|
2001 Kotomaan
katsaus: Telava
Kolme
ei-niin-valmista sarjakuvapiirtäjää esittelee
itsensä. Tuomas Lassinantilla on paras jännite kertoa
ja välittää tunne, Teemu Ollikainen osaa pelkistää
ja Risto Valjakalla on lupaus näkemyksestä, jolla
uudistaa kerrontaa. Ja noin menee myös mun mielestä se
järjestys, kuinka pitkällä ollaan sarjakuvan
ymmärtämisessä. Jatkakaa.
KIVI LARMOLA
2002 Psykologista
sarjakuvaa?
(ENo-lehti, tulossa)
2003 Lähikuvassa:
Vedenlisääjät
ENo-lehdessä vuodesta 2000
ilmestynyt lisää vain vesi on kahden
turkulaisen sarjakuvataiteilijan yhteisprojekti. Tuomas
Lassinantin luoma graafinen asu Risto Valjakan käsikirjoituksiin
on kerännyt ympärilleen pienehkön, mutta sitäkin
innokkaamman ihailijajoukon.
Tapaan
sarjakuvantekijät savuisessa kahvilassa. Hiukan alle
kolmekymppiset miehet ovat mustissa vaatteissa, kumpikin juo
viskiä. Valjakka polttaa ketjussa koko haastattelun ajan,
Lassinantti kertoo lopettaneensa puoli vuotta sitten.
Valjakka on
intensiivinen haastateltava. Hän katsoo silmiin koko
haastattelun ajan ja nojaa kohti, jotta puhe kuuluisi
kahvilasorinan yli. Lassinantti on harvasanaisempi ja puhuu
punnitummin, ja parimetrisen miehen syvä ja voimakas ääni
kantaa helposti taustahälyn yli. Artisteista saa rennon,
älykkään kuvan. Molemmat osoittautuvat
siviiliammatiltaan psykologeiksi.
Ennen veden lisäämistä
Aiemmin
Valjakalta ja Lassinantilta ilmestyneet yhteisprojektit ovat
pienlehdet TELAVA ja VALLAS.
Lassinantti on piirtäjänä monessa Valjakan
kirjoittamiin sarjoihin erikoistuneen, ValotOn-kustan-nuksen
harvakseltaan julkaiseman Ontto Valo - lehden
sarjoissa. Valjakka puolestaan on vakiovierailija Lassinantin
piirtämässä ja käsikirjoittamassa
strippisarjakuvassa SKURK!.
Lisää
vain vesi on tekijöiden pitkäaikaisin
yhteisprojekti.
-Sarjakuva oli suunniteltu yleisinhimillisiä
ky-symyksiä hauskalla tavalla pohdiskelevaksi
kertakäyt-töviihteeksi, Valjakka kertoo.
-Siitä
vaikuttaa tulleen näennäishauskaa, puoluepo-liittisesti
sitoutumatonta yhteiskunta- ja ihmiskunta-kriittistä
kertakäyttöviihdettä.
Kummallakin on
omalla tavallaan läheiset kontaktit yh-teiskunnan
taloudellista ja fyysistä valtaa käyttävään
portaaseen, minkä tekijät toivovat tuovan tietynlaista
selkeyttä ja kiinnostavaa ristiriitaa tekstin ja kuvan
yhteispeliin.
-On tietysti ilahduttavaa jos sarjakuva herättää
ajatuksia ympäröivästä todellisuudesta,
Valjakka toteaa.
-Varsinainen vaikuttaminen tehdään
kuitenkin kaduilla.
Käsikirjoittaminen
Valjakka
on tehnyt ensimmäisen sarjakuvakäsikir-joituksensa
90-luvun alussa, lukiolaisena. Lukion toisella luokalla syntyi
ensimmäinen albumikäsi-kirjoitus Valontuoja.
-Eräs
helsinkiläinen sarjakuvataiteilija piirsi sen muutaman
vuoden kuluttua, Valjakka kertoo.
-Sellaista
Sandman-vaikutteista tahnaahan se oli, tarinan etenemisessä
ei sinällään ole mitään valittamista.
Nykyään
kyseinen kuvataiteilija on sen verran tyytymätön
lopputulokseen, että on pyytänyt käyttämään
pseudonyymiä Aulis Luukko albumia julkaistessa.
-Liioittelun
makua, Valjakka toteaa.
-Kahden alle parikymppisen tekemäksi
albumiksi se on kohtalainen. Turha sitä on hävetä.
Valjakan sarjakuvia
on julkaistu muutamissa koti-maisissa antologioissa. Joitain
strippejä on ilmesty-nyt Turun ylioppilaslehti Tylkkärissä,
Tampereen ylioppilaslehdessä, Kakolan henkilöstölehdessä,
SPIN-lehdessä, Feedbackissa ja Turun jujutsuseuran
koti-sivuilla.
Lisää
vain vesi on Valjakan toinen pidempään
julkaistu sarjakuva. Lasten strippisarja Vekarat
(ruotsiksi Knattarna) ilmestyi SPR:n lehti Prätsissä
kolme vuotta, piirtäjänä Tanelista tuttu Rauli
Nordberg. Lehti sanerattiin pois Punaisen Ristin toiminnasta
talousvaikeuksien vuoksi.
-Olisi mukavaa julkaista
järjestölehtien ohella kaupallisissa tiedotteissa,
Valjakka unelmoi.
-Niissä ilmestymistiheys ja liksa ovat
aivan eri luokkaa.
Valjakka kertoo
käsikirjoittavansa harvakseltaan, päivätyö
terveyskeskuspsykologina kun vie aikaa aivan eri tavalla kuin
opiskelijana.
-Kirjoittelen myös kuvatonta proosaa, koska
nekin harvat kuvataiteilijat jotka pitävät jutuistani
tuppaavat olla niin saamattomia, että viiden sivun
tekemiseen menee kolme vuotta, Valjakka suomii.
-Näkeepä
välillä edes jotain töistään valmiina.
Proosaa syntyy
silloin tällöin ja pari kirjaprojektia on ollut
muutaman vuoden jokseenkin kesken.
-En ole kummoinen
kirjoittaja, mutta minusta mukavaa näperrellä.
Vaatimattoman miehen
kanssa eri mieltä oli Boris Hurtan johtama SPIN-lehden
raati, joka antoi Val-jakalle ainoassa kirjoituskilpailussa,
johon hän on osallistunut kunniamaininnan raapalesarjassa.
Raapa-leet (engl. drabble) ovat tasan sadan sanan tarinoita.
-No
joo, olen yrittänyt unohtaa sen, Valjakka ähkii.
-Kuulin
jälkeenpäin, että olisin päässyt
palkintosijoille, jos osaisin laskea. Sanoja oli 101.
Raapaleesta
ilmaisumuotona innostunut Valjakka on työstänyt
Raapaleaakkoset-työnimellä kulkevaa
teosta aina silloin tällöin. Kirjassa on yksi sadan
sanan tarina per aakkosten kirjain, ja kuvittajana toimii
turkulainen taiteilija Teemu Ollikainen.
-Osallistuin kyllä
kerran kirjallisuusopiskelijoiden runoskabaan, mutta en
menestynyt, Valjakka muistelee.
-Kielellä iloitellut
voittajaruno kertoi joistain kesäangstin vierroista, joten
taisin osallistua turhan korkeakulttuuriseen kilpailuun.
Valjakka on itse
piirtänyt yhteensä muutaman sivun elämässään.
-Olen
ihan paska piirtäjä. Minulta kesti puoli vuotta tehdä
neljän sivun sarjakuvanovelli, Valjakka toteaa.
-Jokaista
viivaa kohden piirsin kaksikymmentä, ja kumitin pois ne
yhdeksäntoista jotka eivät sopineet. Ei ihme että
kesti.
Visuaalista puoltaan
Valjakka on viime vuodet toteuttanut valokuvaamalla ja
taittamalla pienlehtiä ja asiavihkoja.
Piirtäminen
Lassinantti
piirsi ensimmäisen sarjakuvansa peruskou-lun kolmannella
luokalla. Muutaman ruudun tarina Julle-Juopon taksimatka
kuvasi poliisiautoa juopon taksina.
-Piirsin vasta peruskoulun
kuudennella seuraavan sarjakuvan, joka oli jullejuopon kömpelö
retusointiyritys, Lassinantti muistelee.
-Varsinainen
sarjakuvan tekeminen alkoi, kun vuonna 1999 Risto kysyi
savuisessa baarissa kuuden tuopin jälkeen, osaanko piirtää.
Siitä käynnistyi yhteistyöm-me, joka tuotti
Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 1999 ja 2000 julkaistut
pienlehdet TELAVA ja VALLAS.
Lassinantti alkoi
2000 tehdä vuosituhannen vaihteen kunniaksi kolmen ruudun
strippejä, joista syntyi omakustanne SKURK!.
-Riston
vaimon ollessa kehitysvammahoitajana ruotsin-kielinen henkilö
oli nimittänyt häntä varkaaksi ja huutanut skurk!,
Lassinantti muistelee.
-Sana jäi jostain syystä
mieleeni ja päätin nimetä strippisarjan sen
perusteella, koska olen varastanut formaatin Max Cannonilta.
Omakustanteiden
lisäksi Lassinantin sarjakuvia on julkaistu Turun
ylioppilaslehdessä, Myrkyssä, Kakolan
henkilöstölehdessä ja ENo:ssa. Hän on
kuvittanut Aivohalvaus- ja dysfasialiiton tietokonekäyttöisen
kuntoutusohjelman ja Liikenneturvan rattijuoppokampan-jan
esitteen. Lehtikuvituksia ovat julkaisseet ENo ja Turun
yliopiston psykologian opiskelijoiden lehti Feedback.
-Teen
sarjakuvan lisäksi aika vähän muuta kuvataidetta,
Lassinantti kertoo.
-Eteisen seinälle siveltelin muutama
viikko sitten eläinkarikatyyrin minusta ja avopuolisostani,
ja joitain juttuja olen tehnyt lahjaksi.
Lisää
vain veden kuvallinen asu lähti Valjakan
öl-jyvärimaalauksessa olleesta raitapaitaan
pukeutuneesta oliosta, jolta Lassinantti poisti hiukset ja lisäsi
korvat. Deadlinen paukkuessa Valjakka tuottaa käsikir-joituksen
ja lähettää sen Lassinantille sähköpostitse.
-Käsikirjoituksissa on tarkkoja ohjeita siitä, mitä
Risto haluaa ruutuihin, Lassinantti toteaa.
-Viiden ruudun
formaatin vuoksi joudun yleensä rajaamaan valtaosan Riston
yksityiskohdista pois, ja joskus muunnan kuvasymboliikkaa
helpommin toteutettavaksi.
Lassinantti kertoo
piirtävänsä lähes jokaisessa lisää
vain vesi - stripissä kykyjensä äärirajoilla.
-Pyrin piirtämään elävää viivaa
naiivilla otteella. Kuitenkin sen verran skarpisti, että
piirrosjälkeni erottuu lastentarhan kämmenotteisista
taiteilijoista, Lassinantti naurahtaa.
-Tähän
päivään mennessä olen oppinut käyttämään
eri-laisia kuvakulmia ja luopunut vahvasta pyrkimyksestäni
piirtää objektit paperille siten, miltä ne
näyttävät todellisuudessa. Toisin sanoen, olen
oppinut sarjakuvan kieltä.
Vaatimattomillakin
välineillä syntyy ammattimaista jälkeä.
-Käytän
muutamaa mustaa tussia, joiden pitäisi Riston mielestä
olla tummempia, mustepulloa ja paria sivel-lintä,
Lassinantti kertoo.
-Piirtämisalustan virkaa toimittavat
kodin pöytätasot.
Lassinantti pitää
itseään laiskana piirtäjänä.
-Minulla
on ajoittain paljon ideoita ja ajatuksia siitä, mitä
voisin tehdä ja mitä pitäisi tehdä, ja
lisäksi Risto pommittaa minua väsyneillä
kysymyksillä käsikirjoitusten kuvitusten etenemisestä,
Lassinantti virnistää.
-Toteutus kuitenkin siirtyy
aina deadline-päivään tai hamaan tulevaisuuteen.
Muutakin elämää
Valjakka
ja Lassinantti pitävät yhteyttä muutenkin kuin
sarjakuvanteon merkeissä.
-Käymme maanantaisin
paikassa, jota minä kutsun kuntosaliksi ja Tuomas
punttisaliksi, Valjakka kertoo.
-Olemme myös soittaneet
parissa samassa bändissä ja tehneet teatteria yhdessä.
Lassinantilla on
sininen vyö jujutsussa, Valjakalla vihreä judossa.
Aiemmin miehet heittelivät toisiaan budosalilla, mutta
harrastus jäi muiden kiireiden jalkoihin.
Yhteistä aikaa
löytyy myös liikunnan ja taiteen ulkopuolelta.
-Juomme
nykyään vähemmän olutta kuin ennen,
Lassinantti paljastaa.
-Enimmäkseen hengailemme ja
pidämme huolta ruumiin-kulttuurista.
Valjakka on samoilla
linjoilla.
-Yritämme kuitenkin hankkiutua humalaan pari
kertaa kuussa, Valjakka toteaa.
-Opiskelijana saattoi
humputella enemmän, mutta siir-ryttyämme
työväenluokkaan iltamenot keskittyvät
viikonloppuihin.
Lassinantti ja
Valjakka soittavat bändissä Pahuuden Pajatso, joka on
tällä hetkellä telakalla sen
kitaristi/kosketinsoittajan tultua kidnapatuksi Espoo-seen
työtarjouksella uhaten.
-Tuomas on teknisesti taitava,
laulutaidoltaan rampa kitaristi joka ei tunne musiikin teoriaa,
Valjakka kehuu.
-Todennäköisesti juuri siksi hän
soittaa luovia ja yllättäviä kulkuja. Itse olen
basisti, enkä halua puhua siitä.
Valjakka kuvailee
Pahuuden Pajatson musiikkityyliä savuisten kuppiloiden
soundtrackiksi.
-Meillä on kaunis ja lahjakas
naislaulaja, joka soittaa poikkihuilua. Ehkä hänestä
tulee myös kosketinsoittaja, entinen pianonsoiton opettaja
kun on.
Tulevaa
tuotantoa
Valjakka kirjoittaa tällä hetkellä
satuja, joissa eläimet tuhoutuvat psyykkisesti koska eivät
pysty muuttumaan.
-Työnimenä on Ikävät
sadut ja mukavat sadut. Mukavat tulee siitä, että
tarkoituksena on pyytää muita ihmisiä
kirjoittamaan niihin myös onnellinen loppu, Valjakka
kertoo.
-Vaimon mukaan kaikki tekstini ovat rumia ja ilkeitä.
Bambini toivoi mukavampia kohtaloja eläinparoille, ja
ajattelin että muut saavat auttaa kehittämään
niitä.
Projektille hän
ei odota järin suurta kaupallista menestystä.
-Vaikea
ajatella kohderyhmää. Pikkulapset ei ainakaan, Valjakka
puntaroi.
-Ehkä saduilla on jotain terapeuttista arvoa.
Moni on kokenut että ne koskettavat jotain
yleisinhimillistä.
Lassinantti aikoo
jatkossakin jakaa aikansa musiikin ja sarjakuvan välillä
entisellä tavalla.
-Tuotan tasaiseen tahtiin lisää
sarjakuvia ja kitara-riffejä, joihin bändi yrittää
epätoivoisesti keksiä laulumelodioita.
Lisää
vain vesi on saanut sen verran suosiota, että
tekijät aikovat tulevaisuudessa julkaista oheiskrääsää,
mitä suunnittelevat poikamaisen innostuneesti.
Harrastuspohjalta, kuitenkin.
Lupaan miehille,
että ostan ainakin jääkaappimagneetin, kun
tuotanto alkaa.
SIRKKA J. TAVOLA
|
