Minä olen Pieni Levoton. Olen se, josta kukaan ei kuule, se, jota kukaan ei käsitä, se, jota en ehkä itsekään tunne, täysin.
Itseäni en voi selittää. Katsomalla minuun, sydämeeni, katsomalla sivuni ajatuksella, voi tietää kuka minä olen.

Minä en inhoa.

Kärsin araknofobiasta ja klaustrofobiasta ja monista muista fobioista, joita en nyt muista.

Yöt, musiikki, ruusut, kaavut, musta, synkkyys, sade, pimeys, talvi, kynttilät, pitkät hameet, pitkähiuksiset miehet, käsiraudat *kih*, hippeys, suklaa, kesä (silloin saa juosta ilman sukkia), teletapit, kissin chat, ystävyys, rakkaus, vapaus, matkustelu, pariisi ja lontoo, usva, liekit, tähdet, korut, meri ja vihreä väri kuuluvat ainakin asioihin joista pidän hyvin paljon.

Asioissa on aina kaksi puolta.

Kuva minusta tulee kohta. Lupaan. Nyt kun minulla on mahdollisuus scannata kuvia tai käyttää digikameraa.

Mitä muuta? Ei mitään.

Takaisin (ilman kehyksiä)