Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

Nykyhetki

Niinä talvi kuukausina kehityin paljon, mutta silti cereniiniä minusta ei koskaan tulisi. Inhimillinen puoleni ja kasvatukseni takasivat sen, että minä pystyin tuntemaan, opin vain kätkemään nuo tunteet, joskus jopa itseltäni. Keväällä tutustuin mieheen nimeltä Janere Xoryn, hän oli kummallinen ihminen, kiehtova persoona, jonka mielestä tunteet olivat heikkoutta. Ensin vain opiskelimme magiaa ja puhuimme tai pikemminkin väittelimme tyhjänpäiväisistä asioista, kuten juuri tunteista. Jossain välissä huomasin ihastuneeni Janereen, en kokenut häntä kohtaan samanlaista palavaa rakkautta kuin olin kokenut Michelloa kohtaan. Mutta minä todella pidin Janeresta, hänen tavastaan puhua, ajatella ja tehdä asioita. Alussa hän oli minulle haaste, olin itse saanut karvaasti kokea, että tunteet olivat vahvin ase millaista koskaan on kehitetty ja hän oli itsepintaisesti sitä mieltä, että tunteen olivat joutavia ja turhanpäiväisiä. Suhteeni Janereen kehittyi paljon ja viimein olimme tulleet pisteeseen, jolloin emme enää osanneet olla vain ystäviä tai vain opiskelijoita. Omalla tavallani minä rakastan Janerea, hyvin paljon samalla tavalla kuin rakastin joskus Thomasia. Michelloa minä rakastin liikaa ja siksi menetin hänet. Janeren todennäköisesti menetän siksi, etten uskaltanut rakastaa häntä tarpeeksi. Michello on taas palannut osaksi elämääni mutta uskallan nyt olla hänen seurassaan, tunteeni Janerea kohtaan auttavat minua pitämään haudattuna niitä tunteita, joita minulla yhä on Michelloa kohtaan...tulee aina olemaan. Olen kokenut elämässäni paljon, ehkä liikaa... Tällä hetkellä joudun olemaan liian monta asiaa yhtä aikaa, joudun olemaan hallitsija Calbournelle, joka on suistumassa sotaan Itää vastaan, joudun olemaan naisystävä Janerelle, joka ei ymmärrä sitä miksi viivyn aina niin kauan poissa hänen luotaan, minä vain en uskalla antaa itseni rakastua häneen yhtään enempää. En tahdo, että hänelle ja minulle käy samoin kuin minulle ja Michellolle. Joudun myös olemaan ystävä Michellolle, miehelle jonka elämän tuhosin ja jota yhä jossain syvällä sydämessäni rakastan. Ja ennen kaikkea joudun olemaan äiti lapsilleni, kaksivuotiaille kaksosilleni Ceralle ja Beritille, sekä viisivuotiaalle ottotyttärelleni Olivialle. Olen muuttunut hyvin paljon siitä mitä olin silloin kuin olin vain huoleton lapsi, jonka tulevaisuutena oli nousta jonain päivänä pienen maakunnan kreivittäreksi. Kaikki muutokset eivät ole olleet hyviä, mutta ainakin olen oppinut paljon elämästä, hyvin paljon myös sellaista, mitä en olisi tahtonut oppia.