Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

Lynn Kaunis

Niall - Carraigin päällikön poika, sulhaseni
Maera Päivänkulta – Äitipuoleni, jonka mielestä maailma olisi huomattavasti parempi paikka ilman minua (tunne on kyllä molemminpuolinen!)
Boannin – palvelijattareni
Meredydd – klaanimme parantaja
Faerghal Ovela – Isäni
Calla – sulhaseni sisar
Myrna Kehrääjä – sulhaseni äiti
Rian Valkoinen – Lhugirianien kuningatar

Niall seurueineen oli saapunut jo joitakin päivä sitten, mutta vieläkään minun ei oltu sallittu nähdä häntä. Kihisin kiukusta kuunnellessani alakerrasta kantautuvia juhlimisen ääniä. Vieraita oli jo alkanut saapua ja äitipuoleni toivotteli heitä tervetulleiksi minun häihini. En ymmärtänyt mikä kaikkia oikein vaivasi, minun oli käsketty vedota huonoon voitiin ja pakotettu istumaan huoneessani sillä välin kun kaikki muut juhlivat. Huomenna olivat sentään minun hääni ja Maera näytti vetävän kaiken huomion itselleen, kuin minua ei olisi olemassakaan. Tiesin Maeran suunnittelevan jotakin ja joka hetki pelkäsin jonkun mitättömän pikkuseikan tuhoavan kaiken. Lopulta Boannin, rakas palvelijattareni saapui katsomaan minua, hään kuunteli kiukun purkaustani ja hetken mietittyään lupasi tuoda Niallin katsomaan minua. Olin riemuissani, vihdoinkin näkisin rakkaan kihlattuni. Niall oli kaikesta aivan yhtä ihmeissään kuin minäkin, kovin kauaa emme kuitenkaan ehtineet riemuita toistemme näkemisestä, sillä yhtäkkiä äitipuoleni ilmestyi oveni suulle ja oli raivoissaan siitä, että sulhaseni oli tuotu katsomaan minua. Niallin lähdettyä purin kaiken kiukkuni Maeraan. Tämä kaikki oli hänen syytään, miksei hän vain voinut antaa minun elää omaa elämääni vaan hänen piti yrittää tuhota kaikki mikä oli minulle tärkeää?! Kiukuttelustani ei kuitenkaan ollut pienintäkään hyötyä, Maera vain lähetti ärsyttävän pikkusisareni Roddan katsomaan minua. Rodda oli aina tunkemassa nenäänsä joka paikkaan, taisi olla kateellinen minulle avioliitostani Niallin kanssa, joka kylläkään ei ollut mikään ihme, tuskin hän rampana ikinä pääsisikään naimisiin. Lopulta äitipuoleni silmä vältti ja onnistuin Boanninin avustuksella lähteä huoneestani. En kuitenkaan uskaltanut vielä mennä saliin muiden joukkoon, joten lähdin ulos. Miten ihanalta tuntuikaan hengittää raitista ilmaa monen sisällä vietetyn päivän jälkeen. Palatessani huoneeseeni äitipuoleni ilmestyi heti vihaisena luokseni kyselemään missä olin ollut, ilmeisesti selitykseni ”En missään.” meni läpi, sillä äitipuoleni vain esitteli minut muutamalle Cul Twathille ja esittelyn jälkeen sain oivan tilaisuuden hivuttautua ulos huoneestani ja livistää saliin muiden joukkoon. Salissa tapasin sulhaseni sisaren Callan ja livahdin hänen kanssaan ulos. Calla oli kanssani suunnilleen saman ikäinen ja aivan mahtavaa seuraa monen päivän sisällä istumisen jälkeen. Puhelimme avioliitosta ja Calla kertoi haaveistaan karata kotoaan, tyhjää ja merkityksetöntä elämäänsä. Olin hiukan huolissani hänestä, mutta liian iloinen suuremmin välittääkseni. Palattuani takaisin saliin tapsin viimeinkin Niallin ja livistin hänen kanssaan ulos juttelemaan. Miten ihanaa olikaan kuulla hänen ääntään ja viettää aikaa hänen kanssaan. Puhelimme tulevasta avioliitostamme ja kuinka kummallisesti kaikki käyttäytyivät. Palatessani takaisin olivat isäni ja äitipuoleni vastassa, Rodda oli käynyt kantelemassa heille kävelyretkestäni Niallin kanssa (että minä vihaan sisartani, miksi hänen piti tunkea nenänsä joka asiaan!), isäni käski minun mennä sisälle, enkä enää saisi lähteä minnekään sulhaseni kanssa. Loppuillan sitten vain istuin salissa ja murjotin koko maailmalle, kuuntelin tylsistyneenä joidenkin ihme olentojen (druideja tai noitia luulisin) kinastelua. Juuri ennen nukkumaan menoa näin äitipuoleni lähtevän salista, hän oli verhoutunut viittaansa, eikä ilmeisesti halunnut tulla tunnistetuksi, uteliaisuudesta lähdin seuraamaan häntä sateiseen yöhön. Maera kulki yllättävän kauas, siellä hän tapasin tummaan viittaan verhoutuneen henkilön, jota en tunnistanut. Äitipuoleni taisi vaihtaa hänen kanssaan vain muutaman sanan ja palasi sitten takaisin. Olin toki ymmälläni, mutta päätin vain antaa asian olla ja palata nukkumaan... Seuraava aamu valkeni kylmänä ja sateisena, mutta se ei saanut mielialaani laskemaan. Vietin aamun salissa istuen ja aamiaista syöden. Maera näytti kärsivän pahoinvoinnista, mikä vahvisti epäilyksiäni hänen raskaudestaan. Aamiaisen jälkeen lähdin kävelylle sulhaseni äidin Myrnan, sekä Lhugirianien kuningattaren Rianin kanssa. Kuuntelin heidän tarinoitaan avioliitosta ja äitinä olemisesta, sitten sain itse suunvuoron ja valitin heille jonkin aikaan äitipuolestani Maerasta. Aihe olisi varmasti sivuutettu, ellemme olisi kaikki nähneet Maeran livahtavan jonkun kanssa Cul Twathien telttaan. Silloin myös Myrnan ja Rianin epäilykset äitipuoleni aikeista heräsivät. Päätimme pitää silmällä isääni sekä sulhastani hääseremoniaan asti, Maeraan ei kannattu luottaa tippaakaan. Loppu aamun kuljeskelin huolestuneena ympäriinsä, seuraillen Maeran jokaista liikettä. Minä en todellakaan antaisi kenenkään estää minua menemästä naimisiin tänään! Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen aloitimme kuitenkin häiden valmistelu seremoniat. Yksi naimaton nainen jokaisesta klaanista tuli tuomaan minulle kukan, joista jokainen symboloi yhtä yhdeksästä hyveestä, sitä ennen minut oli tosin kastettu järvessä (miksi minun piti mennä naimisiin tähän aikaan vuodesta, kun vesi oli jäätävää?!). Valmistelu seremonioiden jälkeen ei kestänyt enää kauaa, kun tuli itse hääseremonian aika. Minua jännitti valtavasti, mutta kaikki sujui hienosti. Valojen vannomisen jälkeen saimme lahjoja vierailta ja pian siirryimmekin jo aterian ääreen. Kesken aterian isäni ilmoitti väkijoukoille, että minun ja Niallin avioliitto ei yhdistäisikään Ruadhin ja Carraigin klaaneja, kuten alunperin oli ollut tarkoitus, sillä äitipuoleni oli raskaana ja synnyttäisi isälleni perijän. Siinä vaiheessa minua ei ilmoitus enää suuremmin haitannut, olin saanut Niallin, ainoan miehen jonka halusin ja siinä oli aivan tarpeeksi minulle! Mutta eivät yllätykset vielä siihen loppuneet, pian saapui nuori mies pöytäämme väittäen olevansa isäni poika. Isäni vain ilmoitti selvittävänsä asian ruokailun jälkeen, mutta kyllä me kaikki jo oikeastaan tiesimme pojan puhuneen totta, hän oli vannonut Wfyr Kolmisilmän Valan, eikä olisi ollut kykenevä valehtelemaan. Oikeastaan olin niin onnellinen, ettei äkillinen veljen ilmestyminenkään tuntunut liikuttavan minua tippakaan, tuo tyhjästä ilmestynyt perillinen olisi Maeran ongelma. Ruokailun jälkeen lähdimme sulhaseni kanssa katselemaan Cul Twathien järjestämää taistelunäytöstä ja unohdimme kaiken maailman perilliset ja muut ongelmat. Pian kuitenkin joku palvelijoista ryntäsi paikalle huutaen, että Liach (ilmeisesti jonkinlainen noita) ja päädruidi Whynen taistelivat. Lähdimme toki katsomaan ja paikalla tosiaan kaksi druidia huusi loitsuja minkä ehti, kolmas (tulen druidi luulisin) seisoi sivummalla. Yhtäkkiä Whynen kaatui kuolleena maahan ja tulendruidi hyökkäsi Liachin kimppuun, näkemäni mukaan myös Liach joko sai surmansa tai vain yksinkertaisesti katosi. Olihan päädruidin kuolema murheellinen juttu, mutta minä en oikeastaan jaksanut välittää, olihan sentään hääpäiväni. Huomattavasti suuremman metelin kuin äskeinen druidien taistelu saivat aikaan isäni ja Maera, en edes tiennyt mistä oli kysymys, kuulin vain äitipuoleni huutavan isälleni, ettei isä enää rakastaisi häntä ja juoksevan tiehensä. Oikeastaan minua eivät Maeran ongelmat voisi vähempää kiinnostaa mutta päätin silti kysyä isältä mitä oli tekeillä. Tämä kertoi, ettei äitipuoleni suostunut vannomaan, ettei tällä olisi rakastajaa ja ettei tämä olisi yrittänyt myrkyttää isääni. Valasta kieltäytyminen puhui selvää kieltä Maeran syyllisyydestä. Onneksi mieheni oli paikalla, sillä toki olin järkyttynyt, vaikka olinkin oikeastaan ollut valmis uskomaan Maerasta melkein mitä tahansa. Kaiken huipuksi parantajamme Meredydd tuli paikalle, ilmoittaen vain tyynesti, että minussa ja Roddassa virtasi vahvana druidi veri ja että lapsistani tulisi taitavia druideja, jo pelkästään tuo olisi ollut liikaa, ellei Meredydd olisi vielä lisännyt, että kahdenkymmenen vuoden (?) päästä Cheroinialaiset hyökkäisivät, eikä meillä olisi edes mahdollisuuksia puolustautua. Kuin pisteenä i:n päälle salista rynnättiin kertomaan, että Maera aikoi itsemurhaa. Jos mieheni ei olisi ollut paikalla, olisin varmasti pyörtynyt. Tämä kaikki oli aivan liikaa... Päästyämme talolle jäimme ulos odottamaan mitä sisällä tapahtuisi. Sain rauhoituttua hieman ja Niall ja minä onnistuimme jopa tekemään muutamia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Näiden uusien tietojen valossa oli selvää, ettemme voisi vain asettua aloillemme ja aloittaa mukavaa rauhallista avioelämää... Meidän olisi saatava lapsia, joista kasvatettaisiin druideja, sen lisäksi meidän olisi saatava Carraigin ja Ruahdin klaanit yhdistymään. Maerasta ei enää olisi huolta, hänen lapsestaan ei perijää tulisi kuitenkaan, kun lapsi ei varmasti olisi isäni, mutta isän pojaksi esittäytynyt muukalainen oli ongelma, hänet pitäisi hoitaa ensin... Sen jälkeen pitäisi kutsua kaikkien klaanien hallitsijat koolle ja kertoa Medyddin näyistä Cheroinialaisten suhteen. Tulevat vuodet olisivat varmasti vaikeita, mutta selviäisin niistä yhdessä rakkaan Niallini kanssa...