Just a story
(Tarina teinivuosilta)

Kirjoittanut: Afeni
Kirjoitettu: 1998

Rosa istui keittiössä. Hän nojasi kyynärpäitään pöytään. Hänen pitkät vaaleat hiuksensa valuivat
pitkin olkapäitä ja selkää. Sinivihreät suurehkot silmät tuijottivat tyhjyyteen. Rosa oli täysin
vaipunut ajatuksiinsa. Niin hänellä oli tapana tehdä aina koulun jälkeen.

Rosa oli muodostanut kuluneen kouluvuoden aikana itselleen oman maailman, joka korvasi tyhjiön hänen
elämässään. Tyhjiöllä hän tarkoitti sitä, että vaikka hän oli asunut tällä uudella paikkakunnalla jo
melkein vuoden, ei hänellä ollut yhtään oikeaa ystävää. Yksi kaveri hänellä oli koulussa, mutta tämän
kanssa ei viitsinyt olla iltapäivisin, sillä hän asui keskustassa ja Rosa taas 12 km päässä sieltä.

Rosa oli ennen muuttoaan ollut varsin iloinen tyttö, mutta heti syksyllä kaikki oli muuttunut. Rosa
oli toivonut saavansa koulussa paljon kavereita ja ehkä ystäviäkin. Toisin kävi. Aluksi Rosa hyväksyttiin
porukkaan ja hänelle oltiin ystävällisiä. Kuukauden kuluttua koulun alusta kuitenkin kaikki
alkoi muuttua. Rosa oli erehtynyt kertomaan eräälle luokkatoverilleen musamaustaan ja se oli ollut
paha virhe. Pian sen jälkeen hänelle alettiin huudella ensin käytävillä, ja myöhemmin luokassa,
kaikkea inhottavaa. Luokkatoverit eivät suvainneet Rosan erilaista musamakua.

Koulun alussa nätiksi kehuttu tyttö sai kuulla olevansa ruma, läski, rupinaama... Listaa olisi voinut
jatkaa loputtomiin. Pikku hiljaa Rosa alkoi itsekin uskoa puheiden olevan totta ja masentui päivä
päivältä enemmän.

Muiden tyttöjen puhuessa pojista Rosa syrjäytettiin keskustelusta täysin todeten, ettei hän ikinä kelpaisi
kellekään ruma kun oli. Siihen joku vielä lisäsi, että jos joku hänet huolisi, se johtuisi ainoastaan
säälistä.

Lopulta Rosa ei enää jaksanut kuunnella muiden puheita ja sulkeutui täysin. Ainoastaan sille yhdelle
kaverilleen hän puhui asioista, mutta tämä oli niin kiinni omissa jutuissaan, ettei malttanut
kuunnella.

Kenelläkään ei ollut aikaa Rosalle, joten hän loi oman maailman, joka syrjäytti lähes täysin oikean
elämän. Hänen kaikki vapaa-aikansa kului kotona istuen ja kirjoitellen tarinoita tai sitten
haaveillen.

Syksy kului ja talvi ei tuonut muutosta hänen elämäänsä. Rosa pelkäsi vieraita ihmisiä vieläkin
enemmän kuin syksyllä. Hänestä tuli aina vain ujompi ja arempi. Viimein keväällä alkoi hänen
elämänsä muuttua hitaasti, mutta varmasti.

Rosa siis istui keittiössä ja haaveili. Musiikki tulvi hänen ympärillään ja hän oli täysin omassa
maailmassaan. Yhtäkkiä hänen maailmansa rikkoi inhottava ääni -ovikello! Rosa lähti avaamaan ovea,
vaikka tiesi, että siellä olisi vain hänen pikkuveljensä kavereista joku. Miksipä häntä olisi
kiinnostanut joku 12-vuotias pikkukundi, vaikka pikkubroidin kaverit olivatkin ainoita jätkiä, joille
hän uskalsi nykyisin puhua.

Rosa avasi oven hitaasti ja viivytellen. Mistäpä hän olisi voinut tietää, että juuri tuo oven avaus
muuttaisi hänen elämänsä?

Seuraavassa hetkessä Rosa oli aivan ymmällään. Oven takana seisoi hänen unelmiensa kundi. Vaaleat hiukset,
vihreät silmät, vähän pidempi kuin Rosa itse, hoikka tai pikemminkin laiha ja kaiken lisäksi vielä
räppäri... Rosa ei voinut uskoa silmiään. Kundi, jonka hän oli kuvitellut vain unelmissaan, seisoi
hänen nenänsä edessä. Kaverin toitotus, että ei SE OIKEA ovikelloasi tule soittamaan vaan sinun täytyy
löytää hänet itse, kävi Rosan mielessä. "Kerrankin se oli ollut väärässä", hän ajatteli sekavasti.

Viimein Rosa älysi sanoa: "Moi!" Kundi häkeltyi täysin. Kesti hetken ennen kuin se sai suunsa auki.
"Öö... Moi... tota... onx Tero kotona..." kundu takelteli.

Rosa sulki oven hetkeksi ja huusi sitten Terolle, että joku outo kundi oli tullut kysyy sitä. Tero
ryntäsi ylinopeudella alakertaan ja samantien ulos mutisten mennessään:
"Sammutatoihelvetinmusajavähänäkkiä!"

Rosa vähät välitti pikkuveljensä valituksesta. Sen sijaan, että hän olisi laittanut musan pois hän kyllä
hiljensi sitä, avasi keittiön ikkunan ja jäi kuuntelemaan, mitä pihalla mahdettiin puhua.

Äänistä saattoi helposti päätellä, että siellä oli myös Teron kaveri Henri. Rosa inhosi sitä pikku
nilviäistä yli kaiken, mutta hän tajusi varsin hyvin, että kerrankin siitä yli ärsyttävästä
kauhukakarasta saattaisi olla jotain hyötyä. Juuri kun Rosa oli kurottautumassa ikkunasta huutaakseen
Henrille, soi puhelin vaativaan sävyyn.

Rosa ryntäsi puhelimeen ja nosti luurin käsi täristen.
"Siiri täs moi! Kuule, mitä meill tuli enkusta läksyy ku mä en tiiä ku olin siel hammaslääkärissä?"
Siiri oli Rosan ainoa kaveri koulussa. Rosa selitti nopeasti englannin läksyt Siirille ja alkoi
sitten kertoa tälle, mitä oli tapahtunut. Ihmeellistä kyllä, tällä kertaa Siiri kuunteli ihan
tosissaan. Kai se oli alkanut pikku hiljaa tajuta, ettei ollut ainoa ihminen tällä pallolla. Rosa kertoi
Siirille kaiken, mitä vain tiesi kundista. Se ei tietysti ollut paljon, mutta jotain kuitenkin. Kun
Rosa oli selittänyt loppuun juttunsa, Siiri sanoi:
"On kax asiaa, jotka sun pitäs tajuta. Yksi: se oikea ei kävele sun ovelles vaan sun täytyy löytää se.
Ja kaksi: ei kaikki söpöt jätkät oo suhun lämässä!" Rosa sanoi suoraan, ettei ollut niin
väittänytkään, mutta Siiri oli taas oma itsensä jyrkkine mielipiteineen. Rosa ei jaksanut kuunnella
jankutusta enää, joten hän lopetti puhelun.

Heti laskettuaan luurin, Rosa säntäsi keittiön ikkunaan. Kundia ei näkynyt missään. Pihalla olivat
vain Tero ja Henri. Rosa kysyi Henriltä:
"Kuka se jätkä oli ja missä koulussa se on?" Henri katsoi Rosaa pitkään ja sanoi sitten:
"Se on yx Mika. Se on kait Kannaksessa, emmä tiiä".

Mika! Ihana nimi ihanalla kundilla! Rosa toivoi, että näkisi kundin pian uudestaan. Sitä ennen hänen
täytyi kuitenkin muuttua, koska ei hän muuten uskaltaisi sanoa kundille mitään.

Siitä lähtien Rosa kysyi joka päivä pikkuveljeltään Terolta, oliko Mika tulossa heille. Kesälomakin ehti
alkaa. Rosa ei ollut nähnyt Mikaa pitkään aikaan. Kesäkuu tuli ja meni, mutta Mikaa ei näkynyt. Rosa
liikkui entistä ennemmän ulkona, koska hän toivoi törmäävänsä Mikaan jossain paikassa. Tätä ei
kuitenkaan näkynyt.

Mutta hyvin pian juhannuksen jälkeen, heinäkuussa, alkoi viimein tapahtua. Mika tuli jälleen käymään...
Rosa oli mielettömän iloinen. Hän hyppäsi pikkuveljensä huoneessa milloin mistäkin syystä.
Vaatteita viemässä, lainattuja tavaroita palauttamassa... Mitä ikinä hän vain keksikin.

Sitten pojat lähtivät ulos. Rosa aikoi mennä myös, mutta taas kerran puhelin häiritsi hänen aikeitaan.
Tällä kertaa soittaja ei ollutkaan Siiri vaan Rosan serkku Piia. Piia oli juuri muuttanut keskustaan
ja kinui Rosaa luokseen käymään. Rosa lupasi tulla perjantaina. Sitten hän kertoi Piialle, että Henri ja
Mika olivat heillä. Piia oli lämässä Henriin ja käski Rosan etsiä paperia ja kynän. Sitten hän saneli
kirjeen, joka oli tarkoitettu Henrille, Mikalle ja Terolle. --