Déja vu

Kirjoittanut: Afeni
Ikäraja: PG-13
Paritus: S/S
Laji: slash
Yhteenveto: Tarina sijoittuu aikaan ennen peliä. Gardenissa on vapaapäivä ja 16-vuotias Squall tuntee olonsa pitkästyneeksi, joten hän päättää lähteä hieman harjoittelemaan taistelemista.
Juonipaljastukset: Tarina saattaa sisältää lieviä juonipaljastuksia Final Fantasy VIII:stä. Vastuunvapaus: Tarinassa käytettyjen hahmojen ja paikkojen oikeuden kuuluvat Square Enix yhtiölle. Niitä on käytetty luvatta ja epäkaupallisista syistä.
A/N: Kasin pelaamisesta on ikuisuus, joten älkää tappako mua, jos täällä on muutamia asiavirheitä.

Squall Leonhart makasi sängyllään ja tuijotti kattoa. Aika tuntui matelevan. Hän ei ollut koskaan pitänyt vapaapäivistä. Kun oli koulua, hänellä oli sentään jotain mielekästä tekemistä, mutta vapaa-ajalla oli liikaa aikaa ajattelemiseen. Hän oli jo ehtinyt kirjoittaa loppuun esseensä Guardian Forceista, joten mitään tekemistä ei todellakaan ollut.

Squall huokaisi ja nousi sängyltä turhautuneena. Hän nappasi seinällä roikkuvan Gunbladen käteensä ja heilutteli sitä hetken ilmassa. Sen pinta kiilsi, hän oli kiillottanut sen vasta muutama tunti sitten. Hän kiinnitti aseen vyölleen ja päätti lähteä harjoittelemaan Training Centeriin. Kun hän pääsi käytävälle, vaaleahiuksinen Zell Dincht melkein kaatoi hänet kumoon juostessaan kohti kahvilaa.
”Hei, anteeksi! Minun täytyy ehtiä kahvilaan ennen kuin hodarit loppuvat!” Zell huikkasi nopeasti ja jatkoi matkaansa. Squall tyytyi tuhahtamaan opiskelutoverilleen. Hän ei oikeastaan ollut koskaan välittänyt Zellin seurasta. Tämä vaikutti täydeltä kakaralta ja oli sitä paitsi ärsyttävä.

Squall jatkoi matkaansa kaikessa rauhassa. Hänellä ei ollut kiire, aikaa oli liikaakin. Käytävä oli melko hiljainen. Muutama oppilas pelasi kansainvälistä korttipeliä, Triple Triadia, ja jotkut olivat ilmeisesti matkalla kirjastoon. Suurin osa oppilaista oli kuitenkin luultavasti ulkona nauttimassa kauniista aurinkoisesta päivästä.

Training Centerissäkin oli yllättävän hiljaista, kun Squall astui sinne. Hän kuljeskeli rauhallisesti ympäri kaarevaa huonetta, jossa kasvoi trooppisia kasveja ja jonka ilma oli hiostavan kuumaa. Yhtäkkiä lähellä oleva pensas heilahti ja joku hyppäsi sen takaa aivan Squallin nenän eteen. Hän astui nopeasti yhden askeleen taakse päin nähdäkseen, kuka hänet oikein oli yllättänyt.
”Seifer”, hän tuhahti halveksivasti.

Seifer Almasy katseli nenänvarttaan pitkin koulutoveriaan, säälittävää Squall Leonhartia. Hän ei tullut lainkaan toimeen tuon yksinäisen suden kanssa, mutta hän tiesi tämän olevan erinomainen taistelija.
”Squall”, hän sanoi hitaasti venyttäen nimen jokaista kirjainta, ”Sinäkin olet näköjään harjoittelemassa. Miksemme siis harjoittelisi yhdessä?”
”Sinun kanssasi? Miksi minua kiinnostaisi harjoitella sinun kanssasi?” Squall tuhahti halveksivasti.
”Ehkäpä pelkäätkin, että olen sinua parempi?” Seifer ilkkui.
”Älä unta näe”, Squall sanoi rauhallisesti ja otti Gunbladensa vyöltään. Myös Seifer tarttui omaan aseeseensa.

Nuoret miehet kiertelivät toisiaan valmiina iskemään, mutta kumpikaan ei näyttänyt tekevän ensimmäistä liikettä. Oli aivan hiljaista. Ilmakaan heidän välillään ei tuntunut liikkuvan. Sitten, aivan odottamatta, kumpikin ryntäsi yhtäkkiä toistaan kohti. Kipinät sinkoilivat, kun miekat kolahtivat toisiaan vasten. Kumpikin vetäytyi hieman ja yritti sitten murtaa toisen suojauksen omilla iskuillaan. Taistelu kävi kuumana ja se oli kaukana tavallisesta harjoittelusta.

Miekat kalahtivat toisiaan vasten. Nuoret miehet nojasivat voimakkaasti aseisiinsa ja tuijottivat toisiaan silmiin. Heidän kasvonsa olivat vajaan kymmenen sentin päässä toisistaan. Kummankin silmistä paistoi avoin viha toista kohtaan. Vihamielisyyden saattoi suorastaan aistia ilmasta.

Nuorukaiset erkanivat jälleen. Kumpikin veti syvään henkeä ja odotti toisen siirtoa. Mikään ei liikkunut. Squall hengitti tasaisesti ja seurasi Seiferin liikkeitä. Vaaleahiuksinen nuorimies tuijotti silmät säihkyen takaisin, mutta ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen. Seifer oli oikeastaan aika hyvännäköinen. Tällä oli erittäin komeat kasvon piirteet, joita ylimielinen ilme vain korosti entisestään. Huokaisten hiljaa Squall laski Gunbladensa. Kyllä hän tiesi totuuden, hän ei oikeasti vihannut Seiferia. Taisteleminen tämän kanssa oli vain tekosyy saada olla tämän lähellä. Hän käänsi katseensa muualle, hän ei voinut tuijottaa koulutoveriaan enää hetkeäkään.

Kuului terävä kalahdus ja lähestyvien askelien ääni. Squall tiesi Seiferin pudottaneen aseensa, mutta hän ei kääntynyt katsomaan. Kului ehkä puoli minuuttia, tai ehkä vain muutama sekunti. Joka tapauksessa aika tuntui matelevan. Jonkin ajan kuluttua Seifer seisoi Squallin selän takana ja laski kätensä tämän hartioille kääntäen tämän ympäri. Nuorukaiset tuijottivat nyt toisiaan suoraan silmiin. Vihreät silmät katsoivat sinisiin hiljaisuuden vallitessa.

Seiferin kädet olivat yhä Squallin olkapäillä. Heidän kasvonsa olivat vain muutaman sentin päässä toisistaan. Squall ei tiennyt, miten päin hänen olisi pitänyt olla. Toisaalta hänen olisi tehnyt mieli juosta karkuun, mutta toisaalta juuri siinä hän halusikin olla. Kumpikaan nuorukaisista ei puhunut. Sanoja ei tarvittu. Seifer painoi huulensa Squallin huuli vasten. Tämä hengähti syvään ja veti hänet lähemmäs itseään. Seiferin sormet seikkailivat Squallin tummanruskeiden hiuksien seassa…

***

Squall hyppäsi istualleen sängyssään. Hän oli yltä päältä hiessä. Huoneessa oli tukahduttavan kuuma ja hänen päätään kivisti. Hän kääntyi katsomaan seinällä olevaa kelloa. Viisi iltapäivällä! Oliko hän nukkunut koko päivän? Hän pudisteli päätään epäuskoisena.

Nuorimies heitti jalkansa sängyn reunan yli. Hänen mieltään kalvoi outo tunne, mutta hän ei osannut määritellä sitä. Hän muisti nähneensä jotain unta, mutta ei saanut siitä kiinni. Mitä enemmän hän yritti sitä miettiä sitä kauemmas se tuntui karkaavan. Jokin unessa vaivasi häntä. Kenties siinä oli tapahtunut jotain tärkeää…

Tuskastuneena Squall nousi seisomaan. Hän ei halunnut miettiä liikaa. Hän nappasi Gunblandensa käteensä ja tuijotti sitä hetken. Sen pinta kiilteli. Hän oli puhdistanut sen aamupäivällä. Hän päätti lähteä Training Centeriin harjoittelemaan, ehkä se selvittäisi hieman hänen ajatuksiaan.

Squall lähti makuuhuoneestaan ja käveli reippaasti käytävälle. Ennen kuin hän ehti tajuttakaan joku törmäsi häneen ja kaatoi hänet lattialle. Vihaisena hän vilkaisi törmääjään. Zell Dincht virnisti hänelle anteeksipyytävästi.
”Hei, anteeksi! Minun täytyy ehtiä kahvilaan ennen kuin hodarit loppuvat!” tämä huikkasi nopeasti ja jatkoi juoksuaan kohti kahvilaa. Squall nousi lattialla ja pudisti jälleen päätään. Hänellä oli outo tunne, että hän oli kokenut tämän joskus aiemminkin…