogiini. Enpä tiedä miksi tällaisen menin perustamaan, kaippa kyllästyin Bloggeriin. Vanhan blogini kaikkine kiehtovine kirjoituksineen löydät edelleen osoitteesta http://zorg.blogspot.com/, mikäli sitä kovastikin kaipaatte. :) Sitten tähän päivääni. Olin juuri töissä viiden päivän putken, joten tänä aamuna väsytti. Heräsin samaan aikaan kuin työpäivinäkin, rytmi on rytmi. Väsytti kirotusti, mutta en saanut millään enää nukutuksi. Joten on ollut vähän zombie-olo tänään. Alunperin tarkoitus oli viettää tänään iltaa terassilla, mutta suunnitelamat siirtyivät ensi viikoksi. Ajattelin sitten leffaan menoa, mutta enpä jaksanut sitäkään tänään. Huomiseen. Kävimme sentään Samulin kera Kukunorissa, josta ostin Star Wars Insiderin, jonka mukana tuli Galaksin kartta. Se koristaa nyt seinääni. Hieno on. Sitten kävin syömässä, sen jälkeen vierailin Pihlajistossa kun mutsi oli juuri palannut lomareissultaan. Toin sieltä taas vähän kamoja kämpille. Sitten surullisiin uutisiin. Tällä viikolla varmistui, että pidetty ja rakastettu Nessu-kissamme oli jäänyt auton alle. :( Se oli teillä tietymättömillä reilun viikon päivät, kunnes Heidi sitten löysi kissaparan tienposkesta kuolleena. Nessu on nyt tuhkattu ja kuun lopulla se haudataan Lapualle kolme vuotta sitten kuolleen Kassu- marsun ja Tane-koiran viereen (Tane oli setäni koira joka kuoli yhtä yllättäen). Valitettavasti siis joudumme surulliseen haudankaivuutyöhön. Meidän muiden elämä kuitenkin jatkuu, mutta surkea oli Nessun kohtalo. Surulliseksi se vetää.