Veljeni, veljeni

 

by The Yaoi Queen, The Original RiN

 

Elikkäs taas yksin satunnainen ficci-idea. Tämä on vain one-shot. Kun se on valmis, minun ei tarvitse miettiä sitä enää. ^^ Ettekö rakastakin one-shoteja? Joka tapauksessa tämä on Sasu x Ita ficci. Kyllä, kuulitte oikein Sasu x Ita! Mikä tarkoittaa INSESTIÄ ja YAOIta! Jos et tykkää, palaa vain sairaiden SasuSaku ja NaruHina ficcien pariin ja vietä hieno päivä, okei? Et nimittäin tule löytämään tuota pinkkipäistä narttua tästä tarinasta… Joka tapauksessa… Lue eteenpäin…

 

INSESTIÄ!!

INSESTIÄ!!

 

YAOI!!

YAOI!!

 

Anteeksi, kokeilin vain… Ai juu, sivumennen sanoen ficissä on Sasuke’s POV

 

Kääntäjän huomautukset: Tämä ficci todellakin sisältää insestiä sekä lisäksi erittäin kuvaavaa seksuaalista väkivaltaa. En missään nimessä suosittele tätä tekstiä alaikäisille, enkä muillekaan herkille henkilöille. Teitä varten on varmasti olemassa mukavampia ja huomattavasti romanttisempia slash-ficcejä.

Kääntäjän kiitokset: Kiitos käännösavusta #typomakers-kanavan muutamalle käyttäjälle, joiden nimiä en kuitenkaan tässä mainitse, koska he eivät välttämättä halua tulla yhdistetyksi tällaiseen tekstiin ;D

 

.::Veljeni, veljeni::.

 

En voinut uskoa tätä. Harjoiteltuani viisi pitkää vuotta niin kauan, kunnes tuskin pystyin seisomaan, katsottuani känsäisiä sormiani ja ihmeteltyäni, oliko minussa todella tarpeeksi voimaa sinun voittamiseesi ja vahdittuani noiden kauheiden kuukausien ajan selustaani olin vihdoin löytänyt keinon voittaa sinut.

 

Sinä, joka olit kylmäverisesti murhannut koko sukuni, leikellyt heidät palasiksi, tuhonnut heidän sisimpänsä, juhlinut katsellessasi heidän vertaan ja sisälmyksiään, tärisit nyt edessäni kuin kyyristynyt eläin. Uchihan veri pumppusi lävitseni adrenaliinin pian ottaessa vallan kehostani enkä voinut tehdä muuta kuin seisoa värisevän muotosi yläpuolella leveä virne kasvoillani.

 

Olin nähnyt  sinun seisovan yläpuolellani monesti: oli hämmentävää nähdä sinut allani kuin olisin vihdoin noussut voitokkaasti. Jos tämä oli voiton tunne, en halunnut menettää sitä. Se oli niin elähdyttävä ja vahvistava ja mikä parasta: tuntui siltä, että olin vihdoin saanut sinut näyttämään luuserilta.

 

Kyllä, saatoin nähdä pelon silmissäsi. Pelon, että olin vihdoin viiden vuoden jälkeen ylittänyt sinun nerokkaat kykysi. Pelon, että voisin yksinkertaisesti viiltää sinut auki silloin kuin minua sattuisi huvittamaan, vuodattaa viimeiset klaanimme verenpisarat ylitseni ja nauttia kuparintuoksuisesta elämäsi pois hiipumisesta. Ei, en ehkä voisi tehdä sitä. Kun sinä murhasit koko sukuni ja jätit minut orvoksi, viilsitkö sinä yksinkertaisesti kurkkuni tai ranteeni auki, jotta minun ei tarvitsisi enää kärsiä tästä kamalasta menetyksen tuskasta ja epätoivosta? Ei, sinä käskit minun sietämään sen ja pakotit minut elämään kuin etsintäkuulutetun rikollisen: vahtien aina selustaani ja varautuen sinun paluusi jokaisena hereillä olon hetkenä. Puhumattakaan viikon unesta, jonka olin menettänyt sinun lähtösi jälkeen, kun en voinut sulkea silmiäni öisin pelätessäni, että sinä ilmestyisit painajaisiini.

 

Kuinka hyvältä tuntuikaan seisoa vartalosi yläpuolella teroitettu kunaini kurkullasi välkkyen, kun minä yksin olin vallassa. Sharingani terävöityivät ja saatoin tuntea niiden laajentuvan tuijottaessani sinun avutonta hahmoasi. Silmäsi olivat niin auki kuin saattoivat, kuin olisit jäätynyt tuohon asentoon. Huulesi olivat hitusen auki ja ihosi kalpea jopa ollakseen sinun. Ajattelematta nojauduin lähemmäs tietäen, että minun täytyi varmistaa, että tämä posliininen mestariteos edessäni oli todella aito. Liikuttamatta veistä sen oikealta paikalta, häilymästä kaulaltasi, työnnyin niin lähelle sinua, että saatoin tuntea kylmän hengityksesi. Pelkäsitkö todella noin paljon pikkuveljeäsi?

 

Olimme vanhassa Uchihojen asunnossa. Seinät haisivat edelleen raudalle verestä, jonka olit valuttanut viisi vuotta sitten. Sinä olit tullut takaisin vanhaan kotikaupunkiisi, tarkemmin sanottuna taloon, jossa sinut oli kasvanut. Aluksi en ymmärtänyt miksi, mutta runollisen analyysin jälkeen tajusin, että kaikki loppuisi tällä tavoin täsmälleen samassa paikassa, missä vihamme oli alkanut. Tulit tähän taloon luultavasti tappaaksesi minut, voittaaksesi minut, siepataksesi minut, kuka tietää. Mutta minulla oli etulyöntiasema, olin päässyt niskan päälle ja nyt, tähän olimme päätyneet hiljaisina kuin sakea ilma ympärillämme tuijottaen yhtäläisellä kiihkolla toisiamme silmiin.

 

Kaiken aikaa ajatukset pyörivät päässäni äärimmäisellä innolla yrittäessäni päättää, mitä tekisin sinulle. Et ollut enää veljeni, sinä et ollut minulle mitään – ja silti minusta tuntui, että tuo ’ei mitään’ täytyi hoidella asianmukaisesti. Epäröiden asetin vapaan käteni sinun leukaasi vasten tuntien sinun uskomattoman sileän ihosi ja ihmetellen, kuinka noin voimakas shinobi pystyi säilymään niin pehmeänä ja muuttumattomana. Punaiset silmäsi, joissa oli häivähdys hämmennystä, tuijottivat minua. Miksi en ollut vielä tappanut sinua, miksi minä vain yksinkertaisesti seisoin – no, nyt olin polvistuneena yllesi - kun olisin vain voinut viiltää kurkkusi auki, irrottaa muutaman ruumiinosan tai kiduttaa sinua jollain muulla selittämättömällä tavalla. Miksi, rakas veli? Koska silloin olisin päästänyt sinut liian helpolla. Ei, minä aioin nauttia tästä. Minulla oli valtaa sinuun, ja aioin todistaa sen.

 

Nielaisin kuuluvasti ennen kuin nojasin kaulani alemmas hellittäen kunaini terävästä päästä melkein osuen ohi kaulastasi ja tuijottaen perääntyen sinua sadistisilla, viettelevillä silmillä. Kyllä, sinä kuuluit minulle – sinä olit ainoa uhrini, eikä kukaan voisi estää minua käyttämästä valtaani sinuun.

 

Viskasin kunaini puiselle lattialle tajutessani, etten enää tarvinnut sellaista merkityksetöntä asetta. En, kun sinä olit jo antautunut. Se oli käytännöllisesti katsoen tarpeeton. Tartuin kasvoihisi molemmilta puolilta pienillä käsilläni toisen niistä kaivautuessa tuuheisiin hiuksiisi suunnaten repimään pois niitä sitovan ponnarin. Hellästi, mutta silti kiskaisten, vapautin pitkät hiuksesi katsoen, kuinka ne laskeutuivat kaavun peittämille olkapäillesi, ja hymyilin omahyväisesti. Sinä sievä pikkupaskiainen. Vihasin sinua niin paljon, enkä voinut mitään sille, että tunsin voiman haihtuvan kehostani biologisten impulssien nopeasti kiihtyessä normaalissa miehen vartalossani.

 

En ollut varma, halusinko suudella sinua huulille. Se tuntui liian henkilökohtaiselta teolta jollekulle, jota kohtaan tunsin näin paljon raakaa halveksuntaa. Ehkä en antaisi sinun suudella minua takaisin, tunkeutuisin suuhusi kuin murtovaras, ottaisin kaiken nautinnon, jonka halusin, ja vetäytyisin takaisin juuri, kun sinä olisit nauttimaisillasi siitä. Suljin tummat silmäni ja vedin suusi auki sormillani pidellen hampaitasi ja pakotin kieleni sisälle antaen sen liukua sinun kieltäsi vasten tanssittaen sitä suussasi painostaen oman lihaksesi mukaan leikkiin. Päästin naurahduksen työntymään ulos keuhkoistani tuntiessani sylkesi lämmön omaani vasten. Meidän DNA:mme oli niin samanlainen, että oli vaikea sanoa, kuka kuului kenelle. Nopeasti vetäydyin taaksepäin jättäen suusi yksinäiseksi jälleen.

 

Silmäsi olivat melkein anovat, vaikka et uskaltanut sanoa sanaakaan. Aivan kuin pyytämällä minua lopettamaan myöntäisit ääneen, että olit viimein hävinnyt minulle. Minulle sopi täydellisesti, jos halusit pysytellä kylmässä, tunteettomassa kuoressasi, vaikka olikin hieman pettynyt, kun en kuullut sinun rukouksia ja aneluitasi korvissani. Mennen eteenpäin olin pian repinyt auki sinun pitkän mustan kaapusi, jota olit pitänyt viime aikoina olkapäilläsi. Se sai sinut näyttämään niin voimakkaalta, niin jumalan kaltaiselta, jalkasi melkein peittyivät sen alle antaen vaikutelman, että leijuit ilmassa. Kyllä, olin riisunut sen ensin, se peitti liikaa sinusta. Luotit liikaa siihen, että se suojelisi arvokkuuttasi, ja olin valmiina viemään sinulta toivosi jokaisen riekaleen ja jättämään sinut täysin haavoittuvaksi mille tahansa, mitä saatoin harkita. Ja minulla oli tietysti monia asioita mielessäni. Minulla oli ollut viisi vuotta aika miettiä niitä yksityiskohtia myöten.

 

Heitettyäni tuon kirotun takin toiselle puolella huonetta, vain millin tai parin päähän siitä, mihin saatoit ylettyä, päätin edetä. Ihoni tuntui olevan tulessa kihelmöiden ja pistellen paljaasta vihan tunteesta, jota olin niin pitkään kasvattanut sisälläni. Alapuolellani sinä pysyttelit yhä hiljaisena ja ilmeettömänä, kätesi levätessä pääsi vieressä lattialla kuin olisit vapaaehtoisesti antautunut minulle. Minua alkoi hiljalleen häiritä, kuinka rauhallinen ja haavoittumaton sinä näytit olevan. Vihaisesti tartuin kouralliseen kiiltäviä, mustia hiuksiasi kiskaisten sinut ylös silmieni tasolle tuntien jopa kämmenessäni ihmeellisen kiristyksen päänahassasi.

 

Et voinut enää pitää yllä petollista julkisivuasi. Silmäsi karsastivat avaamattomina hampaidesi myös puristuessa ja kirskuessa yhteen kivusta. Laskeuduin hitaasti toiselle korvallesi avaten suuni ja päästäen kuuman henkäyksen ryöppyämään ihollesi vapauttaen sinut vain muutamaa sekuntia aiemmin… vetäydyin alas nälkäisten hampaideni tarttuessa korvasi yläosaan kuin lihanpalaan repien ja raastaen sitä, maistaen vertasi kielelläni. Vihdoin päästit ensimmäisen äännähdyksesi sen jälkeen, kun olin kukistanut sinut. Sinä ulahdit.

 

Minä olin ohjissa. Vihdoin. Päätin antaa sinun kokea toisen nykäisyn hampaillani ja toisen näyttäen ärisevältä koiralta, joka pitelee palkintoaan leuoissaan. Enkä suostunut luovuttamaan.

 

Vihdoin irrotin otteeni vetäytyen taaksepäin nähdäkseni sinun muuttumattoman ilmeesi kääntyvän turhautumiseen ja paljaaseen vihaan, samanlaiseen häijyyteen, jota minä tunsin sinua kohtaan – nyt se heijastui veljeni silmistä. En voinut muuta kuin tuijottaa noihin syviin verenpunaisiin palloihin ja virnistää. Vihdoin sinä tunsit, mitä minä olin tuntenut kaiken tämän ajan. Päätin yhtäkkiä pamauttaa pääsi maahan, kuin vakuuttaakseni uudelleen valtaani sinuun, katsoen kun sinun silmämunasi kierähtivät päässäsi, kun sinä yritit päästä huimauksesta eroon.

 

Annoin sinulle tuskin tarpeeksi aikaa saavuttaa keskittymisesi takaisin, ennen kuin hyökkäsin paljastetun kaulasi sivustaan. Tuo kylmä, kalpea ihoa kieltäni vasten lähetti värinöitä selkärankaani. Kuljin saman alueen yli uudestaan ja uudestaan haluten sinun tietävän, että olit minun omaisuuttani; sinä kuuluit minulle, etkä kenellekään muulle, kunnes olisin käynyt täysin sinut lävitse. Hetken päästä aloin jakaa hienoisia puremia iholle, jonka kimpussa olin työskennellyt niin pitkään, imien merkkejä, joita olin tehnyt, tummemmaksi mustelmaksi. Tämä oli minun merkkini. Merkki, joka ilmaisi sinun olevan minun.

 

Kun olin täysin tyytyväinen siihen, millaiseksi se oli muuttunut, etenin tuntien tarpeen kohoavan shortseissani ja tietäen, että sinä olit huomannut sen myös, kun olin nostanut pääsi ylös ja nähnyt sinun silmiesi kulkevan suoraa linjaa siihen pysähtymättä. Tietäen, mitä tein sinä luultavasti tajusit, mitä minä suunnittelin tekeväni sinulle seuraavaksi.

 

Aluksi en ollut todellakaan aikonut toimia tällä tavalla. Huokaisten muistin kuvitelleeni hetken, jona saisin lopullisen kostoni, tapahtuvan sateisella takapihalla taivaan metamorfisesti itkiessä meidän kummankin puolesta, aseemme iskisivät yhteen, taitomme myös, ja minä lannistaisin sinut, lopettaen kaiken vihdoin yhdellä, ainoalla iskulla sydämeesi. Hiljalleen tajusin, kuinka sadistiseksi sisäinen vihani oli minut tehnyt, aivan kuin voisin koskaan tyytyä vain tappamaan sinut.

 

Näytit jo nyt niin avuttomalta, vaatetettuna ainoastaan paidallasi ja housuillasi hiuksiesi levätessä sotkuisina maassa, ei asianmukaisesti taakse sidottuina ja kiiltäviksi kammattuina niin kuin yleensä. Viimeinen osa vaatetuksestasi, jonka huomasin, oli sinun Konohan huivisi, todiste siitä, että olit yhdeksänvuotiaana valmistunut akatemiasta ja tullut oikeaksi ninjaksi, syvän viillon Konohan symbolin päälle vedettynä merkitessä sitä, että olit karannut. Päätin, etten ottaisi sitä pois ajatellen, että pidin sinusta enemmän tuo merkki otsallasi. Se osoitti, että sinä olit saapunut ’minun’ kylääni.

 

Päätin, etten pyytäisi sinua kohottamaan käsiäsi ja ottamaan paitaasi pois, sen sijaan päätin ottaa kunain kotelosta shortsieni takaa ja leikata materiaalin pois päältäsi yhdellä huitaisulla. Viskaten toisen hyödyttömän aseen sivuun nojauduin alas vetäen yhden nuolaisun kielelläni alas solisluutasi pitkin rinnallesi antaen viimein polvistuneen asentoni liukua arvottoman vartalosi päälle, jalkojeni – vaikka ne eivät olleet samaa kokoa kuin sinun -  osuessa sinun omiisi, vangittujen yksityisten osieni iskeytyessä sinun omiisi. Suljin silmäni lyhyeksi sekunniksi jättäen itseni haavoittuvaksi vetääkseni nopeasti henkeä – polttava halu alemmassa puoliskossani sai vihdoin jonkinlaista tunnustusta.

 

Sinä kiemurtelit allani alkaen vihdoin käyttäytyä kuin olisit haluton ottamaan osaa tai ehkä päätit taistella vastaan, kun vähiten odotin sitä. En suosittelisi sitä, veli. Pääni oli rinnallasi huulieni häilyessä lähelle vasenta nänniäsi, joka oli kovettunut kylmästä yöilmasta, jota oli madellut sisälle tämän kuolinpesän ohuista ovista. Epäröin ensin miettien, että sinä saattaisit nauttia tästä liikaa, jotta tämä olisi kidutusta, mutta päätin, että minä nauttisin parahduksistasi paljon enemmän.

 

Iskin kieleni vasten tuota pehmeää ihoaluetta tuntien sinun vapisevan alapuolellani, mikä ainoastaan rohkaisi minua tekemään niin uudestaan. Ylimääräisellä päättäväisyydelläni saada sinut huutamaan. Tällä kertaa nuolin paljon hitaammin kieleni liukuessa hitaasti tuon pienen ihoalueen ylitse tuskin koskettaen nipukkaa ennen kuin näpäytin sitä. Sinä olit nyt minun vallassani. Niin paljon kuin yrititkin olla huomioimatta tämän kokemuksen tuomaa nautintoa ja kipua pitääksesi kiinni kylmästä asenteestasi ja teeskennelläksesi kuin mikään siitä ei vaivaisi sinua, saatoin nähdä sen sinun silmistäsi. Pala palalta olin repimässä sinun itsekunnioitustasi.

 

Sitten päätin, että olit kokenut tarpeeksi nautintoa. Tuo sisälläni kohiseva ääni halusi jakaa kipua. Puristin hampaani vasemman nännisi ympärille.

 

”Ah-aghh…” sinä älähdit pakottaen huuliasi pysymään kiinni ja yrittäen pysytellä hiljaisena. Purin kovempaa ja kovempaa tuntien, että iho hampaideni välissä tuntui yhä vähemmän ja vähemmän elävältä. Saisin sinua sattumaan, vaikka se veisi koko yön. Vetäydyin kauemmas rinnastasi pieni pala ihoa vangittuna hampaideni väliin. Kääntelit päätäsi vasemmalta oikealle puisella lattialla pyöritellen sitä edestakaisin hypnoottisesti, rintasi nousi ja kohosi nopeammin ja nopeammin.

 

Päästin irti haluamatta repiä ihoa kokonaan irti. Sen sijaan päätin hyökätä oikean nännisi kimppuun samalla kiihkeällä innolla purren, vetäen ja jakaen enemmän hienoisia peittäviä nuolaisua nänninpäälle.

 

Tajusin muutaman minuutin kuluttua, että aloin vihata noita housuja, jotka suojasivat sinun ohuita, kalpeita jalkojasi minulta. Sinä kuuluit minulle, kokonaan. Nousin istumaan hieman, jolloin vartalomme eivät enää peilanneet toisiaan, tuijottaen loistavaa näkyä kelvottomien silmieni edessä. Sinä, joka olit tappanut sukuni ja toivoni, retkotit nyt maassa puolialastomana, vastustuskyvyttömänä mille tahansa, mitä voisin tehdä sinulle. Annoin uuden virnistyksen levitä kasvoilleni ennen kuin tartuin vyötäröösi nälkäisesti, mennen jopa niin pitkälle, että nuolaisin huuliani odottaessani. Vedin hitaasti ottaen oman aikani paljastaakseni sinun tiukat, mustat alushoususi. Kotona olit tuskin koskaan vaihtanut vaatteitasi kenenkään nähden, edes oman perheesi jäsenten, joten oli hämmentävää nähdä sinun menettävän vaatteesi tällä tavoin. Purin kieltäni nähdessäni sinun niukan erektiosi kiristävän jo noiden pienien, mustien alushousujen kangasta.

 

Aluksi ihmettelin, miksi joku sinun kaltaisesi valitsisi vartaloa myötäilevät, pienet ja erittäin tiukasti leikatut, mustat alushousut, kun vaihtoehtona olisi perinteinen valkoinen tai jopa bokserit. Tuota mietin, kun oma tarpeeni alkoi piiskata minua kuin sydämenlyöntini, jolloin tajusin, että välittänyt enää. Kun olin siirtänyt sinun melkein viimeisen vaatekappaleesi, tuijotin sinun ihmeellistä vartaloasi omani ollessa yhä turvallisesti piilotettuna vaatteideni alle, vaikkakin shortsini eivät oli voineet tuntua enää yhtään tiukemmilta ja pingottuneemmilta. Näin sinun yrittävän katsoa päinvastaiseen suuntaan. Aioit siis tuijottaa seinää ja yrittää parhaasi mukaan olla huomioimatta, mitä olin tekemässä sinulle? Sillä hetkellä vannoin itselleni, että tekisin siitä käytännöllisesti katsoen mahdotonta.

 

”Sinä olet kelvoton isoveli, Itachi…” mutisin rikkoen pitkän hiljaisuuden pehmeällä kuiskauksella. Tutkailin alempaa puoliskoasi pitkän aikaa haluten muistaa kaiken ihostasi, lihaksistasi, tavasta, jolla vartalosi oli taipunut sillä hetkellä, jotta muistaisin tämän myöhemminkin. Siinä sinä olit, kuin ruoka-astia nälkää näkevän miehen edessä, alaston pelastettuna ainoastaan pienillä tangoilla, joilla oli vaikeuksia peittää mitään.

 

Ottamatta niitä pois vielä annoin etusormeni vaeltaa todella kevyesti kohouman ylitse tuntien ohuen, luistavan kankaan läpi, ettet sinä voinut enää kauan olla huomioimatta minua. Heilautit päätäsi sivulle. ”Ahh…” Hengitit raskaasti, vihdoin liikuttaen käsiäsi kurottaen alas alushousujasi kohti. Olit päättäväisesti aikeissa pitää kiinni viimeisestä vaatekappaleesta alastomalla ihollasi välttääksesi enemmän nöyryytyksen. Mutta miksi olisin säästänyt sinut siltä, sinä armoton äpärä?

 

Löin kätesi kauemmas kuin ärsyttävät kärpäset, mutta sinä jatkoit järkähtämättömästi yrittäen epätoivoisesti estää minua tahraamasta sinun vartaloasi ja käyttämästä sinua kuin sydämetöntä välinettä, jollainen sinusta oli tullut. Huokaisin turhautuneena tuntien kasvavaa väsymystä sinun yhtäkkisestä vastustelustasi. Kurottaen taskuuni vedin esiin siteen, jota normaalisti käytettiin kääröjä varten. Totesin, että se saisi nyt kelvata.

 

Mulkoilit minua vihaisesti, kun sidoin kätesi pääsi yläpuolelle solmien ranteesi yhteen niin tiukasti, että ne alkoivat välittömästi saada vaalean pinkin sävyn. Mutta sinä et voinut vastustella, kun olin taklannut sinut, pidellyt kunaita kaulallasi, sinä oli jo hävinnyt, vastaan taisteleminen ei ollut vaihtoehto sellaiselle, jonka suonissa virtasi meidän veremme ja joka kuului meidän korkeaan luokkaamme. Sinut oli nyt määrätty velvollinen turpasi kiinni ja hyväksymään rangaistuksesi sinua paremmalta mieheltä. Me molemmat tiesimme sen, olimme oppineet sen ankaralta isältämme ja perinteitä rakastavalta äidiltämme. Sinussa oli yhä kunnioitusta, Itachi, koska hyväksyit tappiosi. Vaikka päättäisitkin hyväksyä sen kunnioittavasti, aioin tehdä rangaistuksestasi niin julman kuin inhimillisesti oli mahdollista.

 

Käännyin takaisin alemman puoliskosi puoleen nykäisten kevyesti vähäistä vaatetustasi, joka sinulla oli edelleen jäljellä, juoksuttaen kämmeniäni pehmeitä reisiäsi vasten hangaten ja hieroen, kunnes päästit parahduksen kumpuamaan ulos suustasi. En halunnut lopettaa. En, kun kontrolloin sinun reaktioitasi niin helposti. En, kun itse nautin näin paljon. Jälleen juoksutin sormiani maidonvalkeaa ihoasi vasten taivuttaen päätäni alas nipistääkseni sinua hampaillani. Nyt vain yksi asia oli minun ja kostoni välissä (kostoni sinulle, joka olit murhannut koko sukuni kylmäverisesti): ainoastaan nuo alushousut niin paljastavat kuin olivatkin.

 

En kestänyt enää, joten riistin ne yltäsi, repien ne pois niin väkivaltaisesti, että ne melkein repesivät kahtia, kun pudotin sinut, nihkeän ja jännittyneen paskiaisen, maahan. Olit edessäni kuin lahja, jonka olin juuri taidokkaasti avannut, jokainen osa sinua näkyvänä toiselle. Kätesi oli sidottu pääsi yläpuolelle; kasvosi kääntyivät päinvastaiseen suuntaan, kun hiestä kiiltävä vartalosi hohti säihkyvänä edessäni.

”Älä helvetissäkään yritä mitään, Sasuke…” sinä varoitit kovasti ihan kuin olisit tosissa kuvitellut hallitsevasi tilannetta. Pelkäänpä, että erehdyit pahan kerran.

 

Todistaakseni sen varmistin makaavani vartalosi päällä muistuttaen jälleen kerran, että kuuluit minulle vartaloltasi, mieleltäsi ja sielultasi, käteni laskeutuessa takasin alas sinun värisevälle, sinertäväksi värjäytyneelle jäsenellesi. Se oli paljon isompi kuin omani, mutta se oli ilmiselvää johtuen ikäerostamme. Olit kasvanut siitä, kun äiti käytti meitä yhdessä kylpyammeessa.

 

Näytit melkein siltä kuin olisit rukoillut minua anoen minua lievittämään pakottavan erektiosi. Koskettamaan sinua tavalla, jolla halusit tulla kosketetuksi, rauhoittamaan viimein myrskyn, joka raivosi sinussa. Sinä et luonnollisestikaan olisi niin onnekas. Varovaisesti vedin sormeni alapuolelle todeten, kuinka liukas olit jo, pysähtyen viimein huipulle sormenpäideni piirrellessä kevyesti ympyröitä herkimpien kohtiesi ympärille jättäen huomiotta varren, joka epätoivoisesti sitä olisi kaivannut.

 

Tuntien yhtäkkiä aaltoilua tai voimaa nojauduin eteenpäin pyyhkäisin sormeni läpi sinun tuuheiden, pitkien, mustien hiussuortuvien ja tempaisten sinut eteenpäin niiden avulla aiheuttaen sen, että sinä sävähdit tuskasta. En välittänyt enää.

”Polvillesi”, käskin lyöden sinua kerran tai pari saadakseni kehotukseni selväksi ennen kuin sinä vihdoin taivuit. Juuri niin, Itachi, nuorempi veljesi oli kasvanut. Hän oli tullut sinua vahvemmaksi taistelukyvyiltään ja niin kauan kuin olikin halunnut sinua, en voinut saada sinua vapaasti.

 

Lopulta päätin, että oma pingottunut erektioni oli saanut tarpeekseen tästä kidutuksesta. Kurotin kohti pullistuneita shortsejani avaten ne kiireesti ja kiskoen alusvaatteeni niin alas kuin tarvitsi, jotta kova aisani pääsi livahtamaan ulos, virnistäen omahyväisesti. Kuinka suuri ja jäykkä minusta oli tullut vain katsellessani sinun kiemurtelevan lemmikkinäni. Jälleen hautasin toisen käteni sinun pitkiin, aaltoileviin hiuksiisi riuhtoen päänahkaasi tällä kertaa erityisen kovaa lyöden kasvosi lattialautoihin muutaman kerran ihan vain varmuuden vuoksi, jos olit sattunut unohtamaan, että omistin sinut. Kun olin päättänyt, että olit vihdoin saanut tarpeeksi, nostin kasvosi ylös jälleen huomaten, että jo aiemmat mustelmat ja veriset haavat olivat arpeuttaneet sinun kaunista hipiääsi. Sinä olit aina ollut kaunein perheessämme, ja sinä näytit parhaalta peitettynä ohueen verikerrokseen.

 

Työnsin märän kieleni ulos juoksuttaen sitä pitkin poskeasi ja maistaen oudon sekoituksen metallista verta ja ihoa. Hymyillen ja toistaen prosessia juoksutin kieltäni pitkin sinun siroja kasvojasi samalla, kun vapaa käteni livahti alas helpottamaan omaa erektiotani. Kiersin sormeni tiukasti aisani ympärille vetäen eteenpäin. Ensin hyvin hitaast,i vauhtini kasvaessa sinun kyyristyessä ja aikoessa liikahtaa pois minun ahnaan kieleni tieltä. Mutta jotenkin sain sinut aina kiinni, nuollen poskeasi, leukaasi, napaten nopeasti puremalla kiinni huulestasi muutaman sekunnin ajaksi ja päästäen sen sitten takaisin. Sinä olivat vain hieman liian viihdyttävä leikkikalu, veljeni.

 

Samaan aikaan kun olin lopettanut veren puhdistamisen kasvoiltasi kuumalla lihaksellani, olin tulossa koko ajan vain lähemmäs kliimaksiani. Saatoin tuntea ennen kokemattomien tunteiden rakentuvan painavan vartaloni sisälle, kun vedin ja pumppasin itseäni epätoivoisesti tummien silmien pyörähtäessä päässäni, kun toinen käteni piteli sinun päätäsi paikoillaan, ettet voinut kääntyä poispäin. Sinä oppisit, että minusta oli tullut mies, jos minun täytyisi todistaa se sinulle. Kun tunsin, että kaikki jännittyneen vartaloni mehut olivat räjähtää ulos, vedin pakottavasti päätäsi alaspäin sykkivän jäseneni tasolle.

 

Tunkeuduin lähemmäs suutasi sanomatta sanaakaan. Lopulta päätin puhua: ”Ime sitä, veli.”

 

Ilmeesi oli näkemisen arvoinen. Se oli sekoitus kauhua, epätoivoa ja intensiivistä raivoa, joka olisi saattanut polttaa reiän rintaani. Siitä huolimatta sinä polvistuit, polviisi luultavasti sattuessa, laskit suusi alas vain muutaman sentin päähän minusta. Kun en kestänyt kamalaa poltetta alemmassa puoliskossani, painoin sinut alas aiheuttaen sen, että nielit kurkkuusi asti ensimmäisellä imaisulla. Vetäydyit taaksepäin ja kaoit ennen kuin pakotin sinut siihen uudestaan.

 

Voi luoja, mitä et voisikaan tehdä tuolla ihmeellisellä kielelläsi. Heitin päätäni taaksepäin seinään, kun sinä imit enemmän ja enemmän tarpeestani lämpöiseen suuhusi, taitavan kielesi juostessa pitkin pehmeää pintaa keskittyen erityisesti herkkään päähän. Sekunniksi tai kahdeksi unohdin kokonaan, että olin sinulle vihainen. En voinut muistaa sitä, kun tyydytit minua näin taidokkaasti. Sinä, vanhempi veljeni nojauduit alas ottaen melkein koko sykkivän jäseneni suuhusi ennen kuin vetäydyit taaksepäin jakaen pieniä nuolaisuja alapuolelle ja imien voimakkaasti päätä. Helvetti, en ollut koskaan tiennyt seksin voivan olla näin mahtavaa.

 

Vedin sisään kuivan henkäyksen rintani kohoili kun sinä jatkoit imien, nuollen, aika ajoin jopa juoksuttaen hampaitasi pitkin päätä stimuloidaksesi minua vielä enemmän. En voinut muuta kuin juoksuttaa sormiani hiustesi lävitse, huolimatta kaikesta tästä, tavallaan ’kiittääkseni sinua’ ennen kuin löin pehmeitä kasvojasi ja selkääsi.

 

Kiristelin hampaitani yhtäkkiä mehujeni lentäessä suuhusi saaden sinut vetäytymään nopeasti taaksepäin tahmean aineen silti kuorruttaessa huuliasi ja roikkuessa hervottomasti suustasi. Kyllä, sinä olit kokonaan minun.

 

Minulta meni hetki, että sain koottua itseni, kurkotettua shortsini ja vedettyä kunain esiin, kun sinä tuijotit minua suoraan silmiin.

”Älä unohda, Itachi, minä voitin sinut. Minä harjoittelin, tulin vahvemmaksi ja nyt et voi paeta minua…” varoitin piruilevasti lipoen korvaasi ja purren korvalehteäsi leikittelevästi. Minä todella vihasin sinua jokaisella solullani, mutta oli hankalaa olla purematta ja nuolematta tuota kalpeaa, kirkasta ihoasi.

 

Tunsin kehoni alkavan herätä henkiin jälleen, tunsin uuden adrenaliiniaallon kulkevan suonissani sen saadessa minut piristymään ja tarttumaan sinua kaulasta vapaalla kädelläni, kun toisessa heiluttelin edelleen kunaita. Ajattelematta enempää paiskasin arvottoman vartalosi lattialle, kasvot alaspäin, julmien silmieni katsellessa kalpeaa vartaloasi kuin taidekriitikko. Vedin sinut polvillesi niin, että pakarasi pysyivät korkealla ilmassa minua varten.

 

Nuollen sadistisesti huuliani lähestyin pientä rengasta lihassasi yhden sormistani tuskin hipoessa ryppyistä ihoa, kun sinä parahdit. Vihdoin olin saanut sinut sinne, minne olin halunnutkin. Uudestaan annoin sormien liukua kurttuisen aukkosi ylitse katsoen, kuinka vartalosi jännittyi ja taipui liikkuakseen pois näiden kevyiden kosketusten ulottuvilta. Oma hengitykseni kävi epätasaiseksi, joten tiesin, että minun täytyi aloittaa. Hieroin hitaasti ihorengastasi ennen kuin etusormeni sujahti hitaasti sisälle.

 

Kiristelit hampaitasi ja puristit silmäluomiasi kiinni niin tiukasti, että kyyneleet purkautuivat ja valuivat poskillesi, mutta en tuntisi nyt sympatiaa sinua kohtaan. En sinua kohtaan, rakas veli. Kun olin asettanut etusormeni kokonaan sisällesi, päätin tutkia vartalosi sisäpuolta, paikkaa, jota kukaan ei aiemmin ollut tutkinut tuntien, kuinka sileä ja liukas olit sisäpuolelta. Pelkkä kuvitelma, että sujahtaisin sisällesi reisieni läiskähtäessä sinun kalpeille pakaroillesi, melkein sai minut rajan ylitse, mutta onneksi saavutin taas tasapainoni ja jatkoin.

 

Olit niin uskomattoman tiukka sisältä. Ehkä siksi, koska olit koskematon neitsyt tai ehkä koska olit jännittänyt itsesi, kun tunkeuduin sisällesi. Joka tapauksessa sormeni pystyi vaivoin tuntemaan ympäristön koskettaessaan intiimejä osiasi, joista et luultavasti ollut ollut edes tietoinen. Helvetin oikein ettet ollutkaan. Tätä aluetta sinun kehossasi voisin aina väittää omakseni. Kun vartalosi viimein rentoutui saatuaan vieraan tunkeutujan sisälleen, työnsin keskisormeni sisälle niin hyvin kuin pystyin nähden kivun ja tuskan sharingan silmissäsi. Vain sekuntia myöhemmin työnsin nimettömäni sisään venyttäen sinua, repien sinut auki sisäpuolelta.

 

Nielit möykyn, jonka olin aiheuttanut kurkkuusi, ja liikutit polviasi epämukavasti ihosi päästäessä kimeän vingahduksen puisella lattialla. Painoit otsaasi maahan ja tuijotit minua niin tuimalla katseella, että melkein menetin keskittymiskykyni.

 

Kolme sormeani tanssivat sisälläsi kiemurrellen, kiristäen aukkoa, hieroen suloista tunnelia kehosi sisällä keskisormeni ylettyessä niin pitkälle, että pystyin koskettamaan erityistä paikkaa sisälläsi saaden sinut päästämään ilmoille pitkän, äänekkään parahduksen. Vedin sormiani taaksepäin jättäen vain sentin tai pari sormieni päistä sisällesi ennen kuin työnsin ne taas voimakkaasti takaisin.

 

Alempi puoliskoni oli taas heräämässä. Samat voimakkaat mehut kehoni sisällä, jotka olivat juuri tyhjentyneet, täyttyivät ja aktivoituivat uudestaan sisälläni. Työnsin sormeni sisääsi uudestaan ja uudestaan lyöden rystyseni vasten aukkoasi ennen kuin uskaltauduin livauttamaan pikkusormeni tuota tiukkaa rengasta vasten.

 

Kasvosi näyttivät siltä, että tarkkailisit tekemisiäni. Mutta en kiinnittänyt siihen huomiota livauttaessani pikkusormeni liukkaasta aukostasi saaden sen liittymään kolmen muun sormeni joukkoon. Ainoa, joka ei osallistunut, oli peukaloni, joka toimi ikään kuin pysäyttäjänä, kun pamautin loput kädestäni sisällesi.

 

Hengityksesi oli työlästä ja jaksottaista. Joka kerta kun työnsin sormiani pidemmälle, päästit ulos pitkän henkäyksen ja sihahdit, kun vedin sormeni ulos taas. Nojauduin eteenpäin ahnaan suuni purressa sinun vasenta pakaraasi ottaen suun täydeltä pehmeää, sulavaa ihoa raastaen sinua tarpeeksi saadaksesi sinut vuotamaan hieman ennen kuin otin toisen haukkauksen ihostasi ja kolmannen vain käsitelläkseni täydellisesti pakaroidesi sileää ihoa.

 

Tuijotin venytettyä aukkoasi, joka oli täsmälleen kasvojeni korkeudella huulieni hipaistessa herkkää ihoa ennen sallin kavalan kieleni livahtaa mutkittelevasti pingottuneen lihan ylitse katsoen, kun sinä aloit vastustella.

”Mi-mitä helvettiä sinä teet?!” tiukkasit vihaisesti aivan kuin tuo osa vartaloasi olisi liian arvokas minun likaisen kieleni koskea. Saatoin tuntea, että kehoni sai melkein energiaa sinun äänekkäistä vastusteluistasi, kun jatkoin aukkosi nuolemista maistaen suussani kuparisen veresi ja vetäydyin takaisin.

 

Halusin venyttää sinua, repiä sinut auki niin kivuliaasti, että itkisit päiviä, juuri niin kuin minä olin itkenyt sinun jätettyä minut täysin yksin. Ainoana seuranani läjä ruumiita, jotka olivat olleet läheisimpiä perheenjäseniäni ja sukulaisia. Peukaloni oli seuraavana menossa sisääsi, työntymässä vartaloosi ja liittymässä muuhun käteeni sormieni kiemurrellessa ensin sisälläsi muodostaen lujan nyrkin.

 

Silloin päätin aloittaa todellisen kidutuksen pienen nyrkkini pumpatessa tiukan vartalosi sisällä saaden sinut heilumaan edestakaisin lattiaa vasten, kun kookas tunkeutuja hyökkäsi kimppuusi. En voinut kuin virnistää ja nuolaista halukkaita huuliani, kun sinä päästit pitkän, tuskaisen huudon äänesi noustessa.

”Lopeta, Sasuke, lopeta…” sinä rukoilit väsymättömästi, kun jatkoin tunkeutumista nyrkilläni haavoittuvaiseen kehoosi sulkien silmäni kuunnellessani meheviä parahduksiasi.

 

”Ahhh… Sasuke, helvetti sinun kanssasi… ahhh, sinä… ha aghhhh…” parahdit kasvoillasi vääristynyt, outo sekoitus tuskaa ja nautintoa, kun jatkoi sinuun työntymistä, sinun kontrolloimistasi, tehdäkseni sinusta omani. Yritit olla takertumatta upeisiin tunteisiin, jotka matkustivat pitkin selkärankaasi, mutta saatoin kertoa, että sinä kärsit tietäessäsi, että pikkuveljesi pakotti sinut kokemaan uskomattoman ja syntisen autuuden aallot. Pikkuveljesi käytti sinua, taltutti sinut, hallitsi sinua.

 

Noiden ajatusten jälkeen vedin käteni ulos venytetystä vartalostasi nyrkkini valuessa sinun neitseellistä vertasi. Hymyilin tarttuen sinua kasvoista kädelläni ja pakottaen kieleni suuhusi vaatien myös sitä minulle sujauttamalla lämpimän lihakseni sinne, hieroen sitä sinun epäröivää kieltäsi vasten ja sulkien silmäni irrottautuen suudelmasta vetääkseni nopeasti henkeä kuullen sinun kiroavan, kun vetäydyin pois.

”Paskiainen…”

 

Virnistin. ”Niin olen”, vastasin kuin paskiainen, joka minusta oli tullut. Paskiainen, jonka sinä olit minusta tehnyt seitsemänvuotiaana. Ennen kuin palasin suuhusi kieleni hiljentäessä sinun puheesi seuraaviksi sekunneiksi, kunnes vetäydyin huuliltasi meidän sekoittuneiden sylkiemme valuessa alahuuleltasi.

 

Lopulta, en kestänyt enää, todistaisin, että olin sinun yläpuolellasi. Kaikki nämä teot eivät olleet vielä todistaneet sitä, mutta seuraava todistaisi sen varmasti. Näyttäisin sinulle, millainen mies minusta oli tullut sen jälkeen, kun jätit minut muodostaen minusta hirviön, jollainen olin nykyisin. Painoin sinun alastoman vartalosi kylmälle, puiselle lattialle pakottavien polviesi päästäessä naksahtavan äänen, joka kaikui halki suuren talon. Oli jo myöhä ilta, kun kurkistin olkani yli tarkistaakseen tuon asian. Sekoitus tummaa sinistä ja mustaa yhdistettynä kylmänkeltaiseen kuunvaloon sinun kauniilla vartalollasi sinun takapuolesi hohdellessa kuin se olisi ollut vain minulle tarkoitettu posliininen lahja.

 

Vedin pakottavan erektioni taas shortseistani pidellen sitä oikeassa kädessäni ja vetäen herkkää ihoa helpottuneena siitä, kuinka hyvältä tuntui viimein vapauttaa tuskainen nautinto niiden muutamien minuuttien jälkeen, joiden aikana minulla oli seisonut. Tuijotin sinun ryppyistä aukkoasi ja omaa kovaa aisaani miettien, mahtuisiko se todella noin tiukkaan paikkaan. Silmäsi laajenivat, kun nojauduin selällesi, kun olin aloittamassa suurimman nöyryytyksen kaikista mahdollisista.

”Älä helvetissäkään tee sitä, Sasuke. Minä tapan sinut…” uhkasit ilmiselvästi tajuamatta, kuinka avuton sinä olit tässä tilanteessa.

 

”Sinä tapoit minut viisi vuotta sitten, Itachi. Vaikka et lopettanutkaan elämääni, olisit yhtä hyvin voinut. Kaikki, mitä olen voinut ajatella tänä pitkänä aikana, on ollut, kuinka löytää sinut, tappaa sinut. Opiskelin akatemiassa joka päivä niin ahkerasti kuin pystyin, jotta pystyisin lopettamaan sinun säälittävän olemassa olosi, kun kohtaisin sinut uudestaan. Kuka olinkaan viisi vuotta sitten, tuskin pystyn muistamaan, mutta hän on poissa. Kaikki, mitä on jäänyt jäljelle, on hirviö edessäsi. Sinä veit sieluni silloin, ja nyt minä revin sinulta kaiken, mitä sinulla on”, selitin kuivasti asettaen itseni jo valmiiksi aukollesi.

 

Mulkoilit minua, kun pieni tippa vuoti ruostani sen painautuessani tiukkaa ihorengastasi vasten, kun minä hitaasti mutta varmasti työnnyin sinun vastustelevaan kehoosi saaden itseni vihdoin täysin sisällesi ja päästäen ilmoille tyydytetyn ähkäisyn. En antanut revitylle vartalollesi aikaa tottua minuun sisälläsi vetäytyen ulos ja paiskautuen takaisin sisällesi. Suljit silmäsi kasvosi painettuina maahan ikään kuin olisit yrittänyt olla huomioimatta liukasta ja voimakasta olemassa oloa sisälläsi kaivautuessani niin syvällä sisällesi, että saatoin tuntea jo nautintokohtasi nyt. Yritit pysytellä hiljaa, mutta muutaman toiston jälkeen minun vetäytyessä ulos väsyneestä kehostasi ja painautuessa takaisin sisään et voinut enää olla täysin hiljaa.

 

”Ahhh…” henkäisit epäröiden. Rankaisin sinua äännähtämisestä pakottamalla itseni syvemmälle tällä kertaa hikisten shortsieni iskeytyessä takapuoltasi vasten, kun en voinut enää näitä alkukantaisia viettejäni, jotka riehuivat tulen lailla vartalossani. Vedin ulos taas, en kokonaan tällä kertaa takovan tarpeeni ollessa liian suuri, jotta olisin voinut menettää tuon tunteen hetkeksi.

 

Muutaman minuutin päästä aloin pumpata sisälläsi kovempaa ja nopeammin rukoni paisuessa ja tuntuessa ihmeellisen eritetyltä neitseellisessä vartalossasi. Uudestaan ja uudestaan paiskauduin sisääsi sinun suusi roikkuessa auki avuttomana, kun anoit ja rukoilit minua lopettamaan. En lopettaisi koskaan. En ennen kuin olisin repinyt pois jokaisen toivosi riekaleen ja arvokkuutesi, joka sinulla oli jäljellä mustassa sydämessäsi.

”Lopeta, Sasuke…” mutisit hiljaa ennen kuin päästit ulos kovan huudon, kun työnnyin sinuun taas.

 

”Etkö nauti itsekin, veli?” kiusasin häntä mustien hiuksieni hipaistessa hänen olkapäitään, kun kuiskasin hänen korvaansa. ”Tästä?” mutisin oikean käteni livahtaessa sinun jalkojesi väliin pienten sormien tarttuessa aisasi ympärille ja ympäröiden kalusi kädelläni. Päästit ilmoille pitkän parahduksen, kun jatkoin sinun naimistasi takaapäin. Kyllä, naiminen oli oikea sana siihen. En todellakaan rakastellut sinua, minä en tuntenut enää rakkautta sinua kohtaan, vain inhottavaa vihaa ja ilkeyttä. En myöskään harrastanut seksiä kanssasi, se oli myös liian rakastavaa ja suotavaa. En, minä nain sinua, repien sinut rikki pala palalta, joka kerta, kun raiskasin notkean vartalosi ilman minkäänlaista suostumusta sinun osaltasi.

 

Sinä miltei purit kieltäsi, kun aloin vetää sinua väkivaltaisesti, repien aisaa sormenpäilläni kynsieni naarmuttaessa herkkää ihoa ja saaden sinut ulisemaan tuskasta.

”Sasuke… sinä…” oli kaikki, mitä pystyit sanomaan ennen kuin sormieni ote kiristyi rusertaen tuota osaasi tiukasti. Virnistin sinun parahtaessasi ja valittaessa samaan aikaan tietäen sinun nauttivan tästä, mutta vihaavan sitä tosiseikkaa, että juuri minä aiheutin tuonkaltaisen tunteen.

 

Jatkoin sinuun työntymistä reunojesi valuessa nyt omaa vertasi, kun aisani vetäytyi sinusta ulos ja työntyi takaisin käteni puristaessa ja kiusatessa jäsentäsi kovin ottein. Sormeni liukuivat ylös ja alas hitaasti, tuskallisen hitaasti sinun makuusi, peukaloni ja etusormeni kurottaessa nipistämään päätä vain kuullakseni sinun huutavan. Ja se toimi.

 

”Voit huutaa, veli…” kiusasin. ”Ei se minua haittaa…”

 

Jatkoin sinun dominoimistasi todistaakseni olevani vahvempi, kunnes jalkojani alkoi kivistää. Katsoin kelloa seinällä todeten, että oli kulunut ainakin tunti siitä, kun olin ensimmäisen kerran työntynyt sinuun valuvalla ruollani. Silti tuntui, ettei se ollut tarpeeksi. Mikään, millä saatoin rangaista sinua ei vienyt rinnastani pois lujaa kipua, jonka sukuni menettäminen oli aiheuttanut. Vielä silloinkin jatkoin veresi valuessa aukoltasi jaloillesi, hien tippuessa otsaltasi. Silmäsi näyttivät tyhjiltä ja elottomilta, kun tuijotit kaukaisuuteen sallien minun tehdä, mitä minua ikinä huvittikin sinun kirotulle vartalollesi. En välittänyt; tiesin, että olin niskan päällä.

 

Vartaloni oli niin väsynyt, hengitykseni niin katkonaista ja epätasaista, kun jatkoi sinun käyttämistäsi käsieni tarttuessa lonkkiisi, jotta pystyin työntymään sinuun nopeammin sykkivän jäseneni pumpatessa sisään ja ulos niin nopeasti, että pystyin hädin tuskin näkemään liikkeen. Hiki valui selästäni lämpimän, valkoisen nesteen pisaroidessa ulos kurttuisesta aukostasi alas kalpeille jaloillesi. Vartalomme olivat kiiltäviä hiestä ja syljestä; ilma ympärillämme oli paksua ja kosteaa. En välittänyt. Niin työlästä kuin hengityksestäni olikin tullut, niin rasittunut kuin teini-ikäisen vartaloni olikin, en ollut lopettanut vielä.

 

Pumppasin sisääsi vielä muutaman minuutin ennen kuin laukesin sinuun kalpean selkäsi kaatuessa, kun nesteeni lensivät ulos tahraten sisimpäsi. Vedin itseni ulos hervottomasti vetäen henkeä muutaman sekunnin samalla, kun katselin elotonta vartaloasi. Me kumpikin olimme hengästyneitä; käännyit selällesi, jotta rintasi saattoi liikkua vapaammin keuhkojesi täyttyessä kaivatusta ilmasta. Vihdoin olin lyönyt sinut – viiden tuskaisen vuoden jälkeen olin kukistanut sinut – voittanut sinut. Lepuutin painoani käsilläni nojaten päätäni taakse ja päästäen ulos pitkän huokauksen, kunnes vedin shortsini ylös ja tuijotin sinua silmiin.

”Näyttää siltä, että vihdoin voitin sinut, Itachi. Kukistin sinut vihdoin, kaiken tämän jälkeen…” mutisin hiljaisesti.

 

Pysyttelit hiljaa muutaman lyhyen sekunnin ennen kuin puhuit kasvosi edelleen suunnattuina toiselle puolelle huonetta, seinään. Katsoit lattialautoja ja mutisit: ”Et…”

 

Silmäni rävähtivät auki. ”Mitä?!”

 

”Sinä et ole voittanut minua”, kuiskasit silmiäsi hiipuessa torjuvan mustiksi. ”Sinä kidutit minua, nyt voit jopa tappaa minut, mutta se ei hyödytä. Uchihat ovat silti kuolleet, he eivät palaa takaisin. Sinä silti tuhlasit elämästäsi viisi vuotta jahdataksesi minua.”

 

”Turpa kiinni!” huusin peittäen korvani käsilläni ja puristaen silmäluomeni kiinni.

 

Mutta sinä jatkoit pahansuovasti: ”… Ja tappamiseni ei lopeta sitä. Sinun kärsimyksesi jatkuu, vaikka minä olen poissa. Sen kirouksen jätin hartioillesi lähtiessäni…”

 

”Turpa kiinni, perkele!” karjuin kurkkuun koskien, kun raivoisat, punaiset silmäni tuijottivat sinua, joka makasit edelleen niin avuttoman alastomana ja vertavuotava, mutta silti kykenevänä lannistamaan minut matkan päästä. Sanasi upposivat ihoni alle luotien lailla saaden mieleni melkein tulvimaan. Ja silti, sinä jatkoit.

 

”Sinun voimasi ei koskaan yllä ylitseni, pikkuveli…”

 

En kestänyt sitä enää. Rystyseni muuttuivat valkoisiksi raivosta silmissäni ollessa jo Sharinganien sävy, kun sinkouduin kimppuusi tietämättä, kuinka keskenkasvuinen todellakin olin olemukseltani. Ivasit minua kuin riitapukari, ja tartuin helposti syöttiin tahtomattani, pienten käsieni puristuessa kaulallesi epätoivoisesti yrittäen sulkea suusi.

”Turpa kiinni! Turpa kiinni! Turpa kiinni!” huusin uudestaan ja uudestaan kykenemättä peittämään poskilleni juoksevia kyyneliltä vihallani ja turhautukseltani. Kaiken tämän jälkeenkin sinä hallitsit minua.

 

Et yrittänyt estää, kun sormeni kiristyivät kurkkusi ympärillä. Sinä vain makasit paikoillasi tuijottaen minua ja hymyilit, kuin sinulla olisi ollut ohjat käsissäsi, kuin sinulla olisi aina ollutkin ne. Ei, ei helvetissäkään! Se ei voinut olla totta; minä olin voittanut sinut! Kaiken tämän jälkeen! Minun oli täytynyt häiritä sinua tavalla tai toisella!

 

Mutta en ollut. Joten jatkoin otteeni kiristämistä ohuella kaulallasi tuntien selkärankasi vääntyvän ja taipuvan joka kerta, kun kynteni kaivautuivat syvemmälle ihoosi. En voinut päästää irti. En voinut myöntää olevani taas heikko.

 

Joten jatkoin kuristamistasi leikaten elämäsi sen alkulähteestä verenpunaisten silmieni kaventuessa, kun tein niin. Tämän pitäisi hiljentää sinut, et voisi loukata minua enää, voisitko, Itachi? Et voisi kutsua minua säälittäväksi, heikoksi, ja kiusata enää. Minä voittaisin sinut.

 

”Turpa kiinni! Älä sano sanaakaan”, käskin sinun silmiesi edelleen tuijottaessa tyhjinä kalpeilla kasvoillasi sama omahyväinen virne. Pitelin käsiäni kaulallasi haluamatta päästää irti, ennen kuin sinä lopettaisit tuon masokistisen hymyilyn.

 

Jatkoin kuristamistasi, kunnes hampaani kirskuivat yhteen ja kasvoni muuttuivat tummanpunaisiksi. Sinä virnuilit edelleen omahyväisesti. Helvetti tuota virnettä! Veisi eliniän pyyhkiä tuo virne kasvoiltasi.

 

Siinä vaiheessa huomasin, kuinka kylmiksi käteni kaulallasi olivat käyneet, sinun kurkkusi ei enää värissyt kuin olisit ottanut pieniä henkäyksiä ilmaa, etkä ollut räpytellyt silmiäsi yli minuuttiin. Epäröiden irrotin käteni tuijottaen niitä hetken ja tuijottaen sitten taas sinua.

 

Et liikkunut enää, ihosi oli kylmä ja nihkeä, ja mikä pahinta sinä edelleen tuijotit ja virnuilit minulle kuin musta paholainen, joka olitkin. Olin vihdoin tehnyt sen, mitä oli viisi vuotta sitten päättänyt. Olin tappanut sinut. Tietämättäni olin vihdoin tappanut sinut.

 

Miksei minusta tuntunut yhtään erilaiselta? Miksi kaikki näytti täsmälleen samalta? Äitini ja isäni olivat kuolleita yhdessä isovanhempieni, tätieni, setieni ja serkkujeni sekä jopa kaukaisempien sukulaisten kanssa. Se ei ollut muuttunut, tietenkään. Mutta miksi kaikki näytti täsmälleen samalta kuin ennenkin?

 

Silloin tajusin, että vaikka olin harjoitellut kovemmin kuin sinä, vaikka olin ylittänyt voimasi ja taitosi, vaikka ero voimiemme välillä oli niin suuri, että olin epäilemättä sinun yläpuolellasi – se ei merkinnyt mitään niin kauan kuin sinä et hyväksynyt minua.

 

Sinun, joka olit haavoittanut minua ja jättänyt minut yksin keskelle ruumiita, sinun, joka oli melkein tappanut minut viisi vuotta sitten, sinun olisi vain tarvinnut kertoa minulle, että olin vahva. Mutta et tehnyt sitä. Intit jälleen olevasi mahtavampi. Se, että olit pilannut elämäni teoillasi – se oli luultavasti totta. Katsoin kämmeniäni, yhtäkkiä ne näyttivät hyvin pieniltä ja heikoilta, koko vartaloni tuntuessa fyysisesti nääntyneeltä jalkojeni kouristellessa ja jomottaessa. Olin heikko, sinä olit vahvistanut sen.

 

Tartuin käsilläni kylmien kasvojesi molemmilta puolilta tuijottaen vastaamattomiin silmiin.

”Helvetti sinun kanssasi, Itachi! Minä vihaan sinua! Minä vihaan sinua!” huusin tietäen, ettei sanojani kuultaisi. Olit kironnut minut ikuisesti kamalaan, surkeaan elämään, jossa jahtasin sinun menestystäsi ja tajusin oman epäonnistumiseni.

 

Sitten pikkuveli minussa heräsi nähden kuoleena miehen, jota olin kerran ihaillut ja kutsunut sankarikseni. En voinut pidätellä kamalia kyyneliä, jotka nousivat silmiini ja ryöppysivät kalpeille poskilleni pudoten vartalolleni. Niin sairasta ja ällöttävää kuin se olikin, minä itse asiassa kaipasin sinua ajatellen kertoja, kun ryömin sänkyysi, kun olin nuorempi ja pakenin painajaisiani, joka kertaa, kun olit antanut minulle rohkaisevan taputuksen päälaelle, kun tein jotakin oikein tai kun hymyilit epävarmasti, kun meidät oli pakotettu yhteiseen valokuvaan. Jollain tavalla rakastin sinua edelleen; jollain tavalla välitin sinusta edelleen kuin veljestä.

 

Hitaasti nostin hervottoman päästi käsilläni asettaen sen syliin ja silitellen pitkiä, mustia hiuksiasi. Olin tappanut sinut, mutta en tuhonnut sinua. Silti viivyit tallotussa sydämessäni. Kurotin ylitsesi pidellen päätäsi ja itkien vartalosi päällä ääneni jännittyneenä ja vinkuvana.

”Veli…”

 Loppu.

 

Vau, öh, okei. Joskus ficeistä ei tule SELLAISIA kuin aluksi suunnittelee. Kyllä, halusin olla omaperäinen ja tehdä SasuItaa teille kaikille Uchihacest faneille!! Mutta, minusta näyttää siltä, että heidän suhteensa on erittäin vaikea luoda sanoiksi, niin paljon monimutkaista rakkautta ja vihaa. (Luultavasti siksi tämä one-shot on niin helvetin pitkä.) Joka tapauksessa toivon, että nautitte siitä. Se on aika angstinen. Palautetta, kiitos! *v*