Mitä milloinkin sivuilleni olen lisännyt:
17.4.2000 Voi jeesuksen perse. Hienosti sanottuna. Tänne on kai tulossa kuvia. Niin minä ainakin nyt väittäisin.
*purr* Koulussa pitää tehdä kotisivuja, tai siis joidenkin pitää. Minä en voi koska minä lähden Saksaan.
Mutta näyttöä "osaamisesta" minultakin pitää löytyä, elikkä ajattelin ihan huvikseni vetäistä kuvia tänne.
Kunhan saisin joitain järkeviä kuvia aikaan. Meinaan vain, että ehkä en halua laittaa kaikkein noloimpia digikuviani
tänne kuitenkaan, ja minulla ei nyt muistaakseni satu olemaan muita kuin noloja kuvia. Tai no, en helvetti ala scannaamaan. *periaatekysymys*
14.10.1999 Hyvä on, minä myönnän, olen rankasti laiminlyönyt sivujeni tekemistä.
Olen hyvin pahoillani. Koetan korjata tilanteen lähitulevaisuudessa.
Kuvien esilletuonnin ajankohdasta minulla ei kuitenkaan ole mitään sanottavaa vielä.
18.8.1999 Sorry en ole ehtinyt päivitellä vähään aikaan, katsotaan sitten uudelleen kun pääsen taas lähemmäs konetta. Pian.
17.5.1999 Mustan tähden lisäsin kirjoituksiin.
13.5.1999 Yritin päivittää olennot-sivun.
8.5.1999 Yritän sekoittaa aivotoimintani leikkimällä kehyksillä. Ja kolme pinkkiä tähteä muuten lähti suttaamaan.
26.4.1999 Kolmea pinkkiä tähteä.
24.4.1999 Pimeä tie.
6.4.1999 Yritin lisäillä midejä tänne näin...
4.4.1999 Terppati taas...Lyriikkasivuja olen yrittänyt
jotenkin muutella...ihme jos toimii...*kääk*
16.3.1999 Pam, ja uusi tähteni on lisätty.
Mones päivä tänään on? Ai joo, 14.3.1999 Tossa pari päivää sitte tuli etusivu uudistettua taas ja nyt tuota löytyy tähdet yhdestä paikkaa ja mitäs muuta...Juup, tyhjä kuvasivu. *grin*
4.3.1999 Voih eih, liikaa liikkuvaa stufaa etusivulla... Ainiijoo, vaihdoin tosiaan etusivun.*grin*
2.3.1999 *pomppii portaat alas* Aih, uusi vieraskirjani saapui tuulten mukana...
23.2.1999 Noh, etusivun uudistin ja tämä sivu tuli mukaan leikkiin...*grin*
22.2.1999 Lisää linkkejä...paljon...*kih*
8.2.1999 Yksi tähti lisää
*kiittää ja kumartaa ja poistuu takavasemmalle*