Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

Idolini Inge

Kauan odotettu tapaaminen Porvoon keräilytapahtumassa 23.9.07


Nautaneidon "tulevaisuus" löytyy Ingen korteista

"Hetken järjettömyys antaa tilaa sille lapselle, joka asuu meissä koko elämän ajan."


"Piirtävä puutarhuri Pernajasta"

Taiteilija Inge Löök on aloittanut piirtämisen jo viisi vuotiaana, osallistumalla piirrustuskilpailuun ja menestymällä jo silloin.

Ingen käyttämä maalaustekniikka on pääasiassa akvarelli.

Inge on tehnyt postikorttikuvituksia 1980-luvun alusta alkaen, eniten tonttu aiheisia, joissa seikkailee yksinäinen tonttu.

Aihe löytyy lapsuudesta, kun hän on nähnyt tonttuja Hämeenlinnassa.

Kortteja ovat tilanneet painettaviksi mm. Suomen Punainen Risti, Syöpäsäätiö, Invalidiliitto ja eri kustantamot.

Hän on tehnyt myös ex-libriksiä, joiden onnellisia omistajia on vajaat sata.

Omassa libriksessä hänellä on sipuli.

Inge on kuvittanut runsaasti myös lasten- ja nuortenkirjoja, uskonnollista kirjallisuutta, oppikirjoja sekä levyn kansia.

Ja ihania kuvituksia syntyy edelleen...


Tästä kortista kaikki alkoi... Ingen ensimmäinen tonttukortti vuodelta 1972


Ingen tuotanto kattaa useita taidokkaita ex libriksiä.

Ingen oma Ex libris..Sailan ja Heidin vielä haave vaiheessa...


Inge keräilijät kainalossa eli minä, Inge ja keräily-ystäväni Heidi Laitinen.

Porvoo 23.9.07


Lopuksi Ingen viisas ajatus tämön päivän elämän menosta, johon nautaneito yhtyy täysin sydämin:

"Toivoisin, että ihmiset pysähtyisivät välillä, eivätkä kiiruhtaisi päätä pahkaa projektista toiseen. Että he osaisivat olla tyytyväisiä siihen, mitä ovat saaneet aikaiseksi. Minusta elämän pyhiin totuuksiin kuuluu eläminen tässä hetkessä. Taistelen itse kaiken aikaa muistaakseni hetken arvon."

Alkuun
Joko sinulla on oma Ingen postikorttiluettelo?