Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

Oppivuodet

Velhonkivi ei ollut suuri kylä, mutta ei pienikään, mutta silti niin kovin erilainen kuin Calbourne. Minä sain asua suurehkossa maatalossa vanhan pariskunnan ja heidän 19-vuotiaan ottopoikansa Lashgarin kanssa. Velhonkivessä minua ei kohdeltu kreivittärenä, vaan yhtenä muista oppilaista, tosin jotain erikoista velhojen suhtautumisessa minuun oli. Attec, Cerel ja Felderin olivat opettajiani ja siitä hetkestä saakka kun he ensi kertaa olivat minut nähneet olivat he kaikki alkaneet kohdella minua jotenkin kummallisesti, jonkinlaisella pelonsekaisella kunnioituksella, jonka he yrittivät kätkeä opettajan auktoriteettinsa alle. Maalaistalossa minua kohdeltiin kuin ketä tahansa toista, vaikka Lash tuon tuostakin lähetettiin toimittamaan joitain minun pikkuaskareitani. Totuin melko pian elämääni Velhonkivessä, Lash oli hauskaa seuraa ja hän kertoili tuon tuostakin toinen toistaan hurjempia juttuja arkkivelhoista ja muinaisista legendoista. Opettajani joutuivat hämmästymään yhä uudelleen ja uudelleen sitä kuinka nopeasti opin ja sitä millä tavoin käytin magiaani. Useat velho-oppilaat joutuivat opettelemaan vaikeita loitsuja, eivätkä siltikään aina saaneet loitsujaan onnistumaan, minä en käyttänyt loitsuja, minä käytin mielikuvitustani, välillä minusta tuntui kuin pystyisin saamaan jotain tapahtumaan vain tahtoni ja ajatusteni voimalla, ettei magiani olisi sidoksissa loitsuihin. Mutta velhot väittivät itsepintaisesti ettei sellainen ollut mahdollista, että loitsuista riippumatonta magiaa oli ollut olemassa vain vuosi tuhansia sitten ja silloinkin sitä olivat hallinneet vain legendaariset cereniinit, ihmiset eivät koskaan. Opittuani pääpiirteitä magiastani aloin yhä enemmän ja enemmän kiinnostua velhojen historiasta, erityisesti arkkivelhoista ja heidän magiastaan, lopulta sain tietää totuuden opettajistani. Attec oli yksi kahdeksasta arkkivelhosta, viimeinen joka heistä enää oli elossa, Cerel oli arkkivelhotar Estellan ja Felderin arkkivelho Feldrinin poika. Minä olin ensimmäinen ihminen jolle totuus oli kerrottu vasta kahden vuoden opiskelun jälkeen, mutta luulen sen olleen viisasta. Olin vielä tuolloin nuori ja villi ja kunnioitus opettajiani kohtaan lisäsi motivaatiotani pyrkiä parempiin suorituksiin. Kun nyt myöhemmin mietin niitä neljää vuotta, jotka vietin Velhonkivessä voin kai rehellisesti sanoa sen olleen elämäni hyödyllisintä aikaa. Tuolloin opin paljon itsestäni, elämästä yleensä ja ennen kaikkea magiasta. Neljän vuoden koulutuksella minusta ei tullut velhoa, se ei kai koskaan ollut tarkoituskaan, kuten opettajani sen sanoivat yleensä ensimmäisen neljän vuoden aikana velhokokelas ei vielä pääse tekemään loitsun loitsua, vaan vasta opettelee tuntemaan itseään. Minä olin poikkeus, Jackson ei halunnut minusta tulevan velho, jos häneltä olisi kysytty, luulen, ettei hän koskaan olisi tahtonut minun edes saavan tietää, että minulla oli kykyjä. Mutta sen jo tapahduttua hänen oli pakko lähettää minut oppimaan perusasiat.