Kirjoittanut: Afeni, betana toimi Maeve of Leversey (ensimmäistä osaa ei ole betattu)
Ikäraja: PG
Juonipaljastukset: saattaa sisältää lieviä spoilereita Harry Potter -kirjoista
Vastuunvapaus: Osan tarinassa käytettyjen hahmojen ja paikkojen nimien oikeudet kuuluvat J.K. Rowlingille, Bloomsbury Booksille, Scholastic Booksille, Raincoast Booksille sekä Warner Bros. Inc. yhtiölle. Joidenkin hahmojen ja paikkojen suomenkielisten nimien oikeudet kuuluvat suomentaja Jaana Kaparille ja kustannusosakeyhtiö Tammelle. Niitä on käytetty luvatta ja epäkaupallisista syistä.

Kappaleen Kaunis maailma alkuperäisen suomen kielisen sanoituksen oikeudet kuuluvat Rauli Badding Sommerjoelle ja Love Recordsille. Sanoitusta on muuteltu, käytetty luvatta ja epäkaupallisista syistä.

Kaunis maailma
Osa 1

Draco Malfoy oli päättänyt kerrankin jäädä suureen saliin aivan illallisen loppuun asti kavereidensa Grabben ja Goylen kanssa. Näillä oli tapana istua syömässä joka ilta niin myöhään kuin se suinkin oli mahdollista. Draco taas yleensä häipyi paikalta luihuisten oleskeluhuoneeseen heti, kun oli syönyt kevyen illallisen. Tänään häntä ei kuitenkaan huvittanut mennä luihuisten oleskeluhuoneeseen yksin, sillä Pansy Parkkinsonista oli tullut todellinen riesa. Tämä oli alkanut lähennellä Dracoa aina, kun hän oli yksin, eikä hän lainkaan innostunut tytön yrityksistä. Tämä ei vain yksinkertaisesti ollut hänen mieleensä.

Draco pyöritteli turhautuneena haarukkaansa jaksamatta kuunnella Grabben ja Goylen höpöttämistä ruuasta ja sen laadusta. Suuri sali oli jo lähes tyhjä. Luihuisten pöydässä istui vain muutama henkilö, eikä muidenkaan tupien pöydissä ollut mainittavaa ruuhkaa. Edes Harrya kavereineen ei näkynyt paikalla, että Draco olisi voinut mennä nälvimään näitä. Hän olisi hyvin mielellään purkanut turhautumisensa Potteriin ja tämän harvinaisen tyhmiin kavereihin.

Lopulta Draco kyllästyi istumaan pöydän ääressä ja odottaa, että Grabbe ja Goyle vihdoin saisivat vatsansa täyteen. Vihaisena hän nousi ja sanakaan sanomatta lähti kulkemaan pois suuresta salista. Salin ovella hänen jalkansa osui johonkin, joka lennähti iskun voimasta parin metrin päähän. Se oli pieni vihreäkantinen kirja.

Dracon ilme oli hämmästynyt. Hän astui muutaman askeleen eteenpäin ja poimi kirjan käteensä. Sitten hän avasi sen sattumanvaraisesta kohdasta.
”Rakas Päiväkirja - -”, Draco läimäisi kirjan kannen kiinni. Tämän hän halusi ehdottomasti lukea, mutta ei tosiaankaan keskellä käytävää, missä kuka tahansa saattaisi nähdä hänet. Hän päätti etsiä jostain tyhjän luokan, jossa voisi rauhassa lukea päiväkirjaa.

***

Loitsuluokassa oli hiljaista. Draco sytytti pienen valon taikasauvansa päähän ja istui pimeissä nurkassa olevaan pulpettiin. Sauvan sinertävässä valossa hän tutki kirjaa. Sen kannessa ei lukenut mitään, eikä myöskään kannen sisäpuolella. Ensimmäisen sivun yläreunassa oli päiväys ”3.9.1996” kauniilla käsialalla kirjoitettuna. Draco ei tunnistanut käsialaa, mutta tytölle se kuului selvästikin. Hän ryhtyi lukemaan kirjan ensimmäistä sivua.

”Rakas Päiväkirja, pari päivää sitten aloitin taas uuden vuoden Tylypahkassa. Minulla on paljon uusia aineita, jotka vaikuttavat hirveän mielenkiintoisilta.

Tänä vuonna tänne tuli todella paljon uusia oppilaita, eivätkä kaikki tulleet pelkästään ensimmäiselle luokalle. Saimme myös pari vaihto-oppilas, toisen Beauxbatonista ja toisen Drumstrangista. Beauxbatonilainen meni tietenkin korpinkynteen ja drumstrangilainen luihuiseen”.

Dracokin muisti mustanpuhuvan harteikkaan pojan, joka oli tullut hänen tupaansa neljännelle luokalle. Hän vilkuili päiväkirjan tekstiä eteenpäin. Kirjoittaja oli kuvaillut uusia oppilaita turhankin tarkasti. Hän kohautti olkapäitään ja selasi muutaman sivun eteenpäin.

” Rakas Päiväkirja, olen aivan varma, että hän katsoi minua suoraan silmiin ainakin kaksi sekuntia pidempää kuin pidetään sopivana! Hän on vilkuillut minua muutenkin useammin kuin ennen. Muutkin tytöt sanovat, että hän on tehnyt niin! En uskalla vieläkään mennä puhumaan hänelle, olen varma, että en osaisi sanoa mitään, jos yrittäisin… Toivottavasti hän pyytää minua parikseen joulutanssiaisiin, vaikka toisaalta pelästyisin varmasti niin paljon, että kieltäytyisin jo ihan vahingossa… Kerro, Päiväkirja, mitä minun pitäisi tehdä?”

Dracoa nauratti, vaikka toisaalta hänestä tuli yhä uteliaampi. Kenen päiväkirja tämä oli ja kenestä kirjoittaja puhui. Hän selasi vielä hieman eteenpäin kirjaa.
” Rakas Päiväkirja, kirjoitin hänelle laulun… En tietenkään voisi ikinä antaa hänen lukea sitä! Hän varmaan nauraisi itsensä kuoliaaksi, jos lukisi sen…

Kaunis maailma

Tuskin tunnen sanaa sivistys,
on koulu mulle pään kivistys
Tuskin tiedän taikaopeista,
V.I.P. –kokeiden knopeista
Mutta tiedän olen rakastunut
Jospa kerran saisin sut,
kuinka kaunis tää maailma ois”

Draco joutui pitämään käsiään suunsa edessä, jottei olisi alkanut nauraa ääneen ja paljastanut olevansa salaa tyhjässä luokassa. Kuinka kukaan voi kirjoittaa mitään noin naurettavaa? Ajattelivatko tytöt todellakin tuolla tavalla? Saatuaan viimein naurunsa tukahdutettua Draco ryhtyi lukemaan rakkauslaulua eteenpäin.

”Tuskin osaan ees historiaa,
ei liiku päässä yrttitietookaan
Liemet ompi liian ikävää,
loitsut eivät päähän jää
Tiedän yksi plus yks on kaks
ja jos saisin sinut omaks,
kuinka kaunis tää maailma ois”

”Aika hyvin runoiltu”, Draco ajatteli tahtomattaankin. Tytöllä oli kyllä kirjallisia lahjoja, mutta teksti oli turhan imelää Dracon mielestä.

”Kai Tylypahkan koulun opit meni ojaan,
mutta välitä en
Jos opetat mulle rakkautesi
ja tien sydämeen velhojen”

”Hän ei ilmeisesti ole kuitenkaan kovin hyvä koulussa. Voisikohan tämä sittenkin olla Longboddomin kirja?” Draco virnuili pirullisesti itsekseen ja kuvitteli mielessään, kuinka lukisi päiväkirjaa seuraavana aamuna suuressa salissa täyteen ääneen, ja kuinka Neville Longboddom ryntäisi kauhuissaan ulos salista paljastumisensa takia.

”Liemet vieraat ei jää mieleen,
tuskin pystyn kutistusliemeen
Muttei kaikki sentään mee pieleen,
osaan ulkoa sun joka eleen
Ja, tiedän, olen rakastunut
Jospa kerran saisin sut,
kuinka kaunis tää maailma ois”

Nyt Draco oli entistä varmempi, että kyseessä oli Nelville. Kukaan muu ei sählännyt liemien tunnilla pahemmin kuin tämä. ”Kukapa olisi uskonut, että Nelville on näin pahasti kieroutunut”, hän ajatteli.

”Ei historiaa,
ei yrttitietookaan
Ei liemioppia,
ei loitsutaitoa,
sillä tiedän olen rakastunut
Jospa vihdoin viimein saisin sut,
kuinka kaunis tää maailma ois”

Laulu loppui viimein. Dracoa nauratti aivan sietämättömästi. Hän puristi kättään suunsa edessä ja yritti rauhoittua. Ei hän kuitenkaan halunnut, että Voro huomaisi hänen olevan luvatta luokassa ja pahimmassa tapauksessa takavarikoisi päiväkirjan.

Kun Draco oli viimein saanut itsensä rauhoittumaan, hän sammutti valon taikasauvastaan, tunki päiväkirjan kaapunsa taskuun ja livahti käytävälle. Hän suuntasi matkansa kohti tyrmiä. Suuren salin kohdalla hän törmäsi Grabbeen ja Goyleen, jotka olivat vihdoin ahmineet vatsansa täysiksi. Hetken hän aikoi kertoa näille löydöstään, mutta päätti sittenkin pitää sen omana tietonaan.

Kaunis maailma
Osa 2

Suuressa salissa oli tungosta, koko Tylypahka näytti olevan yhtä aikaa aamiaisella. Rohkelikkopöydässä Harry Potter ja Ron Weasley miettivät, mitä keksisivät tällä kertaa ennustusläksyihinsä. Professori Punurmio oli antanut luokalle jälleen kerran tehtäväksi laatia seuraavan kuun horoskoopin.

Hermione Granger pureskeli hitaasti paahtoleipäänsä numerologian kirjan nojatessa hänen mukiinsa ja selitti samalla Ronin pikkusiskolle Ginny Weasleylle, miten numeroiden avulla saattoi saada selville melkein kaiken ihmisen luonteesta. Tämä näytti kuitenkin siltä, kuin olisi ollut täysin muissa maailmoissa, eikä olisi kuunnellut lainkaan ystävänsä selitystä. Sen sijaan Neville Longbottom kuunteli Hermionen selitystä varsin hartaasti samalla, kun nojasi käsiinsä.
”Minunkin pitäisi varmaan jättää ennustus pois ja vaihtaa numerologiaan”, hän totesi. Hermione nyökkäsi innoissaan ja alkoi selittää, kuinka paljon luotettavampi tiede numerologia oli kuin ennustus, luoden samalla Harryyn ja Roniin merkitseviä katseita. Nämä eivät kuitenkaan kiinnittäneet häneen mitään huomiota.

Sekä Harry että Ron tuijottivat Luihuisen pöytään, josta Draco Malfoy oli juuri noussut henkivartijoidensa Crabben ja Goylen kanssa. Nämä näyttivät kävelevän suoraan kohti rohkelikkoja.
”Voi ei, kohta alkaa ilma pilaantua”, Ron puuskahti vihaisesti. Harry nyökkäsi kurtistaen kulmiaan. Malfoysta ei ollut ollut riesaa pitkän aikaan, mutta ilmeisesti tämä oli jälleen päättänyt pilata heidän päivänsä.

Draco käveli nenä hitusen pystyssä kohti rohkelikkoja. Hän tuli suoraan sinne, missä Harry ystävineen istui. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan edes vilkaissut Harrya, vaan käänsi jäisen harmaat silmänsä suoraan Nevilleen. Hän kaivoi taskustaan pienen vihreäkantisen kirjan.
”Näyttääkö tutulta, Longbottom?” hän kysyi ivallisesti.

Neville näytti siltä, kuin olisi nielaissut suklaasammakon väärään kurkkuun, eikä saanut sanaakaan suustaan. Hän ainoastaan pudisteli päätään kiireesti.
”Eikö? Oletko nyt ihan varma?” Draco jatkoi.
”Jätä Neville rauhaan!” Hermione kivahti hänelle ärtyneenä. ”Kukaan ei ole kiinnostunut typeristä jutuistasi, Malfoy!”
”Kukaan ei kysynyt sinulta mitään, kuraverinen! Sitä paitsi olen varma, että kovin monikin olisi kiinnostunut siitä, mitä minulla on sanottavanani”, Draco totesi tyynen rauhallisesti luoden Hermioneen halveksivan katseen.

Draco piti dramaattisen tauon ja aukaisi kirjan sitten satunnaisesta kohdasta vilkaisten vielä pöydässä istuvia vihaisia rohkelikkoja:
”Rakas päiväkirja”, hän aloitti saaden kaikki ympärillään hiljentymään. Jopa viereisestä Korpinkynnen pöydästä käännyttiin katsomaan, mitä oikein oli tekeillä.
”Et ikinä usko, kuinka paljon minä vihaan Cho Changia! Hän on niin… niin… täydellinen, että kaikki pojat kuolaavat hänen peräänsä. Oikeasti hän on inhottava kana, eikä välitä kenestäkään! Minä niin vihaan häntä. Tiedän, että Tiedät-kyllä-kuka (enkä tarkoita Pimeyden lordia) on ihastunut häneen… Se on niin väärin! Miksi Chon pitää saada kaikki? Miksei kukaan voi välittää minusta? - -” Dracon puhe katkesi kovaan kolaukseen. Hän nosti katseensa kirjasta.

Ginny Weasley lehahti naamaltaan punaiseksi Dracon lukiessa tekstiä. Lopulta hän ei kestänyt enää vaan nousi pöydästä niin nopeasti, että kaatoi maitolasinsa. Maito valui pöydälle, ja lasi kierähti siltä alas räsähtäen rikki lattiaan. Ginny ei kuitenkaan jäänyt katsomaan taakseen, vaan ryntäsi ulos suuresta salista.

Koko Luihuisen pöytä röhähti nauramaan muiden tuijottaessa Ginnyn perään hämmästyneinä. Draco seisoi hetken hölmistyneen näköisenä tajutessaan pilkanneensa väärää puuta. Seuraavassa hetkessä hän makasikin lattialla. Ron oli iskenyt häntä vasemmalla alakoukulla suoraan leukaan.
”Anna tänne se kirja, Malfoy!” tämä huusi aivan yhtä punaisena kuin siskonsa hetki sitten.
”Weasley! Mitä tämä tarkoittaa? Minkä takia löitte Malfoyta?” kuului kylmä ääni Ronin selän takaa. Hän kääntyi ja näki professori Severus Kalkaroksen seisovan takanaan.
”30 pistettä pois Rohkelikolta ja te, herra Weasley, saatte jälki-istuntoa! Tulette suorittamaan sen seuraavana Tylyaho-viikonloppuna!” Kalkaros raivosi katsellen Ron-parkaa pitkin koukkuista nenäänsä. Sitten hän kääntyi niin nopeasti, että rasvaiset, mustat hiukset heilahtivat, ja marssi pois suuresta salista. Ron kääntyi takaisin Dracoon päin entistä vihaisempana, mutta tämä oli ehtinyt jo livahtaa takaisin Luihuisen pöytään.

Ron istui takaisin pöydän ääreen kiroten niin raskaasti, että Hermione loi häneen paheksuvan katseen.
”Mistä tuo likainen paskiainen on oikein saanut käsiinsä Ginnyn päiväkirjan?” hän raivosi lyöden nyrkkinsä pöytään. Harry pudisteli päätään ihmeissään, miettien samalla kenestä Ginnyn kirjassa oli mahdettu puhua. Vaikka hänestäkin oli väärin lukea toisten päiväkirjoja, niin hän ei mahtanut sille mitään, että teksti oli saanut hänet uteliaaksi.
”Lopeta tuo kiroaminen!” Hermione kivahti Ronille, joka luetteli yhä kaikkia mieleensä tulleita kirosanoja, ”Minä hankin sen kirjan takaisin”

Hermione nousi seisomaan ja kaivoi taikasauvan taskustaan osoittaen sillä suoraan Malfoyta:
”Tulejo, päiväkirja!” Päiväkirja nousi kevyesti Malfoyn taskusta, eikä tämä saanut sitä kiinni epätoivoisista yrityksistään huolimatta. Pieni, vihreä kirja leijui suuren salin halki suoraan Hermionen käteen.
”Minä menen viemään tämän Ginnylle. Hän on varmasti hyvin järkyttynyt!” hän sanoi ja poistui salista pakattuaan numerologian kirjan laukkuunsa.
”Syytä ollakin, kun kehtaa kirjoittaa minusta tuollaista” , Cho mutisi vihaisesti Korpinkynnen pöydästä.