Kirjoittanut: Afeni

Ikäraja: R

Laji: Romance

Vastuunvapaus: Tarinassa käytettyjen hahmojen ja paikkojen oikeuden kuuluvat Square soft inc. yhtiölle. Niitä on käytetty luvatta ja epäkaupallisista syistä.

Yö oli kolea, mutta rauhallinen. Pieni tuulenvire kulki Nibelheimin kylän yli saaden pilvet lipumaan hitaasti pois ymmyrkäisen täydenkuun edestä. Kylä oli pimeä ja hiljainen. Pienintäkään valoa ei palanut missään. Lähes kaikki olivat jo nukkumassa.

Vaaleahiuksinen kolmissakymmenissä oleva mies seisoi ikkunassa. Hän oli ristinyt kätensä paljaalle rinnalleen ja tuijotti ulos tyhjin ilmein. Hän ei saanut unta. Hänen olonsa oli hyvin rauhaton. Viimeiset kaksi viikkoa häntä oli vaivannut outo tunne, että joku seurasi häntä, ja se teki hänet ärtyneeksi ja levottomaksi.
”Kulta?” kuului pehmeä ääni hänen takaansa pimeästä huoneesta, ”Onko kaikki hyvin, Cloud?”

Cloud kääntyi ympäri hymyillen vaivautuneesti. Hänen vaimonsa seisoi hänen edessään ohuessa valkoisessa yöpaidassaan. Ikkunasta hohkaava kuu sai tämän huolestuneet kasvot hehkumaan sinisen hopeaisina. Kuinka hän rakastikaan tuota naista ja heidän kahta tytärtään, Jessieta ja Sofiaa, joista vanhempi oli nimetty kuolleen Avanlanchen jäsenen mukaan. Perhe oli hänelle kaikki kaikessa, eikä hän halunnut huolestuttaa rakasta vaimoaan omituisilla ajatuksillaan.
”On, Tifa. Tulin vain ihailemaan upeaa kuutamoa”, hän sanoi suudellen vaimoaan poskelle.

Tifan ilme vaihtui huolestuneesta epäilevään. Hän katsoi Cloudia suurilla suklaanruskeilla silmillään:
”Varmastiko?” hän kysyi. Cloud nyökkäsi ja veti hänet syliinsä silitellen hänen pitkiä tummanruskeita hiuksia. Ne tuoksuivat tuoreilta omenoilta, kuten aina.

Tifan pehmeät rinnat painuivat Cloudin rintaa vasten. Cloud siirsi kätensä naisen hiuksista ja antoi sen liukua pitkin tämän selkää kauniisti kaartuvien pakaroiden päälle. Hän puristi naisen pakaroita samalla, kun painoi huulensa tämän huulille.

Suudelma oli intohimoinen. Se ei ollut hellä tai rakastava. Se koostui tukahdetuista ahdistuksesta, ärtymyksestä ja levottomuudesta. Se oli raju ja vaativa, aivan erilainen kuin Cloudin suudelmat yleensä. Cloud puristi Tifan rajusti itseään vasten ja antoi kielensä vaeltaa tämän suuhun. Viimein hän nosti naisen syliinsä ja kantoi tämän heidän sängylleen. Hän riuhtoi tämän yöpaidan pois ja heitti sen lattialle. Sitten hän kumartui suutelemaan vaimonsa kaulaa voimakkaasti. Tifa oli varma, että siitä jäisi jäljet, jotka näkyisivät vielä alkuviikostakin.

Cloudin käsi puristeli Tifan vasenta rintaa melkein kivuliaasti. Tilanteen outous sai pian hämmästyneen Tifankin mukaansa. Hän yhtyi Cloudin kiihkeään ja rajuun rytmiin. Hän repi tältä housut jalasta ja veti miehen lähemmäs itseään.

***

Cloud makasi hikisenä ja tuijotti kattoon. Tifan pää makasi hänen rinnallaan, ja hän silitteli naisen hiuksia, jotka olivat yhtä märät hiestä kuin hänen oma vartalonsa. Tifa oli jo vaipunut rentouttavaan uneen, mutta hän ei vieläkään saanut unta. Hän kertasi viimeisen puolen tunnin tapahtumia mielessään. Kaikki oli ollut täysin erilaista kuin aiemmin. Hän oli kääntänyt Tifan ympäri ja nainut tätä takaapäin. Niin nainut, se oli juuri oikea sana. Yleensä he rakastelivat, mutta ei tänä yönä. Tänä yönä hän oli ottanut vaimonsa rajusti. Ilmeisesti tämä oli pitänyt siitä, ainakaan tämä ei ollut pannut vastaan lainkaan. Silti Cloudin olo oli entistäkin ahdistuneempi.
Mitä minulle oikein on tapahtumassa? hän kyseli itseltään.

Cloud oli hyvin väsynyt, mutta ei lainkaan uninen. Hän kuitenkin pakotti itsensä painamaan silmänsä kiinni. Pitkän odotuksen jälkeen hän vaipui levottomaan uneen, jossa hän etsi jotakin löytämättä sitä.

***

Cloud
Cloud katseli hämmentyneenä ympärilleen. Huoneessa oli niin pimeää, ettei hän erottanut mitään. Tifa oli kierähtänyt hänen vierelleen ja nukkui levollisesti. Hän saattoi kuulla tämän rauhallisen hengityksen.
Cloud
”Onko täällä joku?” Cloud kuiskasi mahdollisimman hiljaa, ettei olisi herättänyt vaimoaan.
Minä olen muistanut sinut... pehmeä ja suloinen ääni kuiski Cloudin pään sisällä. Äänessä oli jotain tuttua, mutta hän ei osannut sanoa mitään. Oliko hän tulossa hulluksi vai näkikö hän yhä unta?
Minä tulin hakemaan sinua... Tule mukaani... ääni jatkoi maanittelevasti.

Cloud nousi istumaan sängylle nähdäkseen ympärilleen paremmin. Hänen silmänsä alkoivat pikku hiljaa erottaa muotoja pimeydessä. Huoneessa ei ollut muita hänen ja nukkuvan Tifan lisäksi.
”Onko täällä joku?” hän toisti kysymyksen hieman kovempaa. Vastausta ei kuulunut. Voipuneena Cloud vaipui takaisin sängylle makaamaan ponnahtaakseen vajaan kahden sekunnin kuluttua jälleen pystyyn.

Cloud tuijotti saamatta sanaakaan suustaan suuren parisängyn jalkopäähän. Hitaasti sinne ilmestyi ensin hyvin läpinäkyvä, sitten jo kiinteämmännäköinen nainen. Naisella oli pitkät vaaleanruskeat hiukset ja vaaleanpunainen mekko, joka oli repeytynyt vatsan kohdalta ja tahriintunut verestä.
Ei, tämä ei voi olla totta! Hän on kuollut! Ei hän voi istua sänkyni päädyssä! Cloud ajatteli, minä tosiaan olen tulossa hulluksi.
Et ole. Minä olen oikeasti tässä, nainen sanoi.
”Et sinä voi olla!” Cloud huudahti, ”Aeris, sinä kuolit kymmenen vuotta sitten!”
Shh, älä herätä häntä, Aeris kuiski äänettömästi osoittaen Tifaa, tule nyt mukaani. Haluan näyttää sinulle jotain...

Cloud ei ehtinyt reagoida ollenkaan, kun Aeris oli jo tarttunut hänen käteensä. Hän näki makuuhuoneen pyörivän silmissään ja vaihtuvan kieppuvaan vihertävään aineeseen, joka muistutti häntä epäilyttävästi elämänvirrasta. Hän tunsi lievää pahoinvointia ja hänen oli pakko sulkea silmänsä. Hetken päästä pyörryttävä tunne kuitenkin katosi ja hän huomasi seisovansa kovalla maalla.

Cloud katsoi ympärilleen ihmeissään. Hän oli kauniissa paikassa, jossa tuntui olevan elämää enemmän kuin missään muualla. Aurinko paistoi korkealta taivaalta, jolla liihotteli satoja lintuja ja perhosia. Kukat olivat täydessä loistossaan ja puiden lehdet vihreitä, vaikka Nibelheimissä olikin syksy. Hän ei kuitenkaan ollut enää siellä. Hän oli joutunut jonnekin aivan muualle. Hän antoi katseensa kiertää kauniissa maisemassa ja sitten pysähtyä sitten edessään seisovaan naiseen, joka näytti siltä, ettei ollut vanhentunut päivääkään siitä, kun hän oli nähnyt tämän viimeksi.
”Missä minä olen?” hän kysyi.

Nainen katsoi häntä nauravin silmin, eikä vastannut. Hän nosti selkänsä takaa jotain.
”Haluaisitko kenties housusi?” hän sanoi ojentaen Cloudille melko löysät, kovaa violettia kangasta olevat housut. Cloud nappasi ne käsiinsä ja veti nopeasti päällensä. Hän ei ollut käyttänyt niitä housuja vuosiin, eikä voinut ymmärtää, miten Aeris oli saanut ne käsiinsä.
”Missä minä olen?” hän kysyi uudestaan.
”Eikö se ole päivän selvää?” Aeris heitti vastakysymyksen.

Cloud tuijotti naista ymmärtämättä, mitä tämä tarkoitti. Sitten hänen silmänsä laajenivat hämmennyksestä. Tarkoittiko tämä, että hän oli Luvatussa maassa? Eihän se voinut mitenkään pitää paikkansa.
”Luulin, että tänne pääsevät vain muinaiset”, hän mutisi.

Aeris nyökkäsi Cloudille ja hymyili sitten salaperäisesti. Hän sanoi, että oli tullut varta vasten hakemaan miehen sinne. Kymmenen vuoden ajan hän oli yrittänyt keksiä keinoa päästä takaisin tämän luokse, kunnes hän oli ymmärtänyt muinaisia kirjoja tutkittuaan, ettei se ollut mahdollista. Samalla hän oli myös tajunnut, että voisi kuitenkin hakea Cloudin luokseen, mutta sen täytyisi tapahtua täsmälleen silloin, kun hänen kuolemastaan olisi kulunut tasan kymmenen vuotta. Hänellä ei ollut mitään menetettävää, joten hän oli päättänyt yrittää. Hänen oli kuitenkin täytynyt tehdä se salaa muilta, sillä kukaan ei olisi varmasti hyväksynyt hänen toimiaan.
”Enkä hyväksy minäkään!” Cloud huusi, ”Tajuatko sinä ollenkaan, että minulla on vaimo ja kaksi kaunista tytärtä! En minä voi noin vain kadota heidän elämästään!”

Aeris katsoi häntä oudosti vihreillä silmillään. Cloud oli muuttunut. Tämä ei ollut enää se sama epävarma nuorukainen, joka oli ollut aikoinaan. Hän otti miehen pään käsiensä väliin.
”Sinä et koskaan oikeasti rakastanut Tifaa”, hän kuiskasi, ”Jos minä en olisi kuollut - -”
”Mutta sinä kuolit”, Cloud vastasi tylysti. Hänen olonsa oli sekava. Hän ei tiennyt, mitä ajatella. Aeris näytti täsmälleen samalta kuin kuolinhetkellään. Tämän katseessa oli sellaista vetovoimaa, jota ei ollut kenenkään muun katseessa. Hän tiesi haluavansa tuon naisen, mutta se olisi väärin.

Miksi se olisi väärin? Ovatko tunteet vääriä?

Cloud pudisteli päätään. Hänellä oli vaimo, jota hän rakasti. Vaimo, joka oli antanut hänelle kaksi lasta. Vaimo, joka rakasti ja palvoi häntä. Silti hän ei sillä hetkellä tiennyt, mikä olisi oikein ja mikä väärin. Ainoa asia, jonka hän tiesi oli, että Aeris oli siinä hänen edessään yhtä kauniina ja suloisena kuin ennenkin, yhtä viattomana, yhtä haluttavana...

Cloud tuijotti lumoutuneena Aeriksen silmiin. Ne silmät olivat syvemmät kuin meri. Niihin saattoi upota tuntikausiksi, jos ei ollut varovainen. Hän veti naisen syliinsä ja suuteli tätä kiihkeästi. Suudelma oli täynnä kaipausta, ja tahallaan tapettua rakkautta, rakkautta, joka oli haluttu unohtaa ikuisiksi ajoiksi, koska se satutti liikaa. Suudelmassa oli kymmenen vuoden tukahdetut tunteet.

Aeris suli Cloudin syliin. Hän silitti miehen lihaksikasta selkää. Miten hän olikaan kaivannut tätä hetkeä. Hän haroi miehen vaaleita hiuksia kuin hurmostilassa. Tähän hetkeen kulminoitui koko kymmenen vuoden odotus. Hän oli vihdoin saanut luokseen kadotetun rakkaansa.

Cloud puristi kiihkon vallassa naisen itseään vasten ja työnsi sitten tämän kauemmas. Hän katseli naista käsivarrenmitan päästä. Varovaisesti hän aukoi tämän mekon napit ja silitti valkoista ihoa, jota rumensi vatsan kohdalla julmannäköinen suuri arpi, kohta, josta Sephiroth oli lyönyt miekkansa läpi. Hän päästi naisen mekon putoamaan viheriöivään maahan. Hän suuteli naisen pieniä ja kiinteitä rintoja. Niiden nännit nousivat kovina pystyyn. Hän kuuli naisen huohotuksen.

***

Tifa heräsi uuteen raikkaaseen aamuun venytellen raukeasti. Auringon säteet leikkivät sängyn peitteellä. Hän katsoi vierelleen hymyillen. Cloud nukkui kasvoillaan rauhallisempi ilme kuin pitkään aikaan. Onnellisena hän sipaisi miehensä poskea. Tämä oli ollut outo viimeiset kaksi viikkoa. Viime yökin oli ollut outo, mutta siinä ei ollut mitään valittamista, oikeastaan päinvastoin. Se oli ollut jotain käsittämättömän kiihkeää ja intohimoista. Siinä oli ollut mukana niin paljon tunnetta, että sitä oli mahdoton sanoin kuvailla.

Tifa nousi sängystä ja pukeutui nopeasti. Hän päätti antaa Cloudin nukkua vielä vähän aikaan. Olihan tämä varmasti hyvin väsynyt. Hän poistui makuuhuoneesta ja painoi oven perässään kiinni. Alakerrasta kuuluivat kahden lapsen iloiset äänet. Hän käveli portaat alas rauhallisesti.

Keittiön pöydän ääressä istui kaksi tyttöä. Kuusivuotias Jessie, joka muistutti äitiään hyvin paljon, hymyili suloisesti kädessään kukkia, ja nelivuotias Sofia nauroi vieressä ja heilutteli olkapäilleen ulottuvia platinanvaaleita hiuksiaan.
”Äiti, me haettiin sinulle kukkia!” tämä selitti innoissaan. Tifa otti kukat Jessien kädestä ja halasi kumpaakin tyttöä. Nämä olivat hänelle kaikkein rakkainta koko maailmassa.
”Kiitos!” hän sanoi, ”Menkäähän leikkimään siksi aikaa, kun minä teen aamiaista”.

Tytöt ryntäsivät ulos keittiöstä suoraan takapihalle. Tifa otti hyllystä maljakon ja laski siihen vettä. Hän asetteli kukat maljakkoon ja laittoi maljakon keittiön pöydälle. Sitten hän kääntyi ruokakomerolle. Hän nosti pöydälle voita, leipää, kinkkua ja tuoremehua. Hän alkoi keittää puuroa lapsilleen yhä onnellisena hymyillen.

***

Cloud makasi selällään tuijottaen sinistä taivasta. Aeriksen pää lepäsi hänen rinnallaan. Hänellä oli outo tunne, että hän oli kokenut tämän hetken joskus aiemmin, eikä siitä ollut edes kovin kauan, mutta hän ei kyennyt muistamaan tuota toista hetkeä. Hänestä tuntui, että hän oli ollut aina täällä, Aeriksen luona, eikä millään muulla ollut merkitystä.

Aeriksen sormet leikkivät Cloudin iholla. Ne kipittivät edes takaisin sitä pitkin tehden välillä pieniä ympyröitä. Cloud oli onnellinen, onnellisempi kuin koskaan oli ollut. Silti jokin epämääräinen kaihersi hänen mieltään. Se tuntui edellisen yön unelta, joka karkasi aina vain kauemmas, mitä kovemmin sitä yritti muistaa.

***

Keittiö täyttyi kiehuvan puuron ja tuoreen kahvin tuoksusta. Tifa kattoi pöytää hyräillen. Kunpa kaikki aamut olisivat yhtä ihania kuin tämä.
”Tytöt, käykää herättämässä isänne!” hän huusi ja kääntyi hämmentämään puurokattilaa vielä kerran ennen kuin nosti sen liedeltä. Hän annosteli puuroa lautasille ja asetti sitten kattilan pöydälle.

Sofia ryntäsi hätääntynyt katse silmissään portaita alas keittiöön. Tyttö näytti suorastaan hysteeriseltä.
”Äiti, isä ei herää”, hän huusi itkien. Kahvipannu putosi räsähtäen lattialle, kun Tifa kuuli tyttärensä sanat. Hän kaappasi tytön syliinsä ja juoksi yläkertaan. Kahvi levisi pitkin keittiön lattiaa.

Jessie istui sängyllä ja ravisteli isäänsä. Tämä ei reagoinut mitenkään. Tifa laski Sofian lattialle ja syöksyi Cloudin luokse. Hän tarttui miestä hartioista ja ravisteli tätä kunnolla.
”Cloud! Cloud, herää!” hän huusi paniikissa, mutta mitään ei tapahtunut.

Tifa laski otteensa irti Cloudista ja painoi kaksi sormeaan tämän kaulavaltimolle. Se sykki, mutta tuskin huomattavasti. Hän laski päänsä miehensä rinnalle. Sydämen lyöntejä tuskin erotti.
”Jessie, mene naapuriin! Naapurin setä on lääkäri”, hän huudahti vanhemmalle lapselleen, ”Hän osaa ehkä auttaa isää”. Pieni tyttö säntäsi välittömästi juoksuun pikkusiskonsa itkiessä lattialla.

***

Cloud seurasi, kun Aeris pukeutui, ja kiskoi itsekin housut takaisin jalkaansa. Aurinko oli jo painumassa itään.
Itään? hän huomasi ihmetellä, eikö auringon pitäisi laskea länteen?
Ei täällä, hän kuuli Aeriksen äänen päänsä sisässä. Nainen katsoi häntä hymyillen. Hymy oli suorastaan hypnotisoiva. Cloud ymmärsi, kuinka turhaa oli miettiä auringon liikkeitä. Niillä ei ollut väliä niin kauan kuin hän vain sai olla Aeriksen kanssa.

Isä! Cloud kuuli etäisesti tutun äänen. Hän katsoi hämmentyneenä ympärilleen.
Isä! Herää, isä!
”Kuulitko sinä sitä?” Cloud kysyi Aerikselta.
”Mitä niin?” tämä katsoi mieheen ihmeissään. Cloud vain kohautti olkapäitään. Ehkä hän oli kuvitellut kaiken.

Cloud! Cloud, herää! toinen ääni tunkeutui hänen tajuntaansa hetken päästä. Hänen ilmeensä muuttui huolestuneeksi.

Aeris katsoi Cloudia. Tämä ei näyttänyt enää onnelliselta. Mistä äänestä tämä oli oikein puhunut? Hän käveli miehen luokse, kietoi kätensä tämän kaulaan ja suuteli tätä hellästi.
”Tule, näytän sinulle, missä asun”, hän kuiskasi käheästi ja lähti johdattamaan miestä tämän kädestä kiinni pitäen kohti metsän reunaa.

***

”Hän on koomassa”, harmaahiuksinen mies sanoi katsoen Tifaa säälivästi.
”Miten se on mahdollista?” tämä tivasi silitellen helmoissaan roikkuvien tyttöjen päitä.
”En tiedä, mikä sen on aiheuttanut, mutta hänet on välittömästi saatava sairaalaan”, mies sanoi, ”Käyn hakemassa pari miestä tänne, he saavat hoitaa siirron”.

Tifa tuijotti tyhjin silmin eteensä. Hän ei ymmärtänyt tilannetta ollenkaan. Mitä Cloudille oli oikein tapahtunut? Miten terve ihminen voi yhtäkkiä vajota koomaan? Hän yritti lohdutella lapsiaan, mutta lääkärin poistuttua hetkeksi paikalta hänkin vajosi lattialle istumaan ja antoi kyynelien tulla.