Author: Afeni
Rating: PG-13
Pairing: Sasu/Ita
Genre: song, shounen ai,
uchihacest
Summary: Tunnelmointi. Itachi tuijottelee ulos
pimeyteen ja pohtii ‘suhdettaan’ Sasukeen.
Disclaimer: En omista
Naruto-animea, enkä myöskään kyseistä mangaa. Näin ollen myöskään hahmot eivät
ole minun. Kappale Take the Kiss kuuluu Inkubus Sukkubukselle (ja miksi kukaan
ei ole yhtään yllättynyt?).
A/N: Kirjoitin tämän ennen kuin olin katsonut
kaikkia jaksoja ja lukenut jokaista chapteria. Ficci on siis jossain määrin AU
ja hahmo(t) ehkä hieman OOC. Muutenkin tämä on ehkä hitusen epämääräistä
tekstiä…
Thanks: Maevelle ja Ritalle, jotka ystävällisesti
betalukivat tämän ficin. Suurkiitos kummallekin :)
Take the Kiss
You are burning with temptation
I will be your desolation
I am stronger than your resistance
I am your annihilation
Itachi tuijotti ulos pimeyteen. Kuu oli kohonnut korkealle taivaalle
valaisten synkkää metsää, yhtä synkkää kuin hänen mielensä. Hänen ajatuksensa
harhautuivat hitaasti mutta varmasti vuosien taakse - aikaan, jolloin kaikki oli vielä toisin. Aikaan ennen kuin hän
oli surmannut koko Uchihan klaanin, yhtä jäsentä lukuun ottamatta. Niin, hänen
pikkuveljensä Uchiha Sasuke oli edelleen elossa.
Itachi tiesi Sasuken etsivän häntä. Hän tunsi veljensä tuskan omanaan., se
oli myös hänen tuskansa. Hän odotti hetkeä, jolloin hänen veljensä löytäisi
hänet. He kaipasivat toisiaan. Itachilla oli jotain annettavaa Sasukelle, ennen
kuin hän surmaisi viimeisen Uchihan, ellei tämä sitten surmaisi häntä.
Sasuke paloi halusta löytää veljensä, ja Itachi ei olisi malttanut odottaa
tuota hetkeä. Hän tiesi, ettei Sasuke voinut vastustaa häntä. Hän oli kaikki,
mitä Sasuke oli ikinä kaivannut. Kaikki, mitä Sasuke koskaan tarvitsisi, Sasuke
eli vain hänen takiaan. Hän oli valinnut Sasuken kostajakseen. Hän oli
tarjonnut pikkuveljelleen tilaisuuden kostaa heidän vanhempiensa puolesta. Jos
Sasuke onnistuisi kostossaan, Itachi kuolisi. Jos tämä epäonnistuisi, Sasuke
olisi itse vainaa. Itachi oli Sasuken suurin halu ja toive ja samalla pojan
tuho ja turmio.
I'm the spider and you're the fly
In my embrace you will die
In the rapture of earthly love
I'll take you to the stars above
Itachi oli hämähäkki, joka odotti kärsivällisesti saalistaan. Hän odottaisi
verkkonsa nurkassa, kunnes kärpänen tarttuisi syöttiin. Sitten hän kietoisi
tämän seittiinsä. Tappaisi, surmaisi… Rakastavalla syleilyllään. Sasuke kuolisi
veljensä käsivarsille. Ei anoen armoa, vaan julistaen rakkautta. Ei vihaa, vaan
rakkautta, sillä Sasuke rakasti veljeään yhtä paljon kuin tämä oli rakastanut
häntä säästäessään hänen henkensä. Niin, rakkaudesta veljeensä Itachi oli
valinnut Sasuken kostajakseen, joka joko täyttäisi tehtävänsä tai sitten ei.
Ennen kuolemaansa Sasuke saisi vielä kokea isoveljensä rakkauden. Hän
pääsisi viimeisen kerran Itachin syleilyyn, jossa hän tulisi rutistumaan
hengiltä. Kun Sasuke myöntäisi veljelleen rakastavansa tätä enemmän kuin ketään
muuta, enemmän kuin itse elämää, silloin Itachi antaisi heidän rakkautensa
viedä hänen veljensä tähtien keskelle pois maallisesta maailmasta, takaisin
muiden Uchihojen luokse.
Come and take the kiss
To free you from the summer sun
Come and take the kiss
Forget the rest for I'm the one
Itachi halusi antaa vielä viimeisen suudelman Sasukelle, ennen kuin
tappaisi tämän. Hän odotti. Odotti. Odotti. Jonain
päivänä Sasuke tarttuisi hänen verkkoonsa. Juoksisi hänen syleilyynsä. Suutelisi hänen huuliaan, rakastaisi hänen
vartaloaan.
Kukaan ei voisi antaa Sasukelle samaa kuin Itachi. Pojan isoveli oli ainoa,
Itachi oli oikea. Kukaan ei voisi rakastaa Sasukea, kuten Itachi rakasti. Eivät
edes heidän edesmenneet vanhempansa, jotka nyt makasivat haudassaan,
unohdettuina, kadotettuina…
”Tule,
veljeni. Olen odottanut sinua jo kauan. Löydä minut. Tule vastaanottamaan suudelmani, jota olet odottanut vuosia…
Suudelmani, joka vapauttaa sinut kaikesta… Suudelmani, joka vie sinut pois
tuskasta…”
I am here in your dreamscape
I have come to seal your fate
You are yearning for my touch
Both of lust and of love
Monesti Itachi makasi iltaisin sängyssään tavoitellen veljensä ajatuksia,
unia. Sasuken unissa he saattoivat jo nyt olla yhdessä. Veljekset, jotka
rakastivat toisiaan. Sasuke uneksi usein menneistä ajoissa. Silloin he olivat
vielä yhdessä, kukaan ei tullut heidän väliinsä. He rakastivat toisiaan
estoitta. Ja sitten Itachi liittyi ANBUun ja nousi jo 13-vuotiaana järjestön
johtoon.
Itachi oli ollut yhä enemmän poissa, ja Sasuke kaipasi veljeään. Tuo pieni
poika oli monesti itkenyt isoveljensä perään, kun tällä ei riittänyt aikaa
hänelle - ja hän itki edelleen. Sasuke itki unissaan, vaikka päivällä olikin
kylmä ja kova. Hän säästi kyyneleet kuulle, kaipauksensa yölle.
Itachi oli öisin veljensä unissa nähden tämän kaiken. Hän tunsi ja tiesi,
kuinka paljon Sasuke kaipasi häntä, oli kaivannut jo kauan. Vuosien mittaan tuo
kaipaus oli vain kasvanut käyden sietämättömäksi jomotukseksi, joka sai Sasuken
etsimään veljeään entistä kiihkeämmin. Poika puki rakkautensa ja kaipauksensa
vihan viittaan vannoen tappavansa veljensä, kunhan vain löytäisi siihen
tarvittavan voiman.
Itachi oli sinetöinyt Sasuken kohtalon Uchiha klaanin kostajana, kohtalon
kuolla veljensä käsivarsilla. Sasukella ei ollut vaihtoehtoa. Hänen oli vain
seurattava kohtaloaan ja täytettävä se. Hän saattoi viivyttää lopputulosta,
mutta eroon hän ei siitä pääsisi. Hän paikkansa oli hänen veljensä vierellä.
Rakastettuna, mutta kuolleena.
Sasuken kaipaus tuntui tämän unissa voimakkaana. Poika kaipasi veljensä
kosketusta. Tämä ei mitään muuta halunnutkaan kuin painautua veljensä
syleilyyn. Suudella tämän huulia, rintaa… Siitä oli niin kauan. Pian Sasuke ei
enää kestäisi kaipaustaan, ei rakkauttaan eikä himoaan, ei enää kauan. Sasuke
tulisi Itachin luokse pian rakkauden ja himon johdattamana. Vielä Pieni hetki…
ja sitten Sasuke olisi Itachin. Ikuisesti.
Take the pain, take the torture
This is fate, fate and fortune
Ascending on the astral plane
To heaven, hell and back again
Itachi odottaisi, kunnes hänen veljensä saapuisi. Hän tiesi, ettei siihen
menisi enää pitkään. Sasuke tulisi hänen luokseen, koska muuta vaihtoehtoa ei
ollut. Hän oli määrännyt veljensä kohtalon ja odotti nyt itse sen täyttymistä..
Sasuke ottaisi rakkaudella vastaan kaiken tuskan ja kidutuksen, jota Itachilla
oli tarjota hänelle. Ihanan tuskan. Ihanan kidutuksen. Piinan, jota Sasuke
janosi koko ajan enemmän.
Kielletty rakkaus ei ollut kadonnut minnekään vuosien saatossa. Se oli vain
voimistunut Sasuken vihasta, jota tämä tunsi veljeään kohtaan. Viha ja rakkaus
olivat vahvistaneet tosiaan muuttuen pakottavaksi haluksi. Tuo rakkaus veisi
heidät taivaasta helvettiin ja taas takaisin.
Oli piinaavaa odottaa, sillä myös Itachi rakasti veljeään. Jokainen hetki
venyi entistä pidemmäksi vahvistaen hänen haluaan sulkea veljensä syleilyyn.
Kiellettyyn, mutta suloiseen. Tappavan suloiseen.
Come and take the kiss
To free you from the summer sun
Come and take the kiss
Forget the rest I am the one
Come and know the bliss
Eternal youth, eternal hunger
Take my deadly lips of freezing fire and silent thunder
Itachi irrotti viimein katseensa metsästä, jota oli tuijottanut muistojensa
vallassa. Sasuke ei tulisi tänä yönä. Hänen veljensä ei löytäisi häntä vielä.
Siihen menisi aikaa, mutta hän odottaisi. Mies huokaisi hiljaa kävellen
makuuhuoneeseensa. Hän riisui Akastukin kaapunsa käyden sitten makaamaan
selälleen sängylle. Jonain yönä… hän ei olisi enää yksin…